16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Dream 18 -kilpailu käynnistyy

Helsingin Golfklubin kakkonen on Dream 18-kentällä ainoa reikä pääkaupunkiseudulla.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä käynnistyy Golf Digestin organisoima Dream 18-kisa jollaista ei Suomessa, tuskin muuallakaan maailmassa ole pelattu. Osallistua voivat kaikkki amatööripelaajat joiden tasoitus on 30 tai alle. Kilpailumaksua ei ole, kunkin reiän voi pelata ( normaalilla kierroksella) niin monta kertaa kuin haluaa. Paras nettotulos merkitään korttiin, elokuun lopussa eniten pisteitä omaavat pääsevät finaaliin.

Haasteeksi muodostuu se, että kentät reiät ovat ympäri Suomea, kymmenellä eri kentällä. Läntisin kentän reiístä on Aura Golfin kakkonen Turussa, muut kisakentät ovat Nordcenter Benz, Tali, Kytäjä SE, Kytäjä NW, Vierumäki, Vanajanlinna, Nokia River Golf, Laukaa sekä Tahkovuoren New Course.

Kaikkien reikien kiertäjälle tulee kilometrejä auton mittariin, aikaakin on käytössä kolme kuukauttaTeoriassa ja jopa käytännössä finaaliin voi päästä sellainenkin pelaaja joka kiertää vain osan reiíistä. Yksi kisan tavoitteista on luonnollisesti rohkaista ihmisiä kiertämään kotimaisilla kentillä.

-Nokia River Golfille tämän kisan isännöinti on tietysti mieluisa kunniatehtävä ja toivotamme vieraat lämpimästi tervetulleiksi, mainostaa toimitusjohtaja Erkki Mommo. River Golf sai Dream-18 kentälle pitkän par-kolmosensa, reiän numero 14 jonka tiiauspaikalta avautuvat hulppeat maisemat.

Dream 18 -kisan kotisivuilta löytyvät kilpailun tarkemmat säännöt sekä tuloskortti. Oleellisessa osassa on alkukilpailun aikana ”live scoring” joka aktivoituu kun riittävä määrä pelaajia on jättänyt reikäkohtaisia tuloksia tulospalveluun. Tuloksia voi siis syöttää reikäkohtaisesti ja kisan sääntöjen mukaan niitä pystyy myös kauden mittaan parantamaan.

Live scoring palkki tulee myös Golfpisteen etusivullle. Golfpiste vierailee kauden alkuvaiheissa kaikilla Dream-18 kentillä ja tekee raportteja aiheesta.

Kytäjällä pelataan Shoot Out

Kytäjä South Eastin 14. ja taustalla näkyvä päätösreikä ovat Dream 18-kentän rasteja.

Kytäjä South Eastin 14. ja taustalla näkyvä päätösreikä ovat Dream 18-kentän rasteja.

Kilpailun 20 parasta pääsevät finaaliin Kytäjälle jossa pelataan ensin 18 reiän tasoituksellinen pistebogey. Tämän kisan viisi parasta ratkaisevat voiton ja kakkostilan tasoituksellisena Shoot Outina jonka lopullinen muoto ja pituus ilmoitetaan myöhemmin kesän aikana.

Finaalipäivä on syyskuun viides, jolloin samassa yhteydessä pelataan myös Golf Digestin tilaajien oma mestaruuskilpailu. Päivään on tarkoitus sisällyttää myös muuta mielenkiintoista ohjelmaa.

Kahdelle parhaalle unelmamatka Mauritiukselle

Mauritiuksella panostetaan golfturismiin. Kuva kauniilta, vaikealta Touessrokin kentältä

Mauritiuksella panostetaan golfturismiin. Kuva kauniilta, vaikealta Touessrokin kentältä

Shoot Outin kaksi parasta pääsevät todelliselle unelmamatkalle Mauritiukselle joulukuussa. Reilun viiikon mittaisen matkan aikana he pelaavat Euroopan Senior Tourin virallisen Pro-Amin yhdessä Teemu Tyryn kanssa Belle Mare Plagen kentällä ja pääsevät pelaamaan myös alueen muilla kentillä.

Tyry on saanut varsinaiseen Senior Tourin kilpailuun villin kortin ja osallistuu ensimmäisenä suomalaisena 50-vuotiaiden Tourin osakilpailuun. Edellisvuonna mukana kisassa olivat mm. Sam Torrance, David Frost ja Costantino Rocca.

Golfpiste tutkii parhaillaan mahdollisuutta järjestää samanaikaisesti Pro-Am kisan kanssa lukijamatkaa Mauritiukselle.

Dream 18 -kilpailuun on monta syytä osallistua. Kisakentät trimmaavat varmasti kruununjaokivensä jo alkuvuodesta parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Vaikka kaikkia reikiä ei pelaisikaan, jo osan kiertäminen antaa mielikuvaa siitä, mitkä reiístä nousevat omiksi suosikeiksi ja miten oma peli niille sopii. Kytäjän finaalissa on varmasti tunnelmaa ja Shoot Outissa iso jännite. Mauritiuksen matkasta tulee kahdelle finalistille ikimuistoinen kokemus.

Kaikkkien kisaan tuloksiaan jättäneiden kesken arvotaan viikottain ( ensimmäinen viikko kuitenkin 1-13.6) kaksi greenfeelippua Dream 18-kentille sekä tusina Srixon Z Star-palloja.

Teemu Tyrylle Senior Tourin kisaan osallistuminen on myös melkoinen testi. Kilpaura päättyi jo 90-luvun alussa, harjoittelu ja kenttien kiertäminen, kilpaileminenkin lisääntyvät oleellisesti valmistautumisjakson aikana.

-Kisaan osallistuminen eii huimaa lainkaan.Tunnen jo kentän ja tiedän mitä siellä vaaditaan. Peliä täytyy kursia kasaan , palata omalle tasolle, sen ylikin. Motivaatio on korkealla. Edellisvuonna samassa kisassa vieraillessani havaitsin, kuinka rento ja mukava fiilis tapahtumassa oli. Mauritiukselle on siksikin erittäin mieluisaa viedä kaksi pelaajaa Pro-amiin, Tyry kertoo.

Golf Digest Dream 18, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje