16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kytäjän erikoisoperaatio etenee – etuysi odottelee jo siirtonurmea Espanjasta

Kytäjän South East -kentän griinipintoja poistetaan kahden ja puolen griinin päivävauhdilla.

Joukko Suomen parhaita kilpapelaajia on vetänyt työhousut ylleen ja perehtyy golfkenttään kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla.

Kytäjän hyväkuntoisella North West -kentällä pelataan jo, mutta South East -kenttä on kiinni vielä ainakin pari kuukautta. Juuri tällä hetkellä, pelaaminen ei edes onnistuisi. South Eastin etuysin griinien pinta on jo poistettu. Seuraavaksi ”nyljetään” takaysi.

Suomen oloissa ainutlaatuinen griiniremontti on täydessä vauhdissa. Kentän griinejä valmistellaan parhaillaan asennuskuntoon. Ensimmäiset Madridin seudulta lähtevät, uusia griinipintoja siirtonurmirullina kuljettavat rekat saapuvat Kytäjälle parin viikon kuluttua.

Griinipintojen vaihto-operaatio on periaatteessa melko yksinkertainen. Ensin vanhoista viheriöistä kuoritaan pois noin 40 millimetrin paksuinen pintakerros. Sitten kuoritun pinnan päälle levitetään noin parin sentin paksuinen kerros hiekkaa, joka sekoitetaan osaan vanhaa kasvukerrosta. Lopuksi noin 20 millimetrin paksuinen siirtonurmi asennetaan rulla kerrallaan paikoilleen uudeksi viheriöpinnaksi. Uusitut griinit ovat pelikunnossa noin kuuden viikon kuluttua asennuksesta.

Helmikuussa amatöörikentiltä ammattilaiseksi siirtynyt Matias Honkala viipaloi South Eastin kuudetta griiniä rullauskuntoon.

Vastaavista operaatioista on maailmalla hyviä kokemuksia, ja onnistumisen todennäköisyys on Kytäjälläkin suuri. Mutta moni asia voi silti mennä metsään. Siirtonurmen kuljettaminen Espanjasta Suomeen kestää neljä päivää. Matka on pitkä, vaikka nurmea kuljettavat rekat on erikoisvarustettu juuri tällaisia operaatioita varten.

Jos nurmi selviää matkasta ongelmitta, seuraava haaste on rullien asentaminen, joka pitäisi tehdä sekä nopeasti että kerralla oikein. Sään rooli on suuri. Asennuksen aikainen tai heti sen jälkeinen rankkasade voisi olla turmiollinen.

Asennuksen jälkeenkin riittää vielä jännitettävää. Siirtonurmen pitäisi juurtua toivotulla tavalla, jotta griiniruoho voisi jatkossakin hyvin.

Viime syyskuussa Kytäjän uutena kenttämestarina aloittanut Antti Koskela myöntää, että paine onnistua on suuri. Mitään uutta siinä ei tosin kenttämestarille ole.

”Tämän työn luontaisetuihin kuuluu saada paljon vinkkejä ja palautetta”, Koskela myhäilee.

Kenttämestari Antti Koskela levittää hiekkaa South Eastin neljännelle griinille.

Oman haasteensa operaatioon tuo se, että siirtonurmen toimittavan Novogreenin espanjalainen asennusryhmä ei tule koronarajoitusten vuoksi Suomeen. Siksi asennustyö on tehtävä itse, mutta sitäkään Koskela ei hätkähdä.

”Siirtonurmien kanssa työskennellään kentänhoidossa jatkuvasti. Sen suhteen luvassa ei ole mitään erikoista”, hän sanoo.

Mutta miten se käytännössä oikein tapahtuu? Miten kymmenien kapeiden ruohorullien muodostama matto rakennetaan siten, että kaistaleiden väliset saumat saadaan tasoitettua ja griinin pinta virheettömän tasaiseksi?

Keinoja on käytännössä kolme: jyrääminen, hiekoitus ja kastelu.

”Sellaista ongelmaa ei olekaan, jota ei saisi hiekalla korjatuksi”, Koskela vakuuttaa.

Kilpapelaajat Alex Hietala (vas.) ja Kim Koivu ovat mukana Kytäjän griiniremonttiryhmässä. Fyysiset haalarihommat ja motorisesti herkkä lajiharjoittelu eivät kaksikon mukaan sovi kovin hyvin yhteen.

Ensimmäinen siirtonurmilastissa oleva rekka kurvaa Kytäjälle 18. päivä toukokuuta. Operaatio ajoitetaan siten, että nurmi voidaan asentaa griineille heti sen saavuttua. Griinien pitäisi olla hyvässä pelikunnossa noin kuuden viikon kuluttua asennuksesta. South East -kenttä avataan pelattavaksi heinäkuun puolivälin tienoilla.

Hyväkuntoinen North West -kenttä houkuttelee jo pelaajia luokseen. Tällä hetkellä kentälle pääsevät osakkaat ja pelioikeuden haltijat vieraineen. Green fee -pelaamiselle North West avataan tiistaina 12. toukokuuta. Vieraspelaajan green fee on toukokuun ajan arkisin 60 euroa.

Lue seuraavaksi: Kytäjä korjaa griinit siirtonurmella – uusittu South East -kenttä aukeaa vasta heinäkuussa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje