18.6.–25.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][22]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentänhoito

Lunta on joka puolella maata – kenttien tilanne huomattavasti viime vuotta parempi

Viikonloppuna Etelä-Suomessa on satanut lisää lunta.

Golfkenttien talvehtiminen alkaa viimeistään lumen sataessa maahan.

Suomalaiset golfarit ja ennen muuta kenttien työntekijät muistavat kevään 2022 lähes katastrofaalisena. Äärimmäisen hankalat olosuhteet aiheuttivat erilaisia tuhoja varsinkin Etelä-Suomessa. Tulevaan talveen päästään ainakin muutaman kentän osalta paremmista lähtökohdista viime vuoteen verrattuna.

Nilsiän Tahko Golfissa tämänhetkinen tilanne on parempi kuin vuosiin. Eilen kenttämestari Risto Hongalle aiheutui päänvaivaa aivan muusta kuin itse golfkentästä, kun traktorin ohjaamossa syttynyt varoitusvalo laittoi hänet selvityspuuhiin. Parahiksi vielä ennen lumenauraustöihin lähtemistä.

Tahko Golfin kentille on satanut parikymmentä senttiä lunta. Maa ehti ennen sitä routia kahdenkymmenen sentin syvyyteen, joten lumen tullessa olosuhteet olivat mainiot.

“Tilanne on meillä erittäin hyvä verrattuna vaikkapa viime vuoteen. Saatiin ruiskutukset tehtyä ja nurmet jäivät kuiviksi. Siellä on tosi hyväkuntoiset nurmet lumen alla. Jos tilanne ei tästä muutu, niin näkymät ovat todella toiveikkaat kevättä kohti”, Honka kertoo.

Ruiskutuksilla tarkoitetaan torjunta-aineiden levittämistä griineille, millä pyritään ehkäisemään talvituhosieniä.

“Viime vuonna, kun ruiskutimme viheriöt, satoi sen jälkeen vettä ja räntää. Keväällä pääsimme sitten nauttimaan lumihomeesta”, Honka sanoo ironisesti.

“Sääennusteet näyttää, että talvi kyllä pysyy täällä. Jos jääkerros syntyy, niin meillä on laitteet, joilla murskata sitä. Toivotaan, ettei siihen tarvitse mennä, koska se on vain tekohengittämistä.”

Vielä ei kannata itkeä, kun maito ei ole vielä kaatunut

Tahko Golfin kanssa samoilla leveysasteilla 400 kilometriä länteen sijaitsevassa Vaasan Golfissa ensilumi satoi tällä viikolla.

Syksyn aikana Vaasassa satoi paljon vettä, mutta ennen lumen tuloa kentän pinnat ehtivät vähän kuivahtaa. Näin kenttä ei ollut likomärkä ennen pakkasia ja lunta.

“Ihan kohtalainen tilanne on tällä hetkellä. Toivottavasti ei mitään suojakelejä enää tule. Viime vuonna jouluaattona satoi 50 senttiä lunta ja maa ei ollut lainkaan jäässä, joten tilanne oli silloin aika haastava”, Vaasan Golfin kenttämestari Kai Lehtosaari vertailee.

Viime vuoden haasteiden seurauksena vaasalaisten kentällä neljä viheriötä otti eniten osumaa. Lopulta kenttä saatiin Lehtosaaren mukaan hyvään kuntoon.

Tällä hetkellä viiden sentin routa Vaasan Golfissa mahdollistaa puunkaatotoimenpiteet mukavasti ja niihin hommiin Lehtosaari oli perjantaina suuntaamassa. Kauden loputtua kentältä on kaadettu lähes 80 runkoa.

Espoossa Ringside Golfissa maa ei ollut roudassa, kun lumet kentän päälle satoivat.

“Kun ei ole routaa, niin siinä tautipaine aina kasvaa. Meillä on kylänurmikkaa, jolla taudinkestävyys on huonompi kuin vaikka röllillä. En silti ole vielä huolissani. Torjunta-aineet ovat nykyään hyviä”, Ringside Golfin kenttämestari Pasi Lampinen sanoo.

Ringside Golfissa oli lauantaina harmaa ja luminen sää. Golfin peluu saa odottaa.

Melko aikaisessa vaiheessa satanut lumikerros laittaa joka tapauksessa Lampisenkin miettimään griinien kuntoa ensi kautta ajatellen.

“Jos näin aikaisin tulee lumi, niin talvesta tulee pitkä. Siinä alkaa olla riskit harmaan lumihomeen muodostumiselle, ellei lumet sula välillä pois.”

Lampisen mieleen olisi, että lumi sulaisi keväällä aikaisessa vaiheessa pois.

“Tuota harmaata lumihometta saattaa muodostua, jos ruoho on lumen alla yli 120 päivää. Nyt jos lähtisi traktorilla poistamaan lumia, niin silloin pinta tiivistyisi ja ainakin jääpoltetta ilmaantuisi”, Lampinen selventää.

Hän toivoisi vielä yhtä lämmintä jaksoa ennen sydäntalven alkamista.

“Nyt kun ei ole routaa ja lumet sulaisi, niin vesi menisi läpi ilmastointirei’istä ja griinit pääsisivät haukkaamaan happea. Voisi tehdä vielä torjuntaruiskutuksen. Jos lumipeite on jonnekin huhtikuun alkuun, niin sitten ollaan vähän hoomoilaisena mitä sieltä tulee. Silloin on sitten pakko yrittää jotain tehdä”, Lampinen kertoo.

“Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin ihan hyvä. Vielä ei kannata itkeä, kun maito ei ole vielä kaatunut”, Lampinen runoilee.

Salossa Wiurila Golfissa on yli parikymmentä senttiä lunta. Sielläkin maa oli sula, kun lumi satoi. Tästä huolimatta jäätä ei ole vielä toistaiseksi muodostunut.

“Nyt näyttää hyvältä, vaikka olisi ollut parempi, jos maa olisi ollut jäässä. Uskon, että ruoho siellä säilyy, jos nyt ei vettä ala satamaan, jolloin se jäätyy siihen paikkaan”, Wiurilan kenttämestari Pasi Lehtonen kertoilee.

“Viikko ennen lumien tuloa tehtiin lumihometorjuntatoimenpiteitä. Tautia jonkun verran oli syksyllä, kun oli niin märkää.”

Jää on griineille pelottavan kova vastustaja. Lehtonen ei halua muiden kenttämestareiden tavoin nähdä ruohoa jään alla. Joitain aikoja ruoho siellä selviää, mutta jos aletaan puhumaan kolmesta kuukaudesta, niin tulokset ovat ikäviä. Viime kevät on tästä pahin esimerkki.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Dartsmaster says:

    Viime kesän kierrosten valossa oli kaksi kenttää, jotka olivat kunnossa (kiersin ehkä 15kpl); Linna ja Tahko. Muissa oli pahoja ongelmia tai ongelmia ja osassa niitä ei oltu edes yritetty korjata. Osa kentistä oli aivan samassa jamassa touko-elokuun ajan. Mielestäni mitään ehostustöitä ei edes yritetty parilla kentällä. Muilla vastaavia fiilisiä? Itse mieluummin kärsin vaikka 1.5kk kun sen ettei kenttä tule koko kesänä kuntoon.