26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Jyri Häkämies avasi Kaakon Golfin

Jyri Häkämies yhdeksännen väylällä Kaakon Golfin avauskisassa.

Jyri

Kenttien avaamisten suhteen on kuluvalla kaudella hiljaista. Uusia reikiä olemassaoleville tulee ainakin Vihdin Hill Sideen, Rovaniemelle, Paloheinään ja Hiekkaharjuun.

Ainoa kokonaan uusi kohde on Kaakon Golf jonne rakennetaan yhdeksänreikäistä kenttää. Lassi-Pekka Tilander on tehnyt metsä-peltomaisemaan mainion reitityksen ja kauniit viheriöt. Kentän puuhamiehillä ja osakkailla on luonnollisesti ollut hoppu saada kenttänsä avattua. Alkuperäisestä aikataulusta on jääty hivenen jälkeen, tästä huolimatta juhannussunnuntaina pelattiin virallinen avauskilpailu.

Yhdeksästä reiästä käytössä oli viisi, kuudes pelattiin rangelle leikatulle viheriölle.Kenttä on nimenomaan väylien osalta keskenkuntoinen, pelaajat joutunevat suorittamaan koko kauden 2011 kaikki lyöntinsä viheriötä ja esteitä lukuunottamatta pienen mattopalan päältä joka on useimmlle golfareille uusi ja pelinautinnosasta osan vievä kokemus.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies sai kunniatehtävän lausua avaussanat ja lyödä ensimmäisen driven. Avauslyönti leveälle ykkösväylälle päätyi toppina noin 90 metrin päähän tiiauspaikasta. Häkämies on pelannut enimmäkseen kotikaupungissaan Kotkassa jo 80-luvun lopulta. Tasoitus on luvussa 21, kierroksia kertyy kauden mittaan 5-15.

Yhdeksännen

”Olen viikonloppupelaaja. Poikani on Kymen Golfissa caddiemasterina, se saattaa aktivoida pelaamaan hieman enemmän josaikaa jää”, hän kertoi Virolahden kenttää kiertäessään.

Häkämiehen peli on varsin ”siistin” oloista, tekeminen joutuisaa ja perusasiat kunnossa. ”Slaissiahan sitä tuppaa tulemaan varsinkin pidemmilllä mailoilla. Bunkkerissa en koskaan ollut taituri. Jossain vaiheessa näitäkin perusasioita olisi mukava laittaa hieman kohdalleen”, hän suunnitteli.

Yhdeksän reikää valmiina syksyllä

Avatuista viidestä reiästä näkee kentän perusluonteen. Rakenteilla on varsin tyypillinen maaseudun kenttä joka sopii maisemaan mainiosti. Avauksissa ja lähestymisissä on tilaa, korkeuseroja vähän ja parasta antia viheriöt sekä niiden ympäristöt. Kesäkuun lopulla 2011 väylät olivat kuitenkin hyvin keskeneräisessä kunnossa, viheriöt vahvassa ruohossa ja tahmeita. Puttaaminen oli työntämistä.

Jaakko

Neljä viimeistä pyritään avaaman toimitusjohtaja Jaakko Talsin mukaan syksyllä. Se vaatii vielä monta punnerrusta ja paljon töitä, niin ohuessa ruohossa ja kivikkoisia väylät olivat.

”Tarkoitukemme oli nyt avata ja näyttää osakkaille sekä tuleville osakkaille mitä meillä on tarjolla.Mattojen päältä pelataan oletettavasti koko kausi. Näillä näkymin pidämme kentän avoinna heinäkuussa kahtena päivänä ( pe, su) . Tuolloin ovat tervetulleita osakkaiden lisäksi greenfeepelaajat 25 euron päivähinnalla” Talsi kertoi.

Kaakon Golfissa kastelujärjestelmä on ulotettu toistaiseksi vain viheriöille. Savipohjainen maa on varmasti altis sateille, ruohon kasvamisen edistämiseksi Talsi toivoo taivaan vesihanojen olevan avoinna joka toinen päivä.

Puutteeksi normitason kenttiin on luettava se, että väyläkastelun puuttumisen lisäksi nyt avatuista viidestä kolme tullaan lyömään jatkossakin avauksen osalta matoilta.

”Näin mennään ainakin alkuvaiheissa. Kun saamme osakkeita liikkumaan ja kenttä aukeaa kokonaisuudessaan, päätämme missä järjestyksessä kentän kehitystöitä tehdään.

Jyri

Virolahdella on noin 3000 asukasta, naapurikunnasa Miehikkälässä 2200. Haminaan, Kotkaan ja Lappeenrantaan on matkaa 40+ kilometriä Pelaajista ja osakkaista suuri osa on kesämökkiläisiä, katseet on luonnollisesti suunnattu myös rajan taakse Venäjälle.

Klubitalo on kaudella 2011 yhteinen ravintola Olkihatun kanssa. Rangella on tilaa ja yhtenä positiivisena signaalina tulevaisuudelle on se, että PGA Pro Jenni Kuivainen on ottanut vastuun koulutustoiminnasta ja muuttanut kentän lähistölle.

Kaakon Golfin kentän ja palveluiden tarkempi arvioiminen menee väkisinkin kauden 2012 puolelle. Todellisillle kenttäbongareille ja osakkeista kiinnostuneille se on kohde jo kuluvan vuoden aikana. Greenfeepelaamisen kannalta ajatellen matolta lyöminen on ehkä perusteltavissa talvikuukausien aikana St.Andrewsin Old Coursella. Kaakon Golfiissa sen tekee kenttään tutustuakseen mieluusti yhden kerran. Toinen kartoitus osuu kohdallani hetkeen jolloin kaikki yhdeksän väylää ovat avoinna ja ruoholta lyötävissä.

Ilpo

Avauskilpailu pelattiin tasoituksettomana scrablena. Voiton vei parivaljakko Veijo Suomela ja Ilpo Yliaho 56 lyönnillään. Suomela lukeutuu seniorihuippuihimme, Ilpo Yliaho palasi kentille 2011 pidettyään noin 20 vuoden tauon.

Jyri Häkämies ja allekirjoittanut sijoittuivat neljänsiksi, Häkämies selvitti oman ruutunsa hyvin, pelikaverinsa vain tyydyttävästi.

Teemu Tyry

Kaakon Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje