Kapteeni Pekka Altonen pitää Helsingin Golfklubia huomattavasti helpommin lähestyttävänä seurayhteisönä kuin vielä kymmenen vuotta sitten.
Vuonna 1932 perustettu Helsingin Golfklubi on jättänyt lähtemättömän jälkensä maan golfhistoriaan Suomen vanhimpana seurana ja kenttänä. Tali oli 50 vuoden ajan maan ainoa 18-reikäinen kenttä, minkä vuoksi se sai pitkäksi aikaa yksinoikeuden järjestää kotimaan suurimmat kilpailut ja Suomelle myönnetyt arvoturnaukset.
Talista tuli Suomen St Andrewsina aktiiviharrastajien ”pyhiinvaelluskohde”, ja monet halusivat päästä kokemaan ainakin kerran kesässä kentän huippukuntoiset viheriöt ja kartanomaisen tunnelman.
Kun laji alkoi kasvaa voimakkaasti 1980–1990-lukuen taitteessa, talilaiset eivät olleet varautuneet päivittämään omaa asemaansa maan golfkartalla. Maineikas HGK ei enää ollut suurin ja kaunein. Seura koki kivuliaan henkisen muutoksen, ja Tali sai etäisen golfyhteisön maineen.
Tällaista ilmapiiriä Altonen ei enää kotikentällään tunnista.
”Vanhat mielikuvat eivät vastaa nykyistä Talia. Olemme tänä päivänä huomattavasti helpommin lähestyttävä seurayhteisö kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Olen varma, että monet, jotka eivät ole pitkään aikaan käyneet kentällämme, muuttaisivat käsitystään, jos tekisivät tänne visiitin.”
Klubihistoria jättänyt seuralle rikkaan perinnön
Altonen on ylpeä Talin klubihistoriasta ja siitä, millaisen rikkauden se on jättänyt seuralle perinnöksi. Hän itse on sanan varsinaisessa merkityksessä HGK:n kasvatti.”Ilmestyimme Taliin isoveljeni Jannen kanssa 1960-luvun puolivälissä, kun kuulimme, että pelaajien kärryjä vetämällä voisi ansaita rahaa.”Seuran jäseneksi Altonen hyväksyttiin seuraavan vuosikymmenen alussa. Caddien ja pallonkerääjän tehtävistä hän yleni caddiemasteriksi, joita millään muulla suomalaisella kentällä ei tuolloin ollut.
”Se oli hyvin silmiä avaavaa juniori-ikäiselle pojalle. Talin pelaajat koostuivat lähinnä diplomaateista ja muista korkeassa asemassa olleista henkilöistä. Parkkipaikka oli täynnä Helsingin hienoimpia autoja, ja korrektit tavat olivat kunniassa.”
Pekka Altosella on meneillään kapteenin kolmivuotiskauden viimeinen vuosi. Kuva: Janne Altonen
Taliin syntyneen klubikulttuurin takana olivat ulkomaalaiset diplomaatit, joista osa oli perustamassa 90 vuotta sitten Helsingin Golfklubia. Britanniasta ja Atlantin takaa tulleet lajivaikutteet levisivät jossain määrin myös maakuntiin 1950–1960-luvulla toimintansa aloittaneissa seuroissa.
”Klubilla oli paljon tapahtumia ja jäsenistön kanssakäyminen intensiivistä, illanviettojakin oli kauden mittaan lukuisia. Monen miespelaajan puolisot liittyivät jäseniksi, vaikka eivät pelanneet. Tällä tavalla he pääsivät mukaan tapahtumiin. Myös kilpailuihin osallistuminen oli erittäin aktiivista”, Altonen sanoo.
Talissa on tehty jo pidempään hyvää työtä ’herraklubin’ maineen karsimiseksi.
Viimeistä vuottaan HGK:n kapteenina toimiva Altonen tiedostaa, että ajat ovat muuttuneet. Yhteydenpitoon on vaihtoehtoisia tapoja, eikä ihmisillä ole enää samanlainen tarve kokoontua isolla joukolla kuin aiemmin.
Jäsenistön keski-ikä laskenut merkittävästi
Helsingin Golfklubiin jonotettiin parhaimmillaan hyvinkin pitkiä aikoja, mutta neljä vuotta sitten jonotus päättyi. Seuraan alkoi tulla tilaa, ja johtokunta ilmoitti, että Taliin mahtuu lisää jäseniä. Jäsenhankintaa vauhditettiin pudottamalla liittymismaksu 5000 eurosta 2000 euroon.
”Talin jäsenistön keski-ikä oli 2000-luvun alkupuolella varsin korkea ja sitä haluttiin laskea hyväksymällä hetken aikaa ainoastaan alle 50-vuotiaiden jäsenhakemuksia. Nyt olemme saaneet jäsenistön keski-iän putoamaan 52 vuoteen, mikä on merkittävästi alhaisempi kuin viime vuosikymmenen alussa.”
Taliin on saatu runsaasti 30–40-vuotiaita jäseniä eli juuri sellaista ikäluokkaa, jota Suomessa golfin harrastajiksi on erityisesti kaivattu. Monet heistä ovat tulleet Uudenmaan alueen muilta kentiltä.
”Tämän ikäisillä pelaajilla on paljon harrastusvuosia jäljellä, ja heistä saamme vähitellen uutta voimaa toimikuntiin ja muihin luottamustehtäviin”, sanoo Altonen, jota ennen HGK:ssa on ollut nelisenkymmentä eri kapteenia.
Pari viimeistä vuotta ovat olleet golfin harrastajamäärissä vahvan kasvun aikaa. Taliinkin on muodostunut jälleen 270 henkilön jono, ja liittymismaksua on nostettu 3500 euroon.
Hän sanoo, että Talissa on tehty jo pidempään hyvää työtä ”herraklubin” maineen karsimiseksi. Altonen onkin kuullut uusilta naispelaajilta paljon kommentteja, miten helposti kentältä löytyy naispeliseuraa. Yksi merkittävä tekijä tässä on se, että pelaaja voi vain kerran vuodessa pyytää lähdön sulkemista. Näin uudet pelaajat tutustuvat paremmin toisiinsa.
Taliin on liittynyt paljon uusia jäseniä Uudenmaan alueen muilta kentiltä. Kuva: Helsingin Golfklubi
HGK:ssa halutaan muuttuneista ajoista huolimatta vaalia vanhoja perinteitä. Tätä varten kapteeni on järjestänyt uusille jäsenille tutustumistilaisuuksia, joissa käsitellään seuran historiaa ja kerrotaan, mihin suuntaa Talia halutaan viedä.
Scramble- ja vastaavien joukkueturnausten järjestäminen on aktivoinut nykyisiä talilaisia kilpailutoimintaan. Kasvava kiinnostus kisoja kohtaan näkyi tänä vuonna etenkin seuran mestaruusturnauksessa, johon osallistui noin sata pelaajaa.
”Heikoimmillaan mestisten osallistujamäärä liikkui 20:n paikkeilla. Lähinnä vain ne pelasivat, jotka uskoivat menestysmahdollisuuksiinsa.”
Kenttä varsinainen käyntikortti
Juhlia klubilla järjestetään vain murto-osa entisaikaan verrattuna, koska kysyntää niille ei enää ole. Mutta näkyvät muutokset pelaajien arkirutiineissakin. Monet astelevat ilmoittautumisen jälkeen suoraan ykköstiille, eivätkä istahda kierroksen jälkeen klubille kertaamaan päivän pelitapahtumia.
”Toki olisi kiva nähdä mahdollisimman paljon pelaajia viihtymässä klubilla, mutta jokainen seuran jäsen saa parhaaksi katsomallaan tavallaan nauttia lajista ja seuran oheistoiminnoista.”
Altonen pitää keskeisimpänä asiana, että kenttä on hyvässä kunnossa ja sitä kehitetään. Se on paras keino pitää jäsenet tyytyväisinä. Kenttä on HGK:n varsinainen käyntikortti, ja hänen mieltään lämmittää eniten se, jos jäsenet ja vieraat voivat ajaa koivukujaa pitkin Taliin hymyssä suin.
”Tavoitteenamme on nousta pääkaupunkiseudun ykköskentäksi. DP World Tourin kilpailua ajatellen Tali on liian lyhyt, mutta pidän mahdollisena, että täällä voitaisiin taas jossain vaiheessa järjestää LET:n turnaus”, Altonen toteaa.
Kesken pelikierroksen USA:n ulkoministerin kenttäoppaaksi
Pekka Altosella on kokemuksia HGK:n klubielämästä peräti seitsemältä eri vuosikymmeneltä. Altonen muistelee lämmöllä lapsuus- ja teinivuosiaan Talissa, jossa hän tienasi caddiena ensimmäiset markkansa ja sai myös pestin caddiemasteriksi.
Kun aikuisjäsen saapui pelaamaan, toisen vuorossa olleen caddiemasterin tehtävänä oli hakea hänen bäginsä mailavajasta klubin edustalle. Altonen kertoo, että 1970-luvun alussa aktiiveja oli 300–400, ja käytännössä kaikkien bägit piti tunnistaa.
Caddiemasterin bruttopalkka oli 300 markkaa kuussa, mutta kokemuksen ja iän karttuessa ansioihin tuli kunnon korotus.”Kuukausiansio nousi 500 markkaan ennen kuin lähdin armeijaan. Se oli ihan kilpailukykyinen palkka verrattuna esimerkiksi siihen, mitä rakennuksilla töissä olleet nuoret ansaitsivat.”
Caddiemasterilla oli velvollisuus olla paikalla, jos klubilla vietettiin juhlia. Hänen tehtäviinsä kuului laittaa illalla klubitalon ovet lukkoon, joten vuoro saattoi venyä joskus pitkäksikin.
Myös caddieilla oli käytössä kokemuslisät. Suurimman korvauksen sai niin sanottu A-caddie, jolle pelaaja maksoi viisi markkaa ja halutessaan juomarahat päälle.”Jotkut maksoivat ihan mukavasti ´riksaa´ ja toiset vain peruspalkkion”, pankki- ja rahoitusalalla uransa luonut Altonen kertoo.
Caddie-kulttuuri oli Talissa voimissaan vielä 1970-luvulla. Tässä caddiet puhdistavat pelaajien mailoja. Kuva: Helsingin Golfklubi
Hänen ikimuistoisin caddie-kokemuksensa on vuodelta 1974, jolloin ETYK-kokousta Suomeen valmistelemaan tullut USA:n ulkoministeri William P. Rogers saapui yllättäen Taliin. Tuolloin jo caddiemasterina työskennellyt Altonen oli ystävänsä Bernt Heikelin kanssa nelosväylällä pelaamassa, kun kenttämestari riensi hälyttämään A-caddiet klubille.”Ulkoministeri nousi mustasta autosta, ja sitten lähdettiin kentälle. Meidän ei tarvinnut vetää kärryjä, sillä turvamiehet kantoivat sekä Rogersin että hänen peliseuransa bägejä. Toimimme kenttäoppaina ja forecaddieina. Pääsin myös sanomalehden etusivulle kuvassa, jossa pidän lippua ja ulkoministeri puttaa.”Talissa Altosen esimiehenä toimi tiukasta otteestaan kuuluisaksi tullut toiminnanjohtaja Kyösti Rousti, joka noudatti ohjesääntöä millintarkasti.
”Rousti oli henkilökunnalle hyvin ystävällinen ja mukava. Hänellä oli tapana kohdella kaikkia tasavertaisesti, oli sitten kyseessä vuorineuvos tai taksikuski. Ketään hän ei suosinut. Roustin tinkimätön asenne ei ehkä kaikilta osin ollut parhaaksi Talin maineelle, mutta hän piti joka asiassa aina talon puolia”, hän kertoo.
Oikein hyvä muutos mielestäni! Ja nuo raharikkaat miljardöörit ketkä muuta väittävät voivat sitten perustaa oman yksityisklubinsa ja mennä sinne pelaamaan. Kyllä Helsingissä täytyy kenttiä olla kun asukasluvultaankin suurimpia kaupunkeja on. Ja nimenomaan jokamies käyttöön eikö vain ole niin että muurin sisälle pääsevät monimiljardöörit ja heidän saföörinsä.
Hyvä juttu. Hienoa, että meillä on myös Tali. Ei tarvitse ostaa osaketta. Riittää, että asettuu jonoon, maksaa 3500 euron liittymismaksun ja pelioikeus on loppuiäksi, toki pitää maksaa pelikausi- ja jäsenmaksu. Toista oli 1980-luvun alussa, jonon pituus oli 20 vuotta. Green feelläkään ei päässyt pelaamaan kuin jäsenen seurassa, mikäli asui pääkaupunkiseudulla. Ilman jäsenen kutsua pääsi, jos kuului esim Viipurin golfiin ja pelaajan osoite myös oli Lappeenrannan seudulla. Esim. SHG:n jäsenet eivät green feellä pelaamaan päässeet, rangelle kyllä, jos oli varattu opetustunti Siggeltä tai Jusalta, Suomen ainoat prot.
Seurauksena oli, että pääkaupunkiseudulle perustettiin kaksi uutta kenttää kahdella eri toimintamallilla: osakekenttä Sarfvik ja jäsenkenttä EGS. EGS:ään pääsi maksamalla 10 000 mk liittymismaksun, Sarfvikiin ostamalla 25 000 markan hintaisen osakkeen. Molempien perustajat olivat Talin jäseniä. Mitään sijoittajia ei ollut, Sarfvikissa osakkeiden annissa kerätty raha ja EGS:n liittymismaksut käytettiin kentän rakentamiseen. Hintojen ero johtui 2 seikasta: Sarfvik osti kentän maa-alueen, EGS rakennettiin Espoon kaupungilta vuokratulle maalle. Ja EGS otti 800 liittymismaksun maksanutta jäsentä, Sarfvikissa osakkeita oli 350.
Tuolloin muutokset syntyivät pakolla ja väkisin tehtynä. Nyt näyttää nöyryyttä olevan ja asioita tapahtuu ihan vapaaehtoisesti. Tai ainakin siihen näytetään pyrkivän.
Korjaan kirjoitusvirheen. Sarfvikissa myytiin 300 osaketta, minulla oli kirjoitusvirhe kun kirjoitin 350. Lisäksi osakkeista 100 myytiin yrityksille, suurimpana Sato, joka sai osakkeita osittain maksuksi myydessään kentän tarvitsevat maat.
No pitää nyt pari omakohtaista kokemusta tästä Suomen vanhimmasta kentästä jakaa. Kuten artikkeli kertoi, niin aikoinaan piti jonottaa aika pitkään ja olla myös pari suosittelijaa. Minulla oli suosittelijat ja noin parinkymmenen vuoden odotuksen jälkeen sain sähköpostin, että minut on hyväksytty klubiin. No olin silloin jo ollut pitkään Keimolassa osakkaana (vaikka Tali olisikin ollut vähän lähempänä), niin vastasin, että viistoista vuotta liian myöhään ja viistuhatta euroa liian paljon. Ja toinen juttu Roustista. Meillä oli joku firmakisa Talissa ja joku kysyi saako tieltä vapaan dropin. Roustin tyyliin vastaus oli, että jos ei ole varaa lyödä hiekkatieltä mailallaan, niin yhdellä rankulla sen saa tieltä pois.