26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kultarannan kenttä huippukunnossa

Kultarannassa on useimmilla tiiauspaikoilla edessä makoisa maisema ja tilaa lyödä. Kuva 18:n avauksesta.

Kultarannassa

Vieraillessani Ruissalon kentällä heinäkuun puolivälissä syntyy klubitalon terassilla kahden tutun Aura Goflin jäsenen välillä kunnon ”perusjääräys” siitä, mikä kenttä on Suomessa parhaassa kunnossa.

Ottelusta tuli ratkaisematon, äänin 1-1 turkulaisten päätökseksi tulee se, että ykkönen on joko Aura Golf tai Kultaranta. Pelattuani kentät perättäisinä päivinä , oma arvioni on se, että molemmat ovat huippukunnossa ja ehdottomasti vierailun arvoisia jos tilaisuus vielä kuluvalla kaudella eteen tulee.

Ruissalo oli jo alkukaudesta tip-top kunnossa väylien osalta, viheriötkin olivat täysin virheettömät oman kierrokseni aikana. Kultarannan kuntoa kehuttiin monella suulla jo toukokuulla. Heinäkuussa se oli hienossa kunnossa kaikilla mittareilla.

Vuonna 2006 avattua Kultarantaa vertaus maamme klassikoihin kuuluvaan Aura Golfiin hivelee varmasti. Kultaranta Resortia markkinoitiin Suomen ensimmäisenä pay & play-kenttänä. Sanayhdistelmä tuo asiaa tuntemattomalle halvan mielikuvan. Kultaranta on puitteiltaan ja hengeltään kuitenkin aivan jotain muuta. Klubitalo on Suomen mittakaavassa suuri, peruspalveluiden lisäksi sieltä löytyy myös wellness-palveluita, fysioterapiaa, personal trainerit, suolahuone ,kuntosali.

Jäseniä on 500, nämä maksavat vuosittain joko pelilipuistaan ( min. 15) tai koko kauden pelioikeuden (890 euroa). Pelikierroksia kertyy kauden mittaan 22-23.000, heinäkuussa vieraat pelaavat niistä lähes 70 prosenttia.

Greenfeen hinta 45 euroa arkisin ja 50 viikonloppuisin on hinta-laatusuhteessa vähintäänkin hyvä. Kulunutta klisettä käyttäen, Kultaranannan kenttä sopii kaikentasoisille. Avauksissa on tilaa lyödä, lähestymisissä on mielenkiintoa ja hyvä pelaaja voi mättää draiverillaan leikaten mutkia suoraksi mielensä mukaan. Suurkilpailujen areenaksi Kultarantaa ei ole suunniteltukaan, siihen se on auttamatta liian lyhyt.

Pääomistaja Pekka Jokisuulla on maita kenttä mukaanlukien 287 hehtaaria. Kenttä vie tästä kolmasosan. Alueella on jo yhteensä 58 hotellihuonetta tai huoneistoa joiden koko on 26-80 m2. Varsinainen business tulee rakentumaan maa-alueiden jalostamisessa tulevina vuosina. Alueelle nousee arviolta 150 asuntoa omina kiinteistöyhtiöinään ja myytävien tonttien kautta.

Kultaranta on resort, nimestä on kuitenkin golf jätetty pois.

”Golf on ulospäin näkyvin tuotteemme joka kulkee varsin hyvin. Liikevaihto kasvaa vuosittain 10-15 prosenttia, tavoittelemme 27-28.000 kierroksen määrää kautta kohden. Koko resortin yöpyjistä ja ravintolapalveluiden käyttäjistä kuitenkin 80 prosenttia on muita kuin golfareita. Tämä johtuu pitkälti myös siitä, että Naantali on vilkas kesäkaupunki jossa tasokas majoitustila on sesongin aikaan kortilla ”, muistuttaa toimitusjohtaja Mikko Ikäheimo.

Väylät

Kultarannassa tehdään hyvin tärkeää pioneerityötä suomalaisen golftarjonnan monipuolistamiseksi. Liian usein kuultu epäily , että maahamme ei mahtuisi pay&play kenttiä on osoitettu Naantalissa muutamassa vuodessa totaalisen vääräksi.

Alueen ja kentän omistaja kehittää tuotepakettejaan, vuokraa siitä sopivaksi katsomin tavoin kausi-ja päiväpaketteja ja houkuttelee kuluttajia myös muilla tasokkailla palveluilla. Näin golfalalla toimitaan yleisesti muuallakin maailmassa. Naantalaissa menestymisen yhtenä tärkeänä tekijänä on varmasti se, että investoinnit on jo alkuun tehty riittävän isolla rahalla. Kultaranta Resort näyttää ja tuntuu erittäin siistiltä ja tasokkaalta golfkohteelta, joka Golf Digestin kenttärankingin yhteydessä on lisäksi sijoittunut kärkipäähän myös palvelun tason osalta.

Urheilumarkkinoinnissa ja varsinkin koripallossa raskaan sarjan vaikuttajiin kuuluva Aleksi Valavuori on kiinnitetty Kultaranta Resortiin luovaksi johtajaksi. Odotettavissa on suurella todennäköisyydellä projekteja ja tempauksia jotka ylittävät uutiskynnyksen muuallakin kuin golfmediassa.

Teemu Pitkänen tähtää ammattilaiseksi

Teemu

Harjoitusalueet Kultarannassa kestävät vertailun kovassakin seurassa. Hyvän rangen lisäksi par-3 kenttä on erinomainen paitsi vähemmän pelanneille, myös kokeneempien osalta lähipelitaitojen kehittämiseen. Oma erikoisuutensa on par-2 kenttä , tekonurmesta rakennettu lähipelirata jota hinkkaamalla pienet chipit pitchit ja lobbit kehittyvät.

Seuran paras juniori, 15-vuotias Teemu Pitkänen lähti kierroksellemme mukaan pelaamaan viikkokisaa.

”Olen pelannut ihan pienestä. Aiemmin harrastin mm. hiihtoa, tavoitteena on nyt mitata pitkällä tähtäimellä rajojani golfissa.Pelaavaksi ammattilaiseksi haluan, se on tässä vaiheessa tavoitteeni”, tasoituksella 4,1 pelaava 15-vuotias Teemu kertoi.

Par-kaksikenttä

”Parasta Kultarannassa on kenttä ja monipuoliset harjoitusolosuhteet. Keväällä pääsimme heti ensimmäisistä kierroksista alkaen pelaamaan huippukuntoisille viheriöille. Kyllä se on näkynyt omassa tekemisessä ja kehittymisessä”, hän kiittelee.

Mikäli lomia tai muuten vapaita pelipäiviä on vielä jäljellä, on Turun alue varteenotettava golfretken kohde.

Ruissalo on allekirjoittaneelle ikuisesti kerran kesässä ”mustkohde”. Kultaranta, Masku, Harjattula ja loppukesän ohjelmistossa oleva, paljon kehuttu Aurinkogolf vaihtoehtoja toiseksi kentäksi.

Teemu Tyry

Kultaranta Resort, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje