16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Taivaan padot aukesivat Kajaanin kentän yllä

Toimitusjohtaja Pekka Vasala katselee voimattomana luonnon tekosia.

Tiistaina Kajaanin golfkentällä pelattiin vielä Pohjoisen alueen seniorien aluetour. Mukana kisassa ollut toimitusjohtaja Pekka Vasala kehui tulleensa neljänneksi.

Seuraavan yön unet jäivät Pekalta lyhyeksi, kun hän kuunteli yltyvää sateen ”ropinaa”. Sade oli alkanut jo pelin aikana ja se kiihtyi illan mittaan. Yöllä taivaan padot aukesivat levälleen ja sade muuttui todelliseksi rankkasateeksi. Aamulla Pekka tarkasteli sademittaria, jonka mitta-asteikko ei riittänyt, vaan vettä oli valunut jo yli reunojen. Oli satanut 60-70 milliä, joka vastaa normaalikuun koko sademäärää.

Kolmannes kentästä veden alla

Kajaanin kentän läpi virtaava Syväoja oli tukehtunut heti alkuunsa. Vesi valloitti hetkessä kolmanneksen kentästä. Kentän yhdeksästä viheriöstä seitsemästä oli tullut saarigriini. Jopa lintukanta oli muuttunut: kentällä tavattiin lokkilauman ja sorsaparvien lisäksi kaksi meriharakkaa.

Pelaamisen sijaan kentällä olisi voinut soudella ja kalastella. Este- ja muut näkyvissä olevat paalut ovat kuin merimerkkejä saaristossa. Normaalisti lähes loikalla ylitettävän Syväojan sillat kelluivat kettinkien varassa. Bunkkerit olivat kuin hiekkarantoja vihreiden griinien äärellä.

Kapea Syväoja virtaa läheiseen Vimpelinlampeen, siitä Kaupunginlampeen ja lopuksi Kajaaninjokeen. Kun lammet täyttyivät, vesi pakkautui kentälle.

Maa-aines levisi kentälle

Pekan mukaan pahinta on se, että viitostien toiselta puolelta huuhtoutui ojaa pitkin kunnallistekniikan rakennustyömaalta hienojakoista maa-ainesta, silttiä. Se on tukkinut ojaa ja leviää tulvan mukana väylille.

”Nyt ei tiedetä, mitä siltti aiheuttaa, kun se tiivistyy väylänurmelle. Siitä voi syntyä vielä melkoista vahinkoa.”

Kenttämestari Jörgen Boström ja toimitusjohtaja Pekka Vasala eivät voi kuin ihmetellä tilannetta.

Kenttämestari Jörgen Boström ja toimitusjohtaja Pekka Vasala eivät voi kuin ihmetellä tilannetta.

Kun katsellemme Pekan kanssa kolmosväylän tiiauspaikalla tulvavahinkoja, paikalle saapuu kenttämestari Jörgen Boström. Kenttämestarit ovat omaa rotuansa. Jörgenin pitäisi maata kotona sairaspedillä lähes 39 asteen kuumeessa, mutta hän seisookin nyt kentällä seitsemän asteen lämpötilassa vesisateessa syvät rypyt otsalla.

”Tällä hetkellä ei voi tehdä mitään muuta kuin varmistaa, että on tarpeellista maa-ainesta ja tavaraa saatavilla korjaustöitä varten. Ennusteet ovat luvanneet paranevaa ja sateiden pitäisi loppua keskiyöhön mennessä. Osaa kenttästä päästään pelaamaan ehkä perjantaina, mutta sunnuntaihin mennessä pitäisi koko kentän olla jotenkin pelattavassa kunnossa.”

Jo kolmas tulva

Tämän kauden aikana Kajaanin kenttä on nyt kolmannen kerran tulvaveden peitossa. Viimeksi viime viikonvaihteen aikana se oli vähän aikaa suljettu. Maanantaina tehtiin töitä talkoolla hartiavoimin, jotta kenttä saatiin tiistaiksi kisakuntoon.

Juhannusviikolla 18.6. kenttä oli puoli vuorokautta suljettuna veden takia. Silloin lammet eivät olleet täynnä ja oja veti jollakin tavoin.

”Tätä viimeistä tulvaa ei maallisin toimin olisi pystytty torjumaan, mutta tulvaherkyyttä voidaan poistaa Syväpuron ruoppauksella, josta päävastuu kuuluu Kajaanin kaupungille”, Pekka kertoo.

Kuutosväylän tiiauspaikka on loistavassa kunnossa, jos sinne vain pääsisi.

Kuutosväylän tiiauspaikka on loistavassa kunnossa, jos sinne vain pääsisi.

Kajaanista kuuluu hyviäkin uutisia: Pekan mukaan kenttä on loistavassa kunnossa, mutta valitettavasti nyt metrin veden alla. Kierrosmäärissä Kajaanissa ollaan aika tarkkaan viimevuotisissa luvuissa ja taloudellisesti edelliskauteen verrattuna jonkun verran enemmän plussalla.

Teksti ja kuvat Jouni Flinkkilä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje