16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kaverikisoista tullut Tawast Golfin vetonaula – Toptracer täydentää kentän palvelutasoa 

Kaverikisat löivät itsensä läpi Tawastissa heti ensimmäisellä kaudella. Kuva: Tawast Golf

Yksinkertaisesta pelituotteesta voi tulla menestys, kun se lanseerataan ja markkinoidaan oikein. 

”Kaveriporukan kanssa on mukavampaa”. Näin vakuutetaan Tawast Golfissa, jossa lanseerattiin kaudella 2020 uusi tuote: kaverikisat. Idea sai alkunsa, kuten niin usein, golfklubin henkilökunnan tavallisessa kahvipöytäkeskustelussa.

”Juttelin toimitusjohtajamme Lauri Mannisen kanssa jostain pelaamiseen liittyvästä, kun meille juolahti sivujuonteena mieleen, että tällainen konsepti voisi olla kokeilemisen arvoinen. Kypsyttelimme ajatusta hetken, ja ryhdyimme tuumasta toimeen”, sanoo Tawast Golfin palvelupäällikkö Iiro Nurminen.

Kaverikisoja alettiin markkinoida viime talvena kentän kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa, ja kysyntä yllätti iloisesti Tawastin väen. Nurminen laskeskelee, että kaverikisoja järjestettiin kauden mittaan useita kymmeniä.

Minkälaisesta konseptista on sitten kysymys?

Tawast Golf lanseeraa kaverikisoja 8–20 henkilön sisäisenä tapahtuma aamu- tai iltapäivälähdöin. Ryhmä päättää pelimuodon ja klubi hoitaa tulospalvelun. Pakettiin sisältyy ruokailu klubiravintolassa.

Hinta on riippuen lähdön ajankohdasta 60–65 euroa ja Tawastin pelioikeutetuilta 20–25 euroa henkilöä kohden.

”Eihän tässä pyörää olla uudelleen keksitty, mutta tuote on osoittautunut toimivaksi. Porukka tulee viihtymään ja nauttimaan rennosta pelipäivästä. Osa pelaa kävellen, osa ajelee golfautolla. Kisan jälkeen sauna ja ruokailu sekä kenties pienet jälkipelit klubin terassilla. Siinähän se on kaikessa yksinkertaisuudessaan.”

Monille kaverikisojen kaltaiset tapahtumat voivat olla kauden aikana ainoita kilpailuita, sillä aktiivisimmatkaan eivät enää sitoudu klubikisoihin yhtä tunnollisesti kuin joskus aiempina vuosina. Nurminen uskoo pelaamisen muutenkin olevan menossa enemmän siihen suuntaan, että kenttää kierretään ystävien ja kaveriporukoiden kanssa.

Nyt kun ei tehdä ulkomaan pelireissuja, nämä jossain määrin paikkaavat sitä tyhjiötä.

Vaikka kauden alkuun on Paavolankulmassa vielä hetken verran aikaa, on Tawastista jo kyselty pelipäiviä kaverikisoille. Suunnittelua helpottaa se, että varauksen voi tehdä pidemmänkin ajan päähän.

”Tiedusteluja on ollut enemmän kuin viime vuonna. Joukossa on myös työporukoita. Kun korona laittoi yrityskilpailut jäihin, ovat firmat aktivoitumassa tämänkaltaisten palveluiden käyttäjiksi. Sekin on huomionarvoista, että seniori-ikäiset pelaajat ovat olleet meidän tuotteestamme kiinnostuneita”, Nurminen toteaa.

Merkittävä osa kaverikisoja Tawastissa pitäneistä on tullut Helsingin, Tampereen ja Turun suunnalta. Jotkut ryhmät saattavat viipyä alueella pidempään, ja pelata toisena päivänä esimerkiksi Linna Golfissa tai Aulangolla.

”Varmasti tästä hyötyy koko ’Tiilaakso’. Varsinkin jos tulee vähän pidemmältä, mielellään pelaa samalla käynnillä jonkun toisenkin kentän. Se on vähän kuin matkalla olisi. Nyt kun ei tehdä ulkomaan pelireissuja, nämä jossain määrin paikkaavat sitä tyhjiötä.”

Toptracer tulossa

Tawast Golfissa uusitaan parhaillaan myös rangea, joka saa uuden lyöntikatoksen. 36 metriä pitkään katokseen tulee 11 lyöntipaikkaa, joista jokaiseen asennetaan Toptracer-lyöntianalysaattorit.

”Jyväs-Golfin kentällä Jyväskylässä on Toptracer-fasiliteetit, joten meille tämä tulee tietääkseni toisena Suomen kentistä”, Nurminen sanoo.

Toptracer sai alkunsa ruotsalaisen Daniel Forsgrenin 15 vuotta sitten kehittämästä innovaatiosta, jossa kameran välittämään kuvaan yhdistyy graafinen esitys pallon lentoradasta. Lyöntinsä analysoinnin ohella Toptracerilla voi pelata myös simulaattorigolfia sekä erilaisia viihteellisiä pelimuotoja.

Tawast Golfin uuteen lyöntikatokseen tulee 11 lyöntipaikkaa. Jokaiseen asennetaan Toptracer-lyöntianalysaattorit.

Erilaiset lähimmäs lippua- ja pisin draivi -kilpailut tai pisteiden keruut valituista kohteista voivat kaiken hauskanpidon varjolla olla hyvinkin tehokas tapa kehittää omaa peliä.

”Ykköstavoitteemme on edistää pelaajien viihtyvyyttä, ja uskomme vakaasti, että Toptracer lisää entisestään kiinnostusta Tawastia kohtaan. Meillä on jatkossa tarjota klubin välittömässä läheisyydessä oleva huippuluokan range nykyaikaisine palveluineen.”

Vielä ei ole tarkempaa tietoa, missä vaiheessa uusi katos ja Toptracer avataan pelaajien käyttöön Tawastissa. Kevään kuluessa joka tapauksessa. Toptracer tullaan jatkossa ottamaan käyttöön aikaisin keväällä ja pelata voi aina pitkälle syksyyn. Talvikaudella laitteita säilytetään lämpimissä tiloissa.

Uusi lyöntikatos ja Toptracer-puitteet nousevat nykyisten lyöntimattojen ja ruohorangen väliin. Matkaa uudesta katoksesta rangen takaosaan on lähes 250 metriä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)