16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Hiekkaharju aloitti laajentumisen

Hiekkaharjun uutta ysiä vaikeuttavat näyttävät tekojärvet.

Hiekkaharju Golf tuli itselleni muistikuviin noin kymmenen vuotta sitten käydystä Tsemppi Tour -tapahtumasta ja rangen jokavuotisesta nopeasta avaamisesta. Tänäkin keväänä ensimmäiset palloni lähtivät ilmaan Hiekkaharjun rangella. Vantaalla golftarjonta on jäänyt Hiekkaharjun ja Keimolan harteille. Keskeisellä paikalla sijatsevan Hiekkaharjun potentiaali on käsittämätön – kymmenen minuutin sisällä kentästä asuu noin 50 000 ihmistä. ”Kenttämme on aina ollut melko vikas kesäisin. Suuri osa pelaajistamme ei kuitenkaan ole pysynyt meillä aloittamisen jälkeen montaa vuotta, sillä he haluavat päästä lyömään pitkälle ja pelaamaan oikeaa golfia”, Pekka Nikkanen kertoo. Heinäkuun viimeisenä päivänä avattu ”Pitkä ysi” saatiin auki keskenkuntoisena. Jäsenistö ja muut utelijaat halusivat kokea pelaten, minkälaista kenttää Hiekkaharjuun ollaan suunnittelemassa. Lassi-Pekka Tilanderin käsialaa oleva ysi on vielä ruohon kasvun osalta raakile, mutta perusidea tulee pelattaessa hyvin selville. Kenttä on tarkoitettu golfista nauttimiseen. Hiekkaharjun Pitkä ysi ei suinkaan ole keltaisilta tiiltä pelattua pitkä normaalikenttään verrattuna. Pellon keskelle rakennetut reiät tuovat mieleen omanlaisella energiallaan potentiaalisen pelto-linksin. Tilanderin käsialaa on myös parhaillaan World Cupin karsintoja isännöivä Estoinian Golf & Country Club, jossa samainen henki on ajoittain aistittavissa. ”Kentästä on tarkoitus tehdä nykytrendin mukaan areena, josta ihmiset tulevat myös iloisina pois. Ei ole tarkoitus lähteä rakentamaan Vanajanlinnan tyyppistä Championship -tason kenttää meidän pelaajillemme. Vantaalla golf on vielä aika nuorta ja kyllä sitä haastetta jo back tiiltä pitäisi riittävästi löytyä”, Nikkanen viittaa pitkiin eroihin monien teeboxien maustamalla kentällä.

Pelaajat ovat nauttineet täysimittaisesta golfista Vantaalla, vaikka kentän kunto ei vielä lopullinen olekaan.

Pelaajat ovat nauttineet täysimittaisesta golfista Vantaalla, vaikka kentän kunto ei vielä lopullinen olekaan.

50 000 ihmisen tavoittaminen golfillisesti ei suinkaan ole Hiekkaharjun tavoite. Kapasiteetti kasvaa tulevien uudistusten myötä ja rangekin on saamassa uuden paikan. ”Meillä vuosittain suoritetaan noin 150 green cardia. Otimme tälle kaudelle vain yhden pron (Esa Saarimaa), mutta ensi vuonna taitaa olla taas tarvetta toiselle”, Nikkanen kertoi. Kentän klubitalo ja kahvio on säilynyt entisellään. Kotoisa mökki ei todellakaan nosta golfin elitistä leimaa, vaan pääpaino on tosissaan pidetty itse lajissa. Suuren linnan rakentaminen Hiekkaharjun kentän yhteyteen lienee ainakin vielä täysin imagosta poikkeava ajatus.
Nuoret golfaamaan kaduilta?

Kenttä sijaitsee Itä-Vantaan puolella. lähistöllä asuu paljon keskiluokan alapuolella olevia perheitä ja myös rikollisuus rehottaa paikoin kentän lähialueilla. Golf on aikanaan tehnyt positiivisia vaikutuksia paikalliseen nuorisoon ja ilmapiiriin, miten Hiekkaharju ottaa haasteen vastaan? ”Ehdottomasti me haluamme olla osana tuomassa nuoria pois kaduilta. Täällä käy paljon nuoria, jotka eivät välttämättä olisi tervetulleimpia Suomen hienoimpien kenttien rangeille. Me otamme vastaan koululaisryhmiä, jotka tulevat viettämään liikuntatunteja ja aiomme myös markkinoida itseämme jatkossa tehokkaasti nuorten loistavana harrastusmahdollisuutena”, toimitusjohtaja kertoo. Vuonna 2014 valmistuvan kentän maat on vuokrattu yksityiseltä henkilöltä. Maanviljelysmaiden päälle rakennettuun kenttäkokonaisuuteen on sovittu viidenkymmenen vuoden vuokrasopimus. Golfia tullaan siis pelaamaan hiekkaharjussa vielä pitkään. Mikäli kaikki menee suunnitelman mukaan, on kentällä potentiaalia saavuttaa lähes samantasoinen suosio Vuosaaren kanssa ”erilaisena” golfkenttänä Suomen golfkulttuurissa. ”Mukava ja kiva kenttä pelata. Lentokentän vierestä toimistolta kerkeää kymmenessä minuutissa ja kävelynä paljon kevyempi kuin Vanajanlinna. Kun kenttä saadaan parempaan kuntoon ensi kesänä, niin saatan saapua uudestaan tarkistamaan kentän kehityksen”, tiivistää tasoituksella 22 pelaava Vesa Keski-Pukkila. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje