26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kenttätentissä Järviseudun Golfseura

Mitä erikoista on etuysille siirtymässä Lappajärvellä sijaitsevalla Järviseudun Golfseuran kentällä? Entä mikä on aikaisin ajankohta, jolloin kentällä on päässyt pelaamaan?

Järviseudun Golfseuran toiminnanjohtaja Mikko Autio, missä kunnossa kenttänne on ollut tänä kesänä?

Kenttä on ollut erinomaisen hyvässä kunnossa, ja on tälläkin hetkellä. Viheriötkin ovat aivan priimakunnossa. Sateetkaan eivät ole heikentäneet kentän kuntoa, sateen jälkeen kenttä on tietenkin kostea.

Mikä on mielestäsi kentän vaikein väylä ja miksi?

Sanoisin, että vaikeimpia väyliä on kaksi kappaletta, väylä numero 13 ja väylä numero 1. Ykkösväylä ei näytä mitenkään kummalliselta, mutta se on hyvinkin haastava, ja sen haastavuudesta tulee myös paljon palautetta asiakkailta. Väylä 13 vaatii peräkkäisiä tarkkoja lyöntejä, jos siinä haluaa onnistua.

Onko kentällänne jotain erikoista?

Meidän erikoisuus on siipiratasalus Albatlossi, jolla mennään ensimmäiselle ysille. Tiiaika tarkoittaa meillä siipiratasaikaa, ja silloin on oltava lautalla valmiina ylittämään Herneslahti. Jollekin se voi olla hankaluus, mutta suurimmaksi osaksi sitä pidetään jännittävänä, ja vieraspelaajat muistavat meidät usein juuri tästä lautastamme.

Entäs sitten klubitalonne, onko siinä jotain erikoista?

Meidän klubirakennuksemme katolla on harjoitusviheriö, sen voisi varmaan laskea tietynlaiseksi erikoisuudeksi. Klubitalomme sijaitsee Nykälänniemen kärjessä ja kuten voi kuvitella, terassilta on upeat näkymät.

Missä sijaitsee lähin Otto-automaatti?

Lähin lienee Nissin kirkonkylällä, sinne on noin kolme kilometriä matkaa kentältä.

Miten etuysinne ja takaysinne eroavat toisistaan?

Ne eroavat huomattavasti toisistaan. Etuysi on pitkä ja takaysi lyhyt. Etuysi kulkee enemmän metsämaisemassa, kun taas takaysillä on rantaa ja järvimaisemaa.

Mikä on ravintolan suosituin annos?

En osaa sanoa, mikä on suosituin annos, kaikki ovat hyviä. Ravintolamme on a la carte ravintola, jossa on saatavilla tietenkin myös lounasta. Ravintolassamme käy runsaasti myös golfin ulkopuolisia ihmisiä syömässä, ja kyllä siinä kelpaa golfarinkin kierroksen päätteeksi nauttia hyvä ruoka.

Mikä on aikaisin ajankohta, jolloin kentällänne on päässyt pelaamaan?

Tänä vuonna pääsimme jo huhtikuun puolella pelaamaan, tosin kaikki viheriöt eivät tietenkään olleet vielä auki. Meillä ei yleensä pääse kovinkaan varhain pelaamaan, koska Lappajärvi on keväällä kylmä, ja se myös hidastuttaa niemen puolella olevaa kasvustoa. Sitten taas toisaalta etuysimme on metsämaisemassa mäntymetsien keskellä, joten jos muualla ei ole lunta, niin meillä golfkentällä kyllä on (nauraa).

Onko ok pelata vain yhdeksän reikää?

On, ja kenttämme tarjoaakin hyvät mahdollisuudet ysiä suosivalle. Takaysimme on lyhyt ja sen pystyy pelaaman nopeasti läpi, puolessatoista tunnissa. Sitten toisaalta etuysi vie helposti runsaat kaksi tuntia, joten valittavissa on nopeampaa tai pidempää kenttää. Tämän hetken ihmisten ajankäyttöä ajatellen meillä on oikein hyvä kuvio tarjolla.

Mikä on kenttäennätyksenne?

65 valkoisilta ja muistaakseni sen on tehnyt Mikael Piltz. Ennätystä on sivuttu useampaan kertaan kertaan, mutta sen alle ei ole vielä päästy.

Muista myös aiemmat kenttätentit, joissa saat vastauksia muun muassa seuraaviin kysymyksiin: minkälaiset harjoitusalueet Porvoo Golfista löytyy, millä nimellä kutsutaan Hirvihaaran Golfin junioreita, miten porot on huomioitu Arctic Golfin paikallissäännöissä, mistä Archipelagia Golfin nimi tulee ja millä väylällä hukataan eniten palloja Loimijoki Golfissa?

Mikä kenttä laitetaan seuraavaksi tenttiin? Entä mitä haluaisit että kysymme? Kommentoi ehdotuksesi jutun kommenttikenttään tai Facebookiin tai lähetä se sähköpostilla osoitteeseen lotta.lybeck@golfpiste.com.

Ensi perjantaina tentissä jälleen uusi kenttä!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje