26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Peltolassa yksinkertainen on kaunista

Pelaajat ovat saaneet nauttia Peltola Golfin viihtyisästä kentästä kohta kaksi vuosikymmentä.

Kun 1990-luvun alussa maanviljelijä Sakari Eskelinen alkoi suunnitella mailleen golfkenttää, pitivät monet hänen aikeitaan järjenvastaisina. Toisten mielipiteistä viis veisannut Eskelinen on kuitenkin elättänyt itsensä golfilla pian 20 vuotta.

”Vaikka suuria satsauksia ja lujasti töitä on jouduttu tekemään, en koskaan ole katunut ratkaisuani”, vastikään viikon pituiselta lomalta pohjoisesta kotiutunut Eskelinen sanoo.

Peltola Golf on perheyritys sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä toimeentulonsa kentältä saa laskutavasta riippuen viidestä kuuteen Eskelistä. Sakarin poika Mikko Eskelinen peri isältään paikan kenttämestarina, kun tämä alkoi keskittyä golfyhtiön toimitusjohtajan ja valmentajan tehtäviin. Isännän perheenjäseniä työskentelee lisäksi klubilla ja ravintolassa erilaisissa avaintehtävissä.

Janakkalan Löyttymäessä sijaitseva kenttä on todellinen maalaiskenttä. Keskellä kenttää seistessään voi vain ihastella silmänkantamattomiin jatkuvaa heleätä perinnemaisemaa, jota arkinen kiire ei tunnu koskettavan millään tavalla. Kauniissa jokilaaksossa ja osin ylängöllä kulkevien väylien suunnittelusta on vastannut Sakari Eskelisen lisäksi Jarkko Svahn.

”Tavoitteenamme oli aikoinaan luoda mahdollisimman luonnonmukainen ja selkeä kenttä. Uskon, että tässä on myös onnistuttu. Väylien muotoilut ja monenlaiset lisäviritykset ovat kallista lystiä, mutta mihin niitä toisaalta tarvitaan”, Eskelinen sanoo.

Varsinaisia suunnitelmia kentän laajennukseen ei ole näköpiirissä, vaikka valmius kolmen lisäväylän rakentamiseen sinänsä olisikin: ”Yhdeksän reikää riittää hyvin, vaikka olemme joskus keskustelleet 12 reiän mahdollisuudesta. Sitä varten tarvittaisiin enemmän maksajia.”

Kentällä vietetään 20-vuotisjuhlia kaudella 2012. Tämän kunniaksi Thaimaassa pelataan tammikuussa Huahin-Peltola Open, jonne odotetaan muutamia kymmeniä osallistujia. Samanniminen kilpailu on luvassa myös Löyttymäessä myöhemmin kesällä.

Löyttymäessä

Löyttymäessä odotellaan jo malttamattona uuden kauden alkua.

Vuoden janakkalalaiseksi yritykseksi 2010 valittu Peltola Golf on elänyt jo kahden taloudellisen taantuman aikana. Sen kotikutoinen, mutta tehokas toiminta tuntuu kuitenkin vakiintuneen pysyvästi suomalaiseen golfelämään. Jäsenmäärä oli 90-luvun jälkipuolella parhaimmillaan päälle 800, mutta joukossa oli runsaasti etäjäseniä. Nykyisellään jäseniä on nelisensataa, joista suurin osa asuu akselilla Janakkala-Riihimäki.

”Olemme koettaneet pitää jalat maassa, ja vaalia leppoisaa ilmapiiriä. Monilla kentillä pelaajat näyttävät tullessaan vaihtavan golfkengät autolla ja kiirehtivät kentältä suoraan parkkipaikalle. Mitä sellainen golfkulttuuri on”? Eskelinen kysyy.

Kausi on alkamassa pikapuoliin myös Peltola Golfissa. Routaa ei juuri ole, ja lämpötila on pysytellyt viimeaikoina 15 asteen tuntumassa. Tarkempaa avaamispäivää Eskelinen ei silti tässä vaiheessa osaa vielä määritellä.

Vuonna 2003 osakepohjaiseksi muuttuneessa Peltolassa on tällä kaudella tarjolla eri vuorokauden aikoihin perustuvia kausikortteja. Aamupäivä-, iltapäivä- ja viikonloppukausikortit ovat hinnoiltaan 300 ja 360 euron välillä. Täyden kattauksen kausikortti maksaa 550 euroa, osakkeenomistajat selviävät 360 euron vastikkeella.

”Osake kustantaa meillä 1000 euroa, joten kyllä se muutamassa vuodessa maksaa pelaajalle itsensä takaisin.”

Marko Kuivasaari

Peltola Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje