21.–28.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Muuramessa pelataan "etuajassa"

Muuramessa päästään vapunaattona kesägriineille.

Golfkauden avaus etenee etelästä kovaa vauhtia kohti pohjoista. Nyt jo Muuramen korkeudella Keski-Suomessa asetellaan lippuja griineille, sillä ensimmäiset pelaajat lähetetään matkaan vappuaattona klo 9.

”Kenttä päästään avaamaan ensimmäistä kertaa kesäviheriöille huhtikuun puolella”, iloitsee Muuramen Golfseuran toimitusjohtaja Hannu Ahvenjärvi.

Lämmin pääsiäinen nopeutti viheriöiden aukaisua viikolla, joten kauden aloitus tuli suurimmalle osalle muuramelaisista hieman yllätyksenä: ”Ajanvaraus aloitettiin keskiviikkona klo 12 ja viikonlopulle on jo yli 200 varausta.”

Ahvenjärven mukaan kenttä on talvehtinut koko lailla normaalisti, vaikka Etelä-Suomenkin kentiltä tuttua lumihometta on hieman viheriöillä. Kentän kuivumista auttoi kolmisen viikkoa sitten aloitetut hiekoitukset. Näin kierrokselta selviää jo helposti kuivin jaloin.

Vaikka takana on lähes arktiset tunnuspiirteet täyttänyt talvi, ei Muuramessa sentään vaivuttu horrokseen. Ysiväylän muutostyö saatiin käyntiin, viimeistelyn jatkuessa kesällä.

”Väylä 9 on kokenut aikamoisen muutoksen. Talvella väylän sisämutkaan on tehty iso vesieste, joka muuttaa väylän niin pelillisesti kuin visuaalisestikin paremmaksi. Myös väylän alkuosaa on parannettu”, Ahvenjärvi sanoo.

Pinta- ja viimeistelytyöt valmistuvat touko-kesäkuun aikana. Sillä välin väylä pelataan lyhennettynä 150-metrisenä par 3 -väylänä.

Muuramen

Muuramen kentän näköalat ja korkeuserot ovat kokemisen arvoisia.

Lassi Pekka Tilanderin suunnittelema Muuramen kenttä on aktiivisesti omien jäsenten käytössä. Viime vuoden 27 850 kierroksen määrästä, green fee -pelaajien osuus oli reilut 4000 kierrosta: ”Tavoitteena on, että lähtömäärät kasvavat vielä hieman vaikka aika ajoin joudumme myymään ei-oota.”

Green fee -hintoja on tarkastettu täksi kaudeksi muutamalla eurolla. Muut hinnat ovat pysyneet suunnilleen ennallaan. Seuran jäsenmaksut ovat pysyneet Ahvenjärven mukaan koko euro-ajan samoina. Myös 385 euron yhtiövastike kuulostaa kohtuulliselta.

Jäseniä Muuramen Golfseurassa on noin 1550, mutta Ahvenjärvi uskoo kurssituksen myötä jäsenmäärän nousevan nopeasti uudelle sataluvulle.

”Tämän kauden päätavoitteenamme on parantaa pelaamisen sujuvuutta kentällämme. Erityisesti kenttäisäntämme tulee huolehtimaan pelaajien viihtyvyydestä ja turvallisuudesta.”

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)