26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Peltola Golfin väylillä kasvaa nyt ohraa – 26 vuotta toimineelle kentälle ei löytynyt jatkajaa

Peltola Golfissa oli laitettava lappu luukulle, kun kentältä loppui pelaajat. Kuvan kenttä USA:n Denverissä sijaitseva City Park. Kuva: Getty Images

Yrittäjä Sakari Eskelinen ei haikaile griinileikkurin sarviin ja caddiemasterin tiskin taakse.

Hyvistä pelimahdollisuuksistaan tunnetun Kanta-Hämeen kenttätarjonta oheni viime syksynä, kun Janakkalassa sijaitseva Peltola Golf meni konkurssiin. Taustalla oli inhimillinen syy, sillä pieneksi jäänyt aktiivipelaajien joukko alkoi ikääntyä.

Viimeinen niitti pelien päättymiselle oli edellisen kesän pitkä hellejakso, mikä verotti pelaajien määrää enemmän kuin vuoden 2017 sateinen kesä.

Löyttymäessä haettiin jatkajaa toiminnalle, mutta konkreettiset ostajaehdokkaat jäivät vähiin.

”Yhden henkilön kanssa kävimme neuvotteluja. Ne kaatuivat siihen, kun hän ei ollut halukas ostamaan kaupan ehtona ollutta klubitaloa”, yrittäjä Sakari Eskelinen kertoo.

Peltola Golfissa tehtiin syksyllä normaalit talvityöt tulevaa kevättä silmälläpitäen, mutta kauden avauslyönti ei koskaan toteutunut. Maita on nyt vuokrattu seudun maanviljelijöille, jotka kasvattavat kaikkiaan 50 hehtaaria käsittävällä kentän alueella ohraa.

”Jos tähän vielä golfkentän haluaisi, se olisi rakennettava uudelleen. Kyllä tämä on nyt peruuttamatonta. Tarkoitus olisi päästää maita vähitellen metsittymään.”

Vaikka Eskelinen ehti palvella kentän maa-alueet omistavan puolisonsa Paula Eskelisen kanssa golfasiakkaita 26 vuotta, ei hän haikaile enää griinileikkurin sarviin tai caddiemasterin tiskin taakse.

”Ilosin mielin tässä ollaan, enkä tunne minkäänlaista haikeutta. Helpotus kuvaa eniten tunnelmiani. Ikää on jo 70 vuotta, joten takuulla oli sopiva aika jäädä eläkkeelle.”

Elimme ihan hyvin golftoiminnalla, vaikka loppuvuodet olivat raskaita.

Jäseniä Peltola Golfissa oli 90-luvun puolivälin tuntumassa parhaimmillaan 750. Viime vuonna heitä oli enää 300, ja osakkaita 130.

”Suurin osa osakkeenomistajista oli helpottuneita pelien loppumisesta, kun ei enää tarvinnut maksaa vastikkeita. Nuoremmat harrastajat ovat luultavasti hakeutuneet muille kentille. Hattulaan tiedän menneen kymmenen pelaajaa.”

Eskelisen olettaisi olevan kentän isäntänä paremminkin selvillä, minne entiset ”peltolalaiset” ovat hajaantuneet. Toki tuttavuuksia syntyi matkan varrella paljon, mutta hän muistuttaa, että pelaajat olivat hänelle ennen kaikkea asiakkaita.

Vajaan 30 vuoden jaksoon mahtui monenlaisia kausia. Eskelinen sanoo, että taaksepäin katsoen vuodet golfkenttäyrittäjänä oli antoisaa aikaa. Hän toimi Peltolassa itse kenttämestarina, golfopettajana sekä välinekauppiaana ja veti talvella jäsenille pelimatkoja.

”Elimme ihan hyvin golftoiminnalla, vaikka loppuvuodet olivat raskaita. Taloudellisesti parhaat kaudet osuivat viime vuosikymmenen jälkipuolelle. Tuli myös nähtyä ja koettua kaikenlaista, mikä ei rakennusinsinöörin uralla olisi ollut mahdollista.”

Peltola Golfissa oli ajatuksia laajentumisesta 18-reikäiseksi, mutta se kaatui Turengin suunnalta tulleiden pelaajien vähenemiseen. Kentälle Turengista johtava tie oli erittäin huonokuntoinen, ja monet janakkalalaiset eivät enää halunneet ”ryskyttää” autollaan Löyttymäkeen kuoppia väistellen.

Tie saatiinkin muutama vuosi sitten kuntoon, mutta Eskelisen suunnitelmien kannalta liian myöhään.

”Harrastajat muuttuneet mukavuudenhaluisemmiksi”

Peltola Golfin sijaintia ajatellen, kenttä jäi useamman laadukkaan kentän, kuten Kytäjän, Hyvinkään, Linna Golfin ja Aulangon puristuksiin. Eskelinen piti loppuun saakka kiinni kohtalaisen korkeasta green fee -hinnasta, mutta sanoo, että lähikulmien nimekkäiden kenttien ja golfkeskusten green fee -kampanjat olivat isku vyön alle.

”Parhaamme mukaan palvelimme ja silläkin on oma hintansa. Tappioksi ei kannata tehdä. Se on todettava, että varsinkin alle viisikymppiset harrastajat ovat muuttuneet mukavuudenhaluisemmiksi; helteillä pelaamista vältellään, eikä viileälläkään säällä olla innokkaita lähtemään kentälle.”

Kentän vahvin valtti oli upea maalaismaisema, jota kelpasi pelaamisen ohessa ihailla useammalla väylällä. Tätä Eskelinenkin hieman myöntää Löyttymäessä – missä hän edelleenkin asuu – kaipaavansa.

”En ole kauniimpaan golfympäristöön kotimaassa törmännyt, joskin Tapiolan, Joroisten, Revontuli Golfin, Ruuhikosken ja Rovaniemen vanhan kentän maisemat miellyttävät silmääni.”

Eskelinen arvelee, että niiden seutujen kentillä, joilla on tarpeeksi suuri väestöpohja, riittää pelaajia tulevaisuudessakin. Kaikille maaseutukentille hän ei povaa yhtä ruusuisia aikoja.

”Syrjemmälle sijaitseville kentille on vaikeampi myydä pelioikeuksia ja green feetä. Isommilla paikkakunnilla ei tätä ongelmaa ole.”

Hyvin ansaitulla eläkkeellä olevalla Eskelisellä on nyt enemmän aikaa omalle pelaamiselle. Kotikenttänä toimii Linna Golf, jonne matka taittuu Löyttymäestä reilussa puolessa tunnissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje