Aihe: Millä toimenpiteillä osakkeen omistajien etuja voisi lisätä? - Golfpiste.com

27.9.–4.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][18]
KilpailuaSuomalaista

Millä toimenpiteillä osakkeen omistajien etuja voisi lisätä?

Etusivu Foorumit Yleistä Millä toimenpiteillä osakkeen omistajien etuja voisi lisätä?

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 219)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #399044 Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (29.12.2008 13:58:56)

    Jylan kirjoitti: (29.12.2008 12:48:56)
    – osakkaan ei tarvitse varata peliaikaa, joka tunti olisi pari lähtöaikaa jonka saisi vain klubilta. Tai sitten osakas syrjäyttää aina GF-pelaajan/vuokrapelaajan vaikka näillä olisi jo varattu aika – se vain siirtyisi eteenpäin. (tällaisia sääntäjä on muualla maailmassa). Startteri hoitaisi järjestelyt ja ohjaisi muutenkin pelaamista.
    – aurinkoisina päivänä lisättäisiin automaattisesti osakkaiden peliaikoja, muiden aikoja luonnollisesti siirretään.

    Hyviä, ellei peräti loistavia ehdotuksia!! Tuollaiset käytännöt ovat /ovat olleet arkipäivää mm. Pohjois-Koreassa, Romaniassa ja Neuvostoliitossa, tosin silloin etuoikeutetut ovat olleet puolueen jäseniä tahi muita semmoisia.

    Loppuisi vuokra- ja GF-pelaaminen aivan seinään, perkule!l Ei tarttisi pelata kuin omalla kentällä muiden samanmielisten totalitaarisen systeemin kannattajien seassa. Köyhät jonottaisivat viikon verran lähtöaikaa paikan päällä Paloheinässä tai Laajasalossa.

    Jesss, Jylan eduskuntaan tai ainakin Golfliittoon!!

    Vissiin ekaa kertaa samaa mieltä KL:n kanssa.

    Ja jalkapuuta vieraspelaajille, jos divotin reunat jäivät koholle.
    No, tokkopa Jylan sentään tosissaan näitä kaikkia kirjoitit, et sunkaan?

    Jos (kovin rankalla kädellä) halutaan osakkeenomistajia suosia muiden kustannuksella silloin on parempi sulkea kenttä ulkopuolisilta kokonaan. Saavat sitten rahamiehet pelata keskenään. Eikä ainuttakaan avointa kilpailua kentällenne!

    PS. Isäni kävi entisessä Neuvostoliitossa useammin kuin Kekkonen. Toinen toistaan uskomattomampia tarinoita tuli pikkupoikana ihmeteltyä. Eräs sellainen oli kun hienossa moskovalais-ravintolassa ei ollut tilaa. Hovimestari marssi 8 hengen pöytäseurueen (joka oli juuri aloittanut ruokailun) luo ja ilmoitti ykskantaan, että tämä pöytä on varattu. Pöytä siivottiin sitten nopeassa rytmissä ja tilaa löytyi.

    PS2. Sori, jos tämäkin kyhäelmä on joidenkin mielestä liian jäsennelty.

    #399045 Ilmoita asiaton viesti

    Mielestäni yksi parhaita tapa saada osake kiinnostamaan on laskea yhtiövastiketta. Joissakin yhtiöissä vastike on 0 euroa, jollei pelaa, muulla vähän tai enemmän.

    Kun yhtiövastike on pieni tai olematon, ei osaketta tarvitse vuokrata eteenpäin, vaikket ehtisi pelata kuin muutamia kierroksia. Tällöin on tarjolla vähemmän vuorkapelioikeuksia(/pelilippuja) vastiketta edullisempaan hintaa.

    Kenttiemme suurimmat ongelmat pohjautuvat yhtiöjärjestyksiin. Yhtiöjärjestetykset on laadittu siten, ettei kaikkia osakkeita ole tarkoitettu aktiivikäyttöön. Kentän kapasiteetti loppuu, etenkin haluttuina aikoina. Pahimpia syöppöjä ovat yritysosakkeet, joiden tehokäytön on vienyt pitkälle mm. SuperGolf ja seniorit. Yrityspelioikeuskentillä ja kentillä missä pelilippukauppa rehottaa, peliaikoja saadaan omille vain tiukoilla varaussäännöillä.

    Vastikkeen määrä mielestäni ratkaisevin tekijä, mutta sitä ei tosissaan haluta laskea. Esim. jos haluttaisiin palkita osakkaita/vuorkapelioikeuden omaavia, niin voisiko joitain aikoja tai jopa pyhittää vain pelioikeutettujen käyttöön, ajanvaraus internetissä, Cadimaster suljettuna? Tähän olen törmännyt ulkomailla ja jopa Suomessa. Jo alkaisi osakkeen pito kiinostamaan, jos puolet viikosta kenttä (ja CM) olisi kiinni ulkopuolisilta. Jäisihän siinä saamatta gf-tuloja, mutta tulisi vastaavasti säästöä.

    Alennukset ravintolassa yms. on ihan jees ja paikallaan.

    #399046 Ilmoita asiaton viesti

    andyjack kirjoitti: (29.12.2008 14:15:30)
    Eikö tuo vain vahvista käsitystä siitä, että ongelma (jos joku haluaa tämän ongelmana nähdä) koskee vain niitä kenttiä, joiden perustajilla on läjäpäin myymättömiä osakkeita, joista pitäisi johonkin hintaan päästä eroon. Mitä merkitystä on valmiiksi rakennetulle kentälle sillä, kuka sen vastikkeen maksaa, kunhan joku maksaa?

    Olisiko mahdollista ettei tämä kohdistuisikaan sellaisiin golfyhtiöihin, joissa kaikki osakkaat ovat tasavertaisia ja maksavat täysimääräisesti osuutensa hoito-, ym-vastikkeista.

    Nimittäin eräillä kentillä (pelaavat)osakkaat ovat saattaneet joutua erittäin huonoon tilanteeseen. Osakkeita on perustajilla läjäpäin ja ne pitäisi saada myytyä. Kyseiset perustajat ovat toisaalta merkinneet osakkeensa (siis yhtiössä on erilaisilla oikeuksilla varustettuja osakkeita) niin ettei niistä tarvitsee maksaa hoitovastiketta vasta kun sen ottaa pelikäyttöön. Luonnollisesti perustajat ovat myös ymmärtäneet turvata sen että heidän osakkeillaan on enemmän äänivaltaa kuin muilla, siis enemmän kuin pelaavien osakkaiden osakkeilla yhteensä.

    Koska kenttä pitää rakentaa valmiiksi/korjata keskeneräisiä asioita sekä hoitaa ja ylläpitää kalustoa, joutuu suhteessa varsin pieni osakasjoukko (siis pelaavat osakkaat) kustantamaan koko lystin. Hoitovastike joudutaan nostamaan suhteettoman kovaksi, koska kaikkiin osakkeisiin ei kohdistu maksuvelvoitetta. Pahimmillaan yhtiö tarvitsee jopa lainarahaa toimintaansa. Siitäkin tehdään päätös yhtiökokouksessa ja eniten ääniä saanut mielipide voittaa (=perustaja osakkaiden mielipide). Tätä kautta osakkeen omistajille kohdistuu velvoite maksaa osuutensa yhtiön ottamista lainoista. Jossain tapauksissa perustajaosakkaat voivat jättäytyä myös tämän velvoitteen ulkopuolelle, vaikka se saattaakin edellyttää (ollakseen laillista) pelaavien osakkaiden suostumusta. Tässä vaiheessa golfyhtiön hallitus toki uskoutuu pelaaville osakkaille ja kertoo että muuten seuraa bankrotti. Ja, koko kenttä sekä sen omaisuus joutuu maanomistajien ensisijaisten lainojen/vakuuksien/velvotteiden hoitamiseen. Sekin on muuten tässä vaiheessa ikävää (pelaavien osakkaiden kannalta) että yllättäen havaitaan kentän maa-alueiden omistajaksi eri osakeyhtiö. Lienee silkkaa sattumaa että sen omistajina ovat alkuperäiset perustajat tai heidän lähipiirinsä kuuluvat firmat. Mutta toisaalta eihän perustaja ole mikään riskinottaja. Sen sijaan pienosakkaan kannattaa harkita maksavansa kiltisti lainaosuudet ettei koko investointi mene arvottomaksi.

    Ja, tämä oli sitten täysin kuvitteellinen golfyhtiö eikä sillä ole olemassakaan mitään todellista edes lähimaillekaan sopivaa esikuvaa. Ei ainakaan Suomessa, epäilen että Ruotsissa sellainen voisi mahdollisesti olla.

    No, miten tämä esimerkki voisi muka liittyy osakkeenomistajien etuihin?
    Ja, miten siihen että omistamisen arvostusta pitäisi kasvattaa suhteessa vuokraosakkeella pelaamiseen?

    Nuo ovat juuri niitä vaikeita kysymyksiä..

    #399047 Ilmoita asiaton viesti

    solamies kirjoitti: (29.12.2008 16:21:08)

    KL kirjoitti: (29.12.2008 13:58:56)

    Jylan kirjoitti: (29.12.2008 12:48:56)
    – aurinkoisina päivänä lisättäisiin automaattisesti osakkaiden peliaikoja, muiden aikoja luonnollisesti siirretään.

    Hyviä, ellei peräti loistavia ehdotuksia!!

    Jesss, Jylan eduskuntaan tai ainakin Golfliittoon!!

    Vissiin ekaa kertaa samaa mieltä KL:n kanssa.

    Ja jalkapuuta vieraspelaajille, jos divotin reunat jäivät koholle.
    No, tokkopa Jylan sentään tosissaan näitä kaikkia kirjoitit, et sunkaan?

    PS. Isäni kävi entisessä Neuvostoliitossa useammin kuin Kekkonen. Toinen toistaan uskomattomampia tarinoita tuli pikkupoikana ihmeteltyä. Eräs sellainen oli kun hienossa moskovalais-ravintolassa ei ollut tilaa. Hovimestari marssi 8 hengen pöytäseurueen (joka oli juuri aloittanut ruokailun) luo ja ilmoitti ykskantaan, että tämä pöytä on varattu. Pöytä siivottiin sitten nopeassa rytmissä ja tilaa löytyi.

    Myönnän, en ollut aivan tosissani muuta kuin tuon
    – aurinkoisen päivän osalta.

    Kiitos KL:lle kannatuksesta. En kuitenkaan asetu ehdolle, kannatan jättimarketteja ja pelkään vaalirahoitussotkuja.

    #399048 Ilmoita asiaton viesti

    Golf kirjoitti: (29.12.2008 15:52:16)

    piispanen kirjoitti: (29.12.2008 15:40:49)
    Lohjalla on eräs oleellinen etu.
    Samanlaisia etuja on myös hyvin monilla kentällä osakkeenomistajille.
    Moni vuokrapelaaja on tämän syyn myötä joutunut ostamaan oman osakkeen.

    Syy on se,kun vie jälkikasvunsa jo 5-6 vuotiaana golfkentälle ja penskat sitten hurahtaa golfiin .
    10-18 vuotiaina sitten käytännössä jo asuvat kesän kentällä.
    Mistä sitten pelioikeus.
    Griinfiit maksaa maltaita.Samoin joillakin kentillä vuokrapelioikeudet.

    Kenttähän pitää olla mahdollisimman lähellä,koska kentällä joutuu käymään pari kertaa päivässä.
    Hyvässä lykyssä mukulat pääsee pyörällä,kun vuokraa bägikaapin.

    Useilla kentillä on tämän junioripelioikeuden saannin ehtona,että perheessä täytyy olla omalla osakkeella pelaava aikuinen jäsenenä,että saa tämän kauden junioripelioikeuden hakemuksesta ns.juniorihintaan tai yleensä ollenkaan.

    Näitä pelaavia junioreita sitten kun on pari-kolmekin,niin ainoa mahdollisuus on ostaa osake,jotta pelaamiskustannukset olisivat jotenkin kohtuullisia.
    Tämä etu on myös Lohjalla ja monilla muillakin kentillä.

    Tämä ei kenellekään tule mieleen,ennenkuin tällainen asia tulee ajankohtaiseksi.
    Valitettavasti tällainen etu tosiaan ei ole useillakaan kentillä muille kuin pelaaville osakkaille.

    Myös itse pidän ym. etuja merkittävinä pelaaville osakkeen omistajille. Minua on alkanut askarruttamaan voiko yhtiökokous ilman yhtiöjärjestyksen muutosta tekemään tämän kaltaisia päätöksiä? Eli toimiiko StLG lainmukaisesti oikein? Varmaan Hörhö osaa vastata tähän kysymykseen kun taitaa noi pykälät olla aika hyvin hallussa, ainakin kirjoituksesi on vakuuttanut minut juridiikan osalta.

    Pelioikeuksista on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Yleensä ns. junioripelioikeudet eivät perustu osakkeisiin, vaan ovat osakkeiden ’ulkopuolisia’ pelioikeuksia, jotka ovat osakkeisiin perustuvien pelioikeuksien lisäksi.

    Eli pelkästään yhtiökokous ei voi päättää junioripelioikeuksista, vaan niistä tulee olla määräys yhtiöjärjestyksessä. Toki yhtiökokous päättää yhtiöjärjestyksen sisällöstä, mutta pointti on siis se, että määräys pitää olla yhtiöjärjestyksessä. Minkälainen yhtiöjärjestysmuutos sitten vaatii ’vain’ 2/3 määräenemmistön, eikä enempää, riippuu päätettävästä asiasta.

    Junnupelioikeuksien osalta yhtiöjärjestyksessä on monesti määräys, että junnupelioikeutta jollekin junnulle voi hakea osakkeenomistaja tai, että ne ovat ensisijaisesti tarkoitettu osakkeenomistajien rintaperillisiä varten tms. Jälkimmäinen on huono määräys, koska se ei ole täsmällinen.

    #399049 Ilmoita asiaton viesti

    andyjack kirjoitti: (29.12.2008 13:56:11)
    Minulle ei mene jakeluun, miksi vuokrapelioikeudella pelaaminen on jotenkin huonompaa kuin omalla osakkeella. Onhan tuostakin osakkeesta maksettu ihan sama vastike (maksaja vain on toinen).

    Etkö todellakaan huomaa, että kaiken takana on kaihomielinen halu palauttaa luokkajako tähän maailmaan. Parempina aikoina, kun osakkeiden kurssit nousivat ja vuokraamisesta sai kunnon katteen, omistava luokka kehui kilvan markkinamekanismia ja röyhisteli rintojaan sijoitustaidoillaan. Sen sijaan köyhillä ei ollut varaa olla taloudellisia.

    Nyt, kun markkinamekanismi vaikuttaa (hetken aikaa) toiseen suuntaan ja omistamisen mielekkyys tuntuu kyseenalaiselta ja omanarvontunne on pohjalukemissa, aletaan itkeä tikkareita ykköstiille. Itseasiassa kadehditaan sitä, kun köyhä pääsee pelaamaan melkein yhtä edullisesti.

    #399050 Ilmoita asiaton viesti

    fukke diise saisse kirjoitti: (29.12.2008 17:17:38)

    Tähän vielä sen verran, että toiset oy:t ja toimarit lähtevät mukaan tähän vaipanvaihtoruljanssiin, ja aina kun joku itkee uusia etuja, niistä sitten kokoustellaan ja energiaa kuluu tyhjänpäväisten asioiden vatvomiseen.

    Fiksut oy:t ja toimarit pitävät osakkaat ruodussa tai salakavalasti ohjaavat paskan jauhamisen ry:lle, joka on juuri sopiva foorumi rangepolettien alennuksien pohtimiseen.
    Itse he pitävät huolen, että kenttä ja tase pysyvät kunnossa.

    #399051 Ilmoita asiaton viesti
    Nimetön

    Hörhö kirjoitti: (29.12.2008 17:13:08)

    Golf kirjoitti: (29.12.2008 15:52:16)

    piispanen kirjoitti: (29.12.2008 15:40:49)
    Lohjalla on eräs oleellinen etu.
    Samanlaisia etuja on myös hyvin monilla kentällä osakkeenomistajille.
    Moni vuokrapelaaja on tämän syyn myötä joutunut ostamaan oman osakkeen.

    Syy on se,kun vie jälkikasvunsa jo 5-6 vuotiaana golfkentälle ja penskat sitten hurahtaa golfiin .
    10-18 vuotiaina sitten käytännössä jo asuvat kesän kentällä.
    Mistä sitten pelioikeus.
    Griinfiit maksaa maltaita.Samoin joillakin kentillä vuokrapelioikeudet.

    Kenttähän pitää olla mahdollisimman lähellä,koska kentällä joutuu käymään pari kertaa päivässä.
    Hyvässä lykyssä mukulat pääsee pyörällä,kun vuokraa bägikaapin.

    Useilla kentillä on tämän junioripelioikeuden saannin ehtona,että perheessä täytyy olla omalla osakkeella pelaava aikuinen jäsenenä,että saa tämän kauden junioripelioikeuden hakemuksesta ns.juniorihintaan tai yleensä ollenkaan.

    Näitä pelaavia junioreita sitten kun on pari-kolmekin,niin ainoa mahdollisuus on ostaa osake,jotta pelaamiskustannukset olisivat jotenkin kohtuullisia.
    Tämä etu on myös Lohjalla ja monilla muillakin kentillä.

    Tämä ei kenellekään tule mieleen,ennenkuin tällainen asia tulee ajankohtaiseksi.
    Valitettavasti tällainen etu tosiaan ei ole useillakaan kentillä muille kuin pelaaville osakkaille.

    Myös itse pidän ym. etuja merkittävinä pelaaville osakkeen omistajille. Minua on alkanut askarruttamaan voiko yhtiökokous ilman yhtiöjärjestyksen muutosta tekemään tämän kaltaisia päätöksiä? Eli toimiiko StLG lainmukaisesti oikein? Varmaan Hörhö osaa vastata tähän kysymykseen kun taitaa noi pykälät olla aika hyvin hallussa, ainakin kirjoituksesi on vakuuttanut minut juridiikan osalta.

    Pelioikeuksista on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Yleensä ns. junioripelioikeudet eivät perustu osakkeisiin, vaan ovat osakkeiden ’ulkopuolisia’ pelioikeuksia, jotka ovat osakkeisiin perustuvien pelioikeuksien lisäksi.

    Eli pelkästään yhtiökokous ei voi päättää junioripelioikeuksista, vaan niistä tulee olla määräys yhtiöjärjestyksessä. Toki yhtiökokous päättää yhtiöjärjestyksen sisällöstä, mutta pointti on siis se, että määräys pitää olla yhtiöjärjestyksessä. Minkälainen yhtiöjärjestysmuutos sitten vaatii ’vain’ 2/3 määräenemmistön, eikä enempää, riippuu päätettävästä asiasta.

    Junnupelioikeuksien osalta yhtiöjärjestyksessä on monesti määräys, että junnupelioikeutta jollekin junnulle voi hakea osakkeenomistaja tai, että ne ovat ensisijaisesti tarkoitettu osakkeenomistajien rintaperillisiä varten tms. Jälkimmäinen on huono määräys, koska se ei ole täsmällinen.

    Yhtiöjärjestyksissähän on yleensä maininta esim. osake x oikeuttaa pelaamiseen yhtiön kentällä.Tarkemmasta pelaamisesta päättää yhtiön hallitus.
    Nyt ei pidä sotkea osakkeisiin kuuluvaa yhtiöjärjestyksen mukaista pelaamista muuhun pelaamiseen.
    Tämä osakkeisiin perustuva pelaaminen määräytyy aina kyseisen oy:n yhtiöjärjestyksessä.
    Kentällä on myös muunlaista pelaamista:
    greenfeepelaamista,
    erilaisia avoimia kisoja,
    erilaisia firmakisoja,
    erilaisia vaihtopelaamisia muitten kenttien kanssa,
    erilaisia vapaamatkustajia,esim golfliiton suosittelemat vapaakorttilaiset,
    sotaveteraanit,
    jäsenten vieraitten alennukset,
    golfpisteen kaksi yhden hinnalla,
    hallitus voi myös myöntää esim.ns.vuosigreenfeen ihan samoin kuin päivägreenfeen.(puhekielessä pelioikeus) ko.junioreitten vuosigreenfeellä on vieraspelaajan status ajanvarauksen,vieraitten ym.suhteen,mutta sillä saa pelata vaikka 200 kierrosta kesässä.

    Kaikkiin näihin päätöksiin riittää pelkkä hallituksen päätös,ei tarvitse päättää yhtiökokouksessa,koska yhtiöjärjestyksen mukaan kaikesta muusta pelaamisesta päättää hallitus,lukuunottamatta osakkeisiin perustuvasta pelaamisesta.

    Tietystihän joku osakas voi viedä tällaisen hallituksen päätöksen yhtiökokouksen päätettäväksi ihan niinkuin minkä tahansa asian.
    Mitenkähän tämä Kulloon mainostama perhepelioikeus 1590 euroa perustuu,ei ainakaan yhtiöjärjestykseen,vaan se on hallituksen päätös.

    #399052 Ilmoita asiaton viesti
    Jii

    Valmiilla kentällä, jonka osakkeita on myynnissä/vuokrattavissa vain jälkimarkkinoilla, tärkeintä osakkaille on kentän haluttavuus eli oikeus pelaamiseen suhteessa kustannuksiin.

    Vierastan kovasti itse pelaavien osakkaiden välistä tai pelioikeuden vuokraajien arvojärjestykseen laittamista pelioikeuden hankkimishetken, -tavan tai hinnan perusteella.

    Olennaista on se, että osakas maksaa etukäteen – säistä riippumatta – sovitun osansa kentän ylläpidosta ja kehittämisestä. Vastineeksi tästä osakas saa äänioikeuden ja pelioikeuden/pelilippuja/mahdollisuuden antaa pelioikeutensa vuokralle.

    Ongelma on erilainen niillä kentillä, joilla tarjonta ylittää kysynnän (=haluttavuuden nykyisillä ehdoilla). Tähän joukkoon kuuluu taantuvia tai huonon hinta-/laatusuhteen kenttiä. Tilanne näillä tuskin paranee jakamalla pelaajia vuohiin ja lampaisiin.

    Myös joukko uusia kenttiä/kenttälaajennuksia on ongelmissa – ja näillä kentillä rahoittajien ja pelaavien osakkaiden intressit voivat olla ristiriidassa (kannattaa lukea Jylanin mainio esimerkki mahd. ruotsalaisista yhtiöjärjestyspommeista).

    Luokittelijoiden iloksi ja päänvaivaksi (golfosakkeestani huolimatta) tunnustan syyllistyväni kesälomillani gf-lokkeiluun vierilla kentillä. Jopa sellaisilla, joilla ei ennestään ole ollut tuttuja.

    Useimmiten uudet pelikaverit ovat toivottaneet tervetulleeksi ja neuvoneet kentän erikoisuuksista.

    #399053 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Fantti kirjoitti: (29.12.2008 16:48:29)
    Alennukset ravintolassa yms. on ihan jees ja paikallaan.

    Ja minkä v…n takia?!?!??!? Onko se osakkaan euro jotenkin arvokkaampi kuin siipeilijän euro??? Pärjääkö se ravintoloitsija jotenkin paremmin, kun saa vähemmän rahaa (osakkaat mitä suurimmalla todennäköisyydellä käyttävät suhteessa enemmän rahaa ravintolapalveluihin kuin tilapäiset kävijät)?? Kuule Fantti, ei sinne klubiravintolaan eksy satunnaisia kulkijoita ihan tungokseen asti, ja sitäkin vähemmän, jos toteaisivat maksavansa enemmän kuin muut asiakkaat.

    Mistä ihmeen kaivosta näitä älyttömyyksiä oikein kannetaan???

    #399054 Ilmoita asiaton viesti

    KL kirjoitti: (29.12.2008 19:10:58)
    … Mistä ihmeen kaivosta näitä älyttömyyksiä oikein kannetaan???

    Hehhee, Fantti ny vaa vedättää bigtime.

    #399055 Ilmoita asiaton viesti

    Tottakai liiketoimintaa tulee pyrkiä pyörittämään kannattavasti. Ravintolapalvelujen suhteen on monenlaisia kenttiä. Eräillä on ilmiselvästi keskitytty yritysasiakkaisiin ja hintataso on sellainen ettei tavallinen omalla pussillaan maksava klubituuppari juurikaan viitsi edes vaivautua piipahtamaan terassille. Toisaalta löytyy myös niitä ravintoloita joilta ei saa rahallakaan kunnollisia eväitä.

    Asiakkaana kuitenkin toivoisi että löytyisi hieman enemmän vaihtelua tarjonnan laatuun jopa samassakin paikassa. Joskus vieraiden kanssa ( ja esim. yritystilaisuuksissa ) haluaisi nauttia kunnollisesta palvelusta, pöytiintarjoilusta jne. Silloin voisi ruoka ja juomat olla normaalia kalliimpia ja laadukkaampia. Tällainen palvelu voisi varsin hyvin edellyttää vaikkapa pöytävarausta ja etukäteistilausta.

    Toisaalta jäsenet arvostavat myös sitä että kohtuullisilla hinnoilla saa noutopöydästä peruslaadukkaat keitot ja juotavat. Ehkä tämäkin malli sopisi normaalitilanteissa klubin jäsenille ja kenties huokuttelisi heitä entistäkin useammin nauttimaan klubiravintolan antimista. He ovat joka tapauksessa suurimmaksi osaksi juuri näitä ’aliarvostettuja’ osakkaita, klubiravintolan peruskäyttäjiä.

    Muutamissa paikoissa hintalaatusuhteet ovat mielestäni kohtalaisen hyvin hoidossa, mutta varsin monella klubilla löytyisi kehittämistä. Enkä usko että läheskään aina tarvitsisi riskeerata ravintolan kannattavuuden kustannuksella.

    #399056 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    kebax kirjoitti: (29.12.2008 19:33:22)

    KL kirjoitti: (29.12.2008 19:10:58)
    … Mistä ihmeen kaivosta näitä älyttömyyksiä oikein kannetaan???

    Hehhee, Fantti ny vaa vedättää bigtime.

    Niin taitaa tehdä, olihan tuo alkukin ihan perseestä:

    Fantti kirjoitti: (29.12.2008 16:48:29)
    Mielestäni yksi parhaita tapa saada osake kiinnostamaan on laskea yhtiövastiketta. Joissakin yhtiöissä vastike on 0 euroa, jollei pelaa, muulla vähän tai enemmän.

    Kun yhtiövastike on pieni tai olematon, ei osaketta tarvitse vuokrata eteenpäin, vaikket ehtisi pelata kuin muutamia kierroksia.

    #399057 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Jylan kirjoitti: (29.12.2008 19:58:33)
    Asiakkaana kuitenkin toivoisi että löytyisi hieman enemmän vaihtelua tarjonnan laatuun jopa samassakin paikassa. Joskus vieraiden kanssa ( ja esim. yritystilaisuuksissa ) haluaisi nauttia kunnollisesta palvelusta, pöytiintarjoilusta jne. Silloin voisi ruoka ja juomat olla normaalia kalliimpia ja laadukkaampia. Tällainen palvelu voisi varsin hyvin edellyttää vaikkapa pöytävarausta ja etukäteistilausta.

    Toisaalta jäsenet arvostavat myös sitä että kohtuullisilla hinnoilla saa noutopöydästä peruslaadukkaat keitot ja juotavat. Ehkä tämäkin malli sopisi normaalitilanteissa klubin jäsenille ja kenties huokuttelisi heitä entistäkin useammin nauttimaan klubiravintolan antimista. He ovat joka tapauksessa suurimmaksi osaksi juuri näitä ’aliarvostettuja’ osakkaita, klubiravintolan peruskäyttäjiä.

    Nyt alkaa olla ihan oikea paikka tuoda esille niitä ratkaisuja, pelkät sfääreissä kulkevat puheet eivät oikein vakuuta. Tulee väkisinkin mieleen se ikuinen valitus taksien puuttumisesta pikkujouluaikaan, jouluna ja uutena vuonna.

    Kerropas nyt Jylan miten se ravintoloitsija yhtäkkiä ehtii tarjoilla pöytiin, kun henkilökunnan määrä on mitoitettu itsepalvelulle? Kuka tulee erikseen töihin kahdeksi tunniksi tarjoilemaan?? Ei kukaan.

    Noutopöytä muuten kuuluu useimpien itseään kunnioittavien klubiravintoloiden tarjontaan. Eikö teillä vielä ole semmoista?

    #399058 Ilmoita asiaton viesti

    Täytyypi sanoo että meillä tää golfiin jo aikaa sitten pysyvästi hurahtanut ravintoloitsija tarjosi mahtavat eväspalvelut Everstillä halliten resurssinsa aivan loistavasti. Että kiitokset koko poppoolle. Kuin myös sinne Hugon terassille.

    #399059 Ilmoita asiaton viesti

    En ole oikeastaan hakemassa pelkästään halvempaa palvelua vaan toivoisin parannusta niin palveluun kuin jopa kannattavuuteen. Tottahan kentän omistajat arvostavat sitä ettei ravintolaa ole ylihinnoiteltu, kohderyhmänä pelkästään firman piikkiin maksavat business-golfaajat. Monella klubilla jäsenet arvostavat sitä että he saavat asiallisen hintaisen noutopöytänsä ja juomansa. Näinhän aika monella klubilla jo on ja näin sen tietysti pitääkin olla.

    Tämän lisäksi minulle sopisi vallan hyvin että klubilta voisi tarpeen tullen varata pöydän, tarjoilun ja hyvät pihvit, viinit jne. Ateriakokonaisus voisi hyvinkin olla luokkaa n. 35- 50 €/nuppi + ajuomat. No, mistä ne tarjoilijat? Ensiksi pitäisi löytää Asiakkaat.

    Golfyhtiö voisi bundlata greenfiipaketin joka sisältäisi busineslounaan, hinta esim. 120,-/hlö, en tiedä menisikö kaupaksi. Tiedän kuitenkin erään kentän jolla tämän tyylinen suhtautuminen GF-pelaajiin toimii kohtuullisen hyvin. Lisäksi kaikkiin yritystapahtumiin tällainen ns. parempi lounas tulisi sisällyttää jopa pakollisena. Varsinkin jos kenttäyhtiön yritystapahtumamyynnin määrä kestäisi kohdistamisen laadukkaampiin kokonaisuuksiin. Näitä ’parempia ruokailijoita’ pitäisi saada n. 50 kpl päivittäin (siis vähintäänkin 12 isäntää vieraineen) niin uskoisin että se normaalin ruokamyynnin ohella voisi jopa kannattaa vaikka siihen joutuisi tarjoiluhenkilönkin palkkamaan. Voi olla ettei toimi vielä yhden 18 väylän yhtiössä mutta 36-reikää voisi hyvinkin riittää tuomaan tarpeeksi asiakkaita.

    Ehkä kuitenkin joku ravintola-alaa muutenkin kuin asiakkaana tunteva osaisi paremmin arvioida toimintaa. Itse olen mukana useammassa golfyhtiössä ja niistä toki löytyy kaikenlaista buffettia. Tärkeitä on se että löytyisi kaikille osakkaille sopivaa palvelua ja tietenkin sopivaan hintaan. Myös niin että ravintoloitsija olisi tyytyväinen.

    Mutta tiedä häntä, jospa tuleekin lama ja kaikkialla siirrytään ruokailuissa edullisiin sipulimakkarasämpylöihin ja tuodaan kahvit mukana termospullossa. Ja, sitten se lama varmaankin tulee – viimeistään.

    #399060 Ilmoita asiaton viesti

    Osakkeen omistajille on todellakin suotavaa saada näitä lisäetuja ja kyseisen tyyppiset edut kuullostavatkin melko hyviltä.
    Mutta Mutta….

    Onko asia nyt Suomenmaassa nin, että pelata saisi vain osakkeen omistaja? Näissä viestiketjuissa jatkuvasti vähätellään gf-pelaajia sekä vuokrapelioikeudella pelaavia…MIKSI? Ei näin pelaavat ole sen huonompia ihmisiä kuin osakkeen omistajatkaan.
    Tiedän monta vuokralla pelaavaa, jotka kyllä ovat aivan yhtä hyvätapaisia kuin osakkaatkin. Lisäksi haluaisin muistuttaa kuinka paljon myös ei-osakkaat kuluttavat pelipäivinä rahaa klubilla ja pro shopeissa!?!? Siinä ei kesän aikana muutama sata euroa riitä mihinkään! Mihin nämä rahat sitten menevät kun niistä ei puhuta?
    Joo joo… osakkaat ovat rahoittaneet kentät ja maksavat vastikkeita…Eikö vuokrapelaaja silloin osallistu kentän ylläpitoon?

    Asia ratkaistaan niin, että hyviä etuja annetaan osakkaille. Kuitenkin niin, että muutkin mahtuvat kentille!
    Tämän lajin kasvu loppuisi ilman gf- ja vuokrapelioikeuspelaajia!

    #399061 Ilmoita asiaton viesti

    piispanen kirjoitti: (29.12.2008 18:17:44)

    Hörhö kirjoitti: (29.12.2008 17:13:08)

    Golf kirjoitti: (29.12.2008 15:52:16)

    piispanen kirjoitti: (29.12.2008 15:40:49)
    Lohjalla on eräs oleellinen etu.
    Samanlaisia etuja on myös hyvin monilla kentällä osakkeenomistajille.
    Moni vuokrapelaaja on tämän syyn myötä joutunut ostamaan oman osakkeen.

    Syy on se,kun vie jälkikasvunsa jo 5-6 vuotiaana golfkentälle ja penskat sitten hurahtaa golfiin .
    10-18 vuotiaina sitten käytännössä jo asuvat kesän kentällä.
    Mistä sitten pelioikeus.
    Griinfiit maksaa maltaita.Samoin joillakin kentillä vuokrapelioikeudet.

    Kenttähän pitää olla mahdollisimman lähellä,koska kentällä joutuu käymään pari kertaa päivässä.
    Hyvässä lykyssä mukulat pääsee pyörällä,kun vuokraa bägikaapin.

    Useilla kentillä on tämän junioripelioikeuden saannin ehtona,että perheessä täytyy olla omalla osakkeella pelaava aikuinen jäsenenä,että saa tämän kauden junioripelioikeuden hakemuksesta ns.juniorihintaan tai yleensä ollenkaan.

    Näitä pelaavia junioreita sitten kun on pari-kolmekin,niin ainoa mahdollisuus on ostaa osake,jotta pelaamiskustannukset olisivat jotenkin kohtuullisia.
    Tämä etu on myös Lohjalla ja monilla muillakin kentillä.

    Tämä ei kenellekään tule mieleen,ennenkuin tällainen asia tulee ajankohtaiseksi.
    Valitettavasti tällainen etu tosiaan ei ole useillakaan kentillä muille kuin pelaaville osakkaille.

    Myös itse pidän ym. etuja merkittävinä pelaaville osakkeen omistajille. Minua on alkanut askarruttamaan voiko yhtiökokous ilman yhtiöjärjestyksen muutosta tekemään tämän kaltaisia päätöksiä? Eli toimiiko StLG lainmukaisesti oikein? Varmaan Hörhö osaa vastata tähän kysymykseen kun taitaa noi pykälät olla aika hyvin hallussa, ainakin kirjoituksesi on vakuuttanut minut juridiikan osalta.

    Pelioikeuksista on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Yleensä ns. junioripelioikeudet eivät perustu osakkeisiin, vaan ovat osakkeiden ’ulkopuolisia’ pelioikeuksia, jotka ovat osakkeisiin perustuvien pelioikeuksien lisäksi.

    Eli pelkästään yhtiökokous ei voi päättää junioripelioikeuksista, vaan niistä tulee olla määräys yhtiöjärjestyksessä. Toki yhtiökokous päättää yhtiöjärjestyksen sisällöstä, mutta pointti on siis se, että määräys pitää olla yhtiöjärjestyksessä. Minkälainen yhtiöjärjestysmuutos sitten vaatii ’vain’ 2/3 määräenemmistön, eikä enempää, riippuu päätettävästä asiasta.

    Junnupelioikeuksien osalta yhtiöjärjestyksessä on monesti määräys, että junnupelioikeutta jollekin junnulle voi hakea osakkeenomistaja tai, että ne ovat ensisijaisesti tarkoitettu osakkeenomistajien rintaperillisiä varten tms. Jälkimmäinen on huono määräys, koska se ei ole täsmällinen.

    Yhtiöjärjestyksissähän on yleensä maininta esim. osake x oikeuttaa pelaamiseen yhtiön kentällä.Tarkemmasta pelaamisesta päättää yhtiön hallitus.
    Nyt ei pidä sotkea osakkeisiin kuuluvaa yhtiöjärjestyksen mukaista pelaamista muuhun pelaamiseen.
    Tämä osakkeisiin perustuva pelaaminen määräytyy aina kyseisen oy:n yhtiöjärjestyksessä.
    Kentällä on myös muunlaista pelaamista:
    greenfeepelaamista,
    erilaisia avoimia kisoja,
    erilaisia firmakisoja,
    erilaisia vaihtopelaamisia muitten kenttien kanssa,
    erilaisia vapaamatkustajia,esim golfliiton suosittelemat vapaakorttilaiset,
    sotaveteraanit,
    jäsenten vieraitten alennukset,
    golfpisteen kaksi yhden hinnalla,
    hallitus voi myös myöntää esim.ns.vuosigreenfeen ihan samoin kuin päivägreenfeen.(puhekielessä pelioikeus) ko.junioreitten vuosigreenfeellä on vieraspelaajan status ajanvarauksen,vieraitten ym.suhteen,mutta sillä saa pelata vaikka 200 kierrosta kesässä.

    Kaikkiin näihin päätöksiin riittää pelkkä hallituksen päätös,ei tarvitse päättää yhtiökokouksessa,koska yhtiöjärjestyksen mukaan kaikesta muusta pelaamisesta päättää hallitus,lukuunottamatta osakkeisiin perustuvasta pelaamisesta.

    Tietystihän joku osakas voi viedä tällaisen hallituksen päätöksen yhtiökokouksen päätettäväksi ihan niinkuin minkä tahansa asian.
    Mitenkähän tämä Kulloon mainostama perhepelioikeus 1590 euroa perustuu,ei ainakaan yhtiöjärjestykseen,vaan se on hallituksen päätös.

    Höpö höpö.

    Hallitus voisi pätevästi tehdä päätöksen, jonka mukaan yhtiö myöntäisi vaikkapa 2.000 vuosipelioikeutta kentälle osakkeisiin perustuvien 1.000:n pelioikeuden lisäksi? Heh heh.

    Paljastitpa jälleen kerran, ettei osakeyhtiölaki ole alkuunkaan hanskassa. Mainitset, että hallitus voisi tehdä päätöksen näistä pelioikeuksien luovutuksista, kunhan kyse ei ole osakkeisiin kuuluvista pelioikeuksista. Lisäksi mainitset, että ’Tietystihän joku osakas voi viedä tällaisen hallituksen päätöksen yhtiökokouksen päätettäväksi ihan niinkuin minkä tahansa asian.’

    Asia siis kuuluu mielestäsi hallituksen yleistoimivaltaan, koska hallitus voi tehdä siitä päätöksen. Koska asia kuuluu mielestäsi hallituksen yleistoimivaltaan, ei asia tällöin osakeyhtiölain mukaan ole asia, joka tulisi käsitellä yhtiökokouksessa. Koska asiaa ei osakeyhtiölain mukaan kuulu yhtiökousasioihin, ei osakkeenomistajalla ole lain mukaista oikeutta saada asiaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi. OYL 5:5

    Hallituksella on oikeus saada hallituksen yleistoimivaltaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, mutta osakkeenomistajalla tätä oikeutta ei ole.

    #399062 Ilmoita asiaton viesti

    On niitä kenttäyhtiöitä, joissa vastike on 0 e. Kausipelimaksun joudut maksamaan, jos pelaat, toisaalta, et joudu maksamaan mitään, jollet pelaa. Suhteellisen edullista vastikkeellista pelaamista löytyy.

    Kun vastike on nolla ja kausipelimaksu maksaa jotain, myös yhtiön päättävät elimet ymmärtävät pitää budjetin ja kausipelimaksut alhalla. Toisaalta gf:stä ja mahdollista vuokrapelioikeuksista voidaan pyytää enemmän, koska pelioikeuksia ei ole pörssissä. Sama homma ry-pohjaisten kenttien kanssa.

    Perusyhtiössä tai Jylanin mainitsemassa kuvitteellisessa kauhukenaariossa, päättävät elimet eivät ajattele perusosakkaan vaan omaa etua. Oma etu voi olla esim. miten saada omasta sijoituksesta maksimaalinen voitto esim. osakeita, pelioikeuksia tai pelilippuja myymällä taikka kuinka saada mahdollisemman kova palkkio tehdystä työstä vaikka myymällä puolet kentän primitime kapasiteetista yritystapahtumiin.

    Vertaan mielelläni Golf Oy:tä suurempaan rivitaloyhtiöön. Omana työnä saadaan kustannukset pidettyä kurissa, vaikka jotain annetaan ulkopuolelle. Golf on myös Suomessa alkanut olosuhteista, missä klubia on toimittanut parakki. Tuskin klubihenki on ollut yhtään nykyistä huonompi, pikemminkin päinvastoin.

    Kun katsotte omia tilinpäätöksiä, huomaatte, että henkilöstökulut ovat kentän suurin menoerä. Ulkomailla pyöritetään, ulkopuolisten silmin, paikallisten mielestä haluttua kenttää, todella pienellä budjetilla sekä jäsenmäärällä. Palkoollisena vain kenttähenkilökunta. Gf -pelaajia varten ei tarvitse pitää palveluja, koska niitä ei kentälle oteta. Pelaamaan pääsee vain osakkaan seurassa tai noin vuosi aiemmin sovituissa yritystapahtumissa (kovahinta). Toistaalta suht.läheltä löytyy todella luxuskenttä, jonne vieraspelaajat pääsevät vain tiistaisin, todella kovaan hintaan, pukukodin kera.

    Länsi-naapurissa ja täällä olen törmännyt postilaatikkosysteemiin, jolla pelilupa hankitaan off-season aikana jättämällä osoitetiedot postilaatikkoon ja lasku tulee perästä. Cadimastereita ei kannata pitää odottamassa gf-pelaajia talvigreeneille tai syksyn sateisille keleille. Parempi esim. pistää kenttä kiinni ulkopuolisilta, säästyy samalla kenttä.

    Onhan se hyvä, että golfkentät työllistävät. Riippuu jokaisesta osakkaasta, mistä palveluista he ja kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan.

    #399063 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Fantti kirjoitti: (29.12.2008 22:14:32)
    On niitä kenttäyhtiöitä, joissa vastike on 0 e.

    Koska puhut monikossa, mainitse kaksi. Siis Suomessa. Vain osakeyhtiöpohjaiset kelpaavat, koska vain niissä maksetaan vastiketta, muissa maksetaan kausipelimaksuja tai muita semmoisia.

    #399064 Ilmoita asiaton viesti
    KL

    Fantti kirjoitti: (29.12.2008 22:14:32)
    Kun vastike on nolla ja kausipelimaksu maksaa jotain, myös yhtiön päättävät elimet ymmärtävät pitää budjetin ja kausipelimaksut alhalla. Toisaalta gf:stä ja mahdollista vuokrapelioikeuksista voidaan pyytää enemmän, koska pelioikeuksia ei ole pörssissä.

    Miten niin ei ole pörssissä? Tarkoitatko sitä, että näiden nollavastikkeisten osakkeiden omistajat ovat niin tyhmiä, etteivät vuokraa osakkeensa pelioikeutta vastiketta suuremmalla summalla (joka ei siis tietenkään siinä vaiheessa enää olisi nolla), jos kysyntää on? Olisipas se kummallista.

    Millä ihmeellä nämä yhtiöt muuten rahoittavat toimintansa, jos osakkaiden ei tarvitse maksaa mitään? Kentän ylläpitoon kuluu likimain sama summa pelattiin siellä paljon tahi vähän. Näin minulle on vakuuttanut Bökarsin yksityistä kenttää 90-luvulla hoitanut kenttämestari, joka on myös ollut rakentamassa Kytäjää ja muutamaa muutakin golfkenttää niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

    #399065 Ilmoita asiaton viesti

    Hörhö kirjoitti: (29.12.2008 21:59:06)Asia siis kuuluu mielestäsi hallituksen yleistoimivaltaan, koska hallitus voi tehdä siitä päätöksen. Koska asia kuuluu mielestäsi hallituksen yleistoimivaltaan, ei asia tällöin osakeyhtiölain mukaan ole asia, joka tulisi käsitellä yhtiökokouksessa. Koska asiaa ei osakeyhtiölain mukaan kuulu yhtiökousasioihin, ei osakkeenomistajalla ole lain mukaista oikeutta saada asiaa yhtiökokouksen käsiteltäväksi. OYL 5:5

    Hallituksella on oikeus saada hallituksen yleistoimivaltaan kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, mutta osakkeenomistajalla tätä oikeutta ei ole.

    nim Hörhö – pls vastaa kysymykseeni (tekstiäsi ei käytetä ennakkotapauksena missään instansissaa vaan oikeustietotaitotasoni tarkennuskordinaattina vapaamuotoisesti)

    GolfOsake – yksityinen henkilö omistaa, sisältää Pelioikeus ko. golfosakekentälle – määriteltävä käyttäjä vuosittain (ilm. kirj. CM tstoon)

    Osakkeen omistajalle (vir. osakkaiden lista) tarjotaan / sidotaan osakkeen omistukseen muita etuja/velvotteita kuin pelioikeus? Toimiiko pelisääntöjen päättäjänä golfosakeyhtiön osakkeenomistajien varsinaisessa kokouksessa valitsema golfkenttä oy:n hallitus … vai mikä ’instanssi’? Mitäpä jos osakkeenomistaja ’vuokraa’ pelioikeuden, mutta pitää itsellään käytössä muut osakkeen omistamiseen liitetyt ’edut’/’velvollisuudet’.

    Onko mahdollista muotoilla osakkeen pelioikeuden vuokraus, niin että muut etuudet (velvollisuudet) säilyvät osakkeen omistajalla paitsi pelioikeus? Vai pitääkö vahvasti ’ahdistella’ golfkenttä oy hallitusta etukäteen, jotta mahdolliset päätökset ovat …?

    ps osakaspelaaja / ns. vuokrapelaaja / gf pelaaja tai ry jäsen tarjous 10 korttilainen ym. sama se, mutta ehkäpä kannattaisi pohtia tätä etuus/velvollisuus asiaa luovasti 🙂 Jopa huomioida se, että RY:n hallitus tai RYjäsenyys osakekentällä ei välttämättä tuo etuja 🙂

    #399066 Ilmoita asiaton viesti

    pjs kirjoitti: (27.12.2008 14:55:38)

    Sanottakoon tässä vielä, että en itse näe henkilökohtaisia vuokrapelioikeuksia kovinkaan suurena ongelmana. Isompi haaste ovat muut pelioikeuden muodot (esim siirrettävät pelioikeudet/ tee-off/supergolf jne) jotka syövät pelaajia pois kenttäyhtiön omilta ’pelioikeustuotteilta’ ja ’kasvolliselta pelaamiselta’.

    Käsittääkseni myös nämä kasvottomien pelioikeuksien vuokraajat vastaavat omalta osaltaan kenttäyhtiön osakkeelle langettamista velvoitteista ja maksuista. Jos ongelma on ’kasvottomasta’ pelaamisesta se, että kenttä on käytössä, niin ollaan minusta aika kaukana golfin sosiaalisesta sisällöstä ja siitä, että kustannusrakenne per osake olisi kohdallaan.

    Tietenkin tässä ketjussa on puhe rahasta tai sijoituksen arvosta, eikä siitä, että viihdytään hyvin hoidetulla kentällä riippumatta siitä, miten kukin pelaaja on pelioikeutensa hankkinut. Omistusoikeudellisesta perspektiivistä voitaneen todeta, että nimeämättömän pelioikeuden sisältämät osakkeet ovat eri sarjaa kuin nimettävät. Käsittääkseni näillä erilaisilla omistusmuodoilla voi olla myös erilaiset velvollisuudet. Lisäämällä velvoitteita nimeämättömiin osakkeisiin, päästään ehkä tilanteesta, jossa nimeämättömään pelioikeuteen sisältyvien oikeuksien vuokraus on kannattavaa liiketoimintaa.

    Lisäksi haluaisin näiltä etujen perääjiltä kysyä, että monellako kentällä on kaikki osakkeet myyty pois kentän perustamisen aikaisilta osakkailta. Ainakin Lohjalla, josta tässä on ollut paljon keskustelua on alkumatkalla ollut isoja firmoja osakkaina.

    Hallituksen oikeuksia voi yhtiökokous rajoittaa, kunhan osakkaat ilmoittavat ajoissa yhtiökokouksen asialistaan ne seikat, joita halutaan käsitellä. Huonoimpia on mielestäni tilanteet, joissa toimitusjohtaja tai hallitus päättää hyväksyä jonkin etukortin riittävän puolittamaan green feen ilman, että yhtiökokous asiaa käsittelee. Tällainen toiminta, jos mikä heikentää osakkaiden asemaa, vaikka se toki heikkenee tasa-arvoisesti kaikkia osakkaita kohtaan.

    #399067 Ilmoita asiaton viesti

    Sitten kun osakkeen omistamiseen ja vuokraamiseen liittyvien oikeuksien/hyötyjen välinen ero kasvaa riittävän suureksi, niin markkinat keksivät uuden tavan asian ratkaisemiseen.

    Tehdään kaksi kauppakirjaa, ensimmäisessä siirretään omistusta yhteen suuntaan ja toisessa tietyllä päivämäärällä taas toiseen suuntaan. Näiden kahden kauppasumman välinen ero on sitten vaikka se sama kuin ennen muinoin oli vuokra. Taas kerran voittajaksi paljastuu varainsiirtoverojen kerääjä.

    …ja kaikki saavat ravintolassa 10% alennuksen.

    #399068 Ilmoita asiaton viesti

    On aika kiire, kuten yleensä vuodenvaihteen lähestyessä, mutta muutama yleisluontoinen kommentti.

    ms wedge kirjoitti: (29.12.2008 23:09:21)
    Osakkeen omistajalle (vir. osakkaiden lista) tarjotaan / sidotaan osakkeen omistukseen muita etuja/velvotteita kuin pelioikeus? Toimiiko pelisääntöjen päättäjänä golfosakeyhtiön osakkeenomistajien varsinaisessa kokouksessa valitsema golfkenttä oy:n hallitus … vai mikä ’instanssi’?

    Riippuu siitä, minkälaisesta asiasta on kysymys. Velvoitteiden osalta pääsääntö on, että niistä sinänsä ja niiden määrittämisprosesseista määrätään yhtiöjärjestyksessä ja osakeyhtiölaissa. Velvoitteiden osalta menettely on pääsääntöisesti aina ’tiukempaa’. Samoin etujen osalta ollaan tiukkoja silloin, kun samalajiset osakkeet saavat joko suoranaisesti tai tosiasiallisesti erisisältöisiä oikeuksia eli yhdenvertaisuusperiaate on tai voi olla uhattuna.

    ms wedge kirjoitti: (29.12.2008 23:09:21)
    Onko mahdollista muotoilla osakkeen pelioikeuden vuokraus, niin että muut etuudet (velvollisuudet) säilyvät osakkeen omistajalla paitsi pelioikeus? Vai pitääkö vahvasti ’ahdistella’ golfkenttä oy hallitusta etukäteen, jotta mahdolliset päätökset ovat …?

    Kun osakkeeseen sisältyvä pelioikeus luovutetaan toiselle, siirtyy vain pelioikeus, mutta sen sisältöisenä ja niine oikeuksineen, kun se kussakin kenttäyhtiössä on määritelty. Muut oikeudet tai velvollisuudet eivät tällöin siirry.

Esillä 25 viestiä, 126 - 150 (kaikkiaan 219)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Etusivu Foorumit Yleistä Millä toimenpiteillä osakkeen omistajien etuja voisi lisätä?