26.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][0]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kartano Golfin kentän alta löytyi kivikautinen kylä

Joroisissa sijaitsevan Kartano Golfin kentän laajentamisen mahdollistavalta asemakaava-alueelta on löytynyt kivikautinen kylä. Alueelta on löytynyt muun muassa saviastioiden palasia ja muuta muinaiseen asumiseen viittaavaa.

Laajennusalueen asemakaavaa ei ole vielä vahvistettu. Kaivauksia alueella tehdään vain siinä tapauksessa, että siellä aloitetaan rakentaminen.

Kartano Golfin toimitusjohtaja Petteri Ruuskanen kertoo, ettei kentän laajentaminen ole ajankohtaista ainakaan lähivuosina.

Joroisissa on tehty erittäin paljon muinaislöytöjä. Esimerkiksi Varkauteen verrattuna löytöjä on viisinkertainen määrä.

Lähde: YLE Etelä-Savo

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje