16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Lipputankorumbaa 2019

Etusivu Foorumit Säännöt Lipputankorumbaa 2019

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 622)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • PG:Itse asiassa olisin ollut kiinnostunut vain raakadatasta, en tulkinnoista. Entä onko niistä monista muista viime viikkoina julkaistuista testeistä olemassa numeerista tietoa?

    Näitä joutunee hieman hakemaan..en tiedä oliskohan noista apua?

    https://www.gottagogolf.com/
    https://thesandtrap.com/

    NEW GOLF TEST USA


    Tai sitten googlella hakua, esimerkiksi ”field test flagstick in or out”

    PG

    Ei ollut apua, mutta kiitos silti linkeistä. Ehkä niidenkin takaa joskus jotain löytyy 😉. (Ei löytynyt googlettamallakaan).

      Etsin testijulkaisuja, joista olisi näkynyt kuinka suuri osa palloista oli mennyt reikään ja kuinka suuri osa ei, erikseen sekä center- että off-center-osumile sekä lipulla että ilman (kolmella eri nopeudella).

    Putti-Possu
    … Nyt periaatteessa jokaisen putin kohdalla tulee mieleen, että pitäisikö kohteliaisuuden nimissä a) kysyä ”lipulla vai ilman” vai b) lähteä oletuksesta, että puttaaja pyytää lipun pois eikä kukaan kysy mitään vai c) ottaa lippu pois, kun kaikki ovat lähietäisyydellä, ellei kukaan estele…

    Oma vastaukseni (edellisen postaukseni mukaisesti): vaihtoehto b). Jos minua pyydetään lippu huoltamaan, niin sen teen, ja palautan lipun reikään pelaajan saatua reiän valmiiksi, ellei sitten seuraavanakin vuorossa oleva ilmaise halunsa pelata ilman lippua.

    …Mutta edelleen odotan tilannetta, kun joku möllö haluaa lipun takaisin, kun on pari metriä reikään…

    Itse puttaan ’möllörajalta’ tai kauempaakin ilman lippua, jos se on ennen vuoroani jo reiästä poistettu. Enkä sitä myöskään oman vuoroni jälkeen ryhmän seuraavalle reikään palauta, ellei hän sitä pyydä.

    …Ja sitten joku rupeaa säätämään, että josko ensin puttaisivat ne, jotka puttaavat lipulla ja sitten vasta ilman lippua. Voi muutes mennä härdelliksi…

    Enpä usko, että tästä isompaa härdelliä, välttämättä, pääsee syntymään. Eiköhän ensimmäiset reiät jo näytä pelaajien, vieraampienkin, tavat. Ja ei kai se haitaksi olisi, jos esim. ennen kierrosta kävisi kevyttä alustavaa tutustumiskeskustelua, ainakin oudossa porukassa ja höntsäpelissä, vaikkapa po. greenityöskentelystä.

    Nimetön

    Tutut pelikaverit ja höntsäpelit ovat aika heikkoja perusteluita mihinkään..

    Mutta on harmi jos golfissa on niin kiire ettei ehdi lyhyitä putteja lyödä kuppiin. Ikäänkuin ainoa tavoite on juosta kenttä läpi. Takanatulevat lyövät palloa edellämenevien kintuille. Kiire kiire!

    Mä tykkään pelata siten että jätän kortin joka kerta. En pidä sellaisesta sinne-päin pelaamisesta.Toisaalta muut saa mun mielestä tehdä mitä haluaa. Olen mielestäni silti suht nopea, en loputtomiin sihtaile ja tähtäile. Keskityn kyllä. Pallotkin on kulutustavaraa, jos ei heti löydy niin olkoon.

    Kohta tuo nähdään miten porukka toimii. Loputtoman säätäjän laitan kotikentällä omalle listalleni että tiedän välttää toista kertaa.

    Putti-Possu:

    Minäkään en kokenut sitä ongelmaksi, kun niitä tilanteita oli kuitenkin vain silloin tällöin, max kerran/griini. Nyt periaatteessa jokaisen putin kohdalla tulee mieleen, että pitäisikö kohteliaisuuden nimissä a) kysyä ”lipulla vai ilman” vai b) lähteä oletuksesta, että puttaaja pyytää lipun pois eikä kukaan kysy mitään vai c) ottaa lippu pois, kun kaikki ovat lähietäisyydellä, ellei kukaan estele. Jostakin saataa tuntua pieneltä, mutta muutama kierros takana, nämä rutiinit hakevat paikkaansa.

    Yhdessä kohdin on selvä parannus: kun itse kauempana griinillä ja pelikaveri chippaa tai on bunkkerissa, ei tarvitse odotella lipun huoltoa, vaan voi putata ”sopivassa välissä” (joko ennen bunkkerilyöntiä tai heti sen jälkeen, kun kaveri vielä haravoi).

    Mutta edelleen odotan tilannetta, kun joku möllö haluaa lipun takaisin, kun on pari metriä reikään ja lippu kaukana forella ja sitten seuraava haluaa taas putata ilman lippua. Ja sitten joku rupeaa säätämään, että josko ensin puttaisivat ne, jotka puttaavat lipulla ja sitten vasta ilman lippua. Voi muutes mennä härdelliksi.

    Jotenkin tuntuu, että teet täysin tavallisesta asiasta tarkoituksellisen hankalaa. Eikö lippu kannata aina pitää reiässä siihen asti kunnes joku möllö haluaa sen sieltä pois? Näin ainakin oma ryhmäni pelasi uusia sääntöjä koeajaen joulun alla UAE:ssa ja jouheasti sujui. Ei mennyt kauaa kun kukaan ei enää edes halunnut lippua poistettavaksi.

    Totta kai mistä tahansa asiasta saa itselleen ja muille jossain määrin hankalaa, jos toimii kuvaamallasi tavalla. Vastaavasti, pitääkö jokaisessa tiiboxissa:
    a) lähteä olettamasta, että lyöntijärjestys määräytyy edellisen reiän tuloksien perusteella;
    b) kohteliaisuuden nimissä kysyä noudatetaanko ko. reiällä lyöntijärjestyksien suhteen edellisen reiän tuloksien mukaista järjestystä vai ready golf -toimintatapaa; vai
    d) ajan säästämiseksi ja ilman mitään kysymistä / sanomista hyökätä aina ensimmäisenä lyöntipaikalle ready golf –hengessä.
    Voi muutes mennä härdelliksi.

    Miksi muuten näissä keinotekoisissa esimerkeissäsi lippu on kaukana forella – kuka sitä sinne kuskaille ja miksi? Omilla kierroksillani lippu on yleensä joko kanssapelaajan kädessä tai parin askeleen päässä reiästä. Onko tullut mieleen, että ehkä koko greenityöskenetelyssäsi olisi tehostamisen ja järkeistämisen varaa?

    Ready Golf tuntuu toimivan jo jouheasti ja tänäänkin aika lyhytlyöntinen ”vanhus” avasi aina ensimmäisenä ja muut vasta sitten, kun edellinen ryhmä oli muille riittävän kaukana. Tosin en ole ihan varma, tykkäävätkö edelliset siitä, että takaa alle 200m kuuluu draiverin kopsahdus – mutta tämän päivän ryhmää se ei haitannut.

    Kysymys mikä on oletus – lippu reiässä vai pois? Ainakin cädit ottavat aina lipun ”vanhasta tottumuksesta” aina pois tai huoltavat – ellei heitä erikseen toisin opasteta. Eli cädien kanssa jatkuu, kuten ennenkin.

    Mitä tulee ”lippu forelle” kysymykseen, niin monessa maassa se on suositus. Thaimaassakin cädir lähes aina vievät lipputangon maahan forelle. Sitten on vielä niitä, jotka eivä voi sietää, kun joku pelaaja pitää lipputankoa kädessä muiden putatessa.

    Ei varmaan tule ongelmaa, paitsi jos ryhmään sattuu
    – yksi 100% varma, että lippu auttaa ja pyytää aina lipun takaisin
    – yksi 100% varma, että ilman lippua aina parempi
    – vielä yksi, joka ei siedä, kun pelikaveri pitää lippua kädessä
    … toistaiseksi tällaistä ryhmää ei ole sattunut

    Toistaiseksi peli muuten sujuu ihan kuin ennenkin, eikä ”suuresta säänsöuudistuksesta” ole mitään merkkiä aikä muuten vaikutusta pelinopeuteen (utta vasta 4 kierrosta takana uusilla säännöillä.

    En tiedä onko tullut tässä ketjusssa aiemmin esille (kun en jaksa koko ketjua tarkistaa), mutta tuon nyt kuitenkin tässä.

    Ainakin Australiassa on ehdoton käytäntö, että lippua ei koskaan lasketa maahan. Siinä vaiheessa, kun lippu pitää 1. kerran ottaa ylös, sen tekee se pelaaja, joka on lähinnä reikää (tai pelannut ekana loppuun, ja samalla hoitaa lippua reiän loppuun). Niin kauan, kun kukaan ei ole pelannut reikää loppuun, lippua hoitaa aina se pelaaja joka on lähinnä reikää. Hän voi aina laittaa lipun reikään takaisin tarvittaessa tai ottaa pois tarvittaessa. Siinä ei kulu ylimääräistä aikaa. Sen jälkeen kun hoitovuoro siirtyy toiselle, hänellä on yleensä vielä aikaa sihdata omaa tulevaa puttiaan (ja toki jo sinäkin aikana, kun hoitaa lippua)

    Todella hyvä käytäntö ja tuli nyt vielä tärkeämmäksi kun tuo lippusääntö muuttui. Miksi tämä käytäntö ei lyö läpi Suomessa? Ei olisi noita ”lipputankorumba” ongelmia.

    Suomessahan perinteisesti lippu lasketaan maahan ja wedget sen päälle. Se on meillä aika pinttinyt tapa, mutta nopeampaa olisi tuo Aussien systeemi – kunhan kaikki muistavat ottaa wedgensä mukaan griiniltä poistuttaessa.

    Kun on hieman silmäillyt sääntömuutoksen jälkeisiä kokemuksia ulkomaiden foorumeilta (maissa jossa pelataan ympäri vuoden) niin varsin monissa viesteissä on tuotu esille helppous siirtyä puttailemaan lippu paikoillaan. Lisäksi on kiitelty oman ryhmän pelin nopeutumista..jopa ihmetelty sitäkin miksi vasta nyt on ymmärretty lopettaa lipun kanssa säheltäminen.

    Eikä kysymys ole käsittääkseni painottunut erityisesti tuloksien paranemiseen. Ilmeisesti ollaan tyytyväisiä sääntäjen suomaan mahdollisuuteen ja luotetaan siihen ettei lipun paikoilleen jättämisestä ole ainakaan haittaa pallon kuppiin menossa. Yleisesti meileissä kiitellään pelirutiineiden helpottumista ja ryhmän joustavampaa suoriutumista greeneillä. Juuri sitä, pelin parempaa sujumista, on sääntöjen muutoksella pääasiallisesti tavoiteltukin.

    Eikä tämä tule mielestäni minkäänlaisena yllätyksenä..aivan samanlaisia kokemuksia on itselläkin viimekauden loppupuolelta.

    Edellä oleva perustuu omiin havaintoihini sekä kokemuksiini ja edustaa vain omaa mielipidettäni. Se ei ole tieteellisesti testattua ja vahvistettua totuutta. Eikä kirjoituksen tarkoituksena ole millään tavoin vaikuttaa kenenkään muun tekemisiin.

    Falcon: Ainakin Australiassa on ehdoton käytäntö, että lippua ei koskaan lasketa maahan.

    Hyvä käytäntö. Toki samalla tavalla on lipusta huolehdittu ja kierrätetty myös meillä ja muuallakin. Tuskin kuitenkaan yhtä ehdottomasti kuin kerroit Australiassa.

    Ehkä kyseinen tapa on saanut alkunsa erilaisista/pidemmistä perinteistä? Joskus aikoinaan, ruutuhousuisten herrasmiesten pelatessa, caddiet huolehti lipusta. Mikä tietää vaikka käytäntö olisi säilynyt hieman muuttuneena näihin päiviin?

    Putti-Possulle vielä, kyllä meillä omissa porukoissa on ollut tapana että ensimmäiseksi puttaamisesta vapautunut ottaa vastuun lipun paikoilleenlaitosta. Huolehtien samalla myös wedget ja muut mailat omistajilleen. Samaa käytäntöä mailojen osalta on helppo jatkaa vaikka jatkossa lipputanko pysyisikin puttaamisen ajan kupissaan.

    Putti-Possu:

    Mitä tulee ”lippu forelle” kysymykseen, niin monessa maassa se on suositus. Thaimaassakin cädir lähes aina vievät lipputangon maahan forelle. Sitten on vielä niitä, jotka eivä voi sietää, kun joku pelaaja pitää lipputankoa kädessä muiden putatessa.

    Tällaisesta lippu forelle –suosituksesta en muista koskaan kuulleni, enkä myöskään muista nähneeni sitä käytännössä noudatettavan missään päin maailmaa. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi näin tulisi toimia.

    Thaimaassakin aika monta kierrosta pelanneena muistelen, että sikäläiset caddiet nimenomaan pitävät lippua käsissään pelaajien putatessa ja käyttävät lippua jopa puttilinjan osoittamiseen. TV-kuvien perusteella sama käytäntö tuntuisi vallitsevan ammattilaiskiertueilla.

    Vielä oudommalta kuulostaa se, että joku vetäisi herneet nenään jos kanssapelaaja pitää lippua kädessään. Itselläni ainakin on ollut viimeiset n. 25 vuotta tapana nostaa maassa makaava lippu ja sen päällä olevat mailat sen jälkeen kun oma puttini on uponnut, vaikka jollain olisi oma putti vielä edessä. Mielestäni tämä on jopa suositeltava toimintatapa pelin ripeyttämiseksi ja kanssapelaajien huomioimiseksi.

    Nimetön

    Vielä oudommalta kuulostaa se, että joku vetäisi herneet nenään jos kanssapelaaja pitää lippua kädessään. Itselläni ainakin on ollut viimeiset n. 25 vuotta tapana nostaa maassa makaava lippu ja sen päällä olevat mailat sen jälkeen kun oma puttini on uponnut, vaikka jollain olisi oma putti vielä edessä. Mielestäni tämä on jopa suositeltava toimintatapa pelin ripeyttämiseksi ja kanssapelaajien huomioimiseksi.

    On näitä nähty. Tuo on kuulemma hoputtamista jota ei siedetä. Vaikka ei sulle ole sattunut vastaan, ei todista ettei sellaista kävisi. Mun vältettävien listalla on eräs, jolla on tapana huomauttaa lähes kaikesta. Vielä muistuttaa vuokrapelaajaa siitä että HÄN on omistaja.

    Möllikkä:

    On näitä nähty. Tuo on kuulemma hoputtamista jota ei siedetä. Vaikka ei sulle ole sattunut vastaan, ei todista ettei sellaista kävisi.

    Ilmeisesti kuitenkin aika harvinainen tapaus, kun en ole moisesta ongelmasta koskaan edes kuullut.

    Taas yksi syy lisää putata lipun kanssa.

    Diletantti
    Tällaisesta lippu forelle –suosituksesta en muista koskaan kuulleni, enkä myöskään muista nähneeni sitä käytännössä noudatettavan missään päin maailmaa. En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi näin tulisi toimia.

    Emme ilmeisestikään ole koskaan pelanneet samoilla huudeilla, sillä
    minulle ja minun peliseurueissani tapa on hyvinkin yleinen, tietysti vain silloin kun fore on lipputangon aiotun laskupaikan välittömässä tuntumassa. No, syynähän tietysti ja itsestäänselvästi, näin toimittaessa, on greenien maksimaalinen suojeleminen.
    Muuten – yllättävän usein, ja kokeneidenkin pelaajien, näkee päästävän lipputangon läjähtämään vertikaaliasennosta vapaasti greenille! Pahaa tekee – kun näkee!

    …Itselläni ainakin on ollut viimeiset n. 25 vuotta tapana nostaa maassa makaava lippu ja sen päällä olevat mailat sen jälkeen kun oma puttini on uponnut, vaikka jollain olisi oma putti vielä edessä. Mielestäni tämä on jopa suositeltava toimintatapa pelin ripeyttämiseksi ja kanssapelaajien huomioimiseksi.

    Mitä tulee muiden pelaajien huomioimiseen, niin jotkut pelaajat, aika monetkin, haluavat, että puhumista, kaikkea turhaa liikkumista ja varusteiden kanssa säätämistä muiden pelaajien puttien ja niihin valmistautumisten aikana tulisi välttää.
    Tästä johtuu oppimani ja omaksumani tapa, ilman lippua pelattaessa, että lippu pidetään maassa, kunnes kaikki ovat pelanneet loppuun. Ensimmäisenä valmiiksi tullut menee lipun viereen, nostaa sen lopuksi ja palauttaa paikoilleen, ja seuraavalle teeboxille lähdettäessä palauttaa mahdollisesti lipun päälle lasketut mailat.
    Nämä kokemukset ja maneerit noin 9000 pelatulta klubikilpailureiältä; muut pelaamani n. 30 000 reikää ovat sujuneet sen kummemmin miettimättä samoilla rutiineilla; mielestäni sujuvasti, ja hoputtamatta tietenkin.
    Ehkäpä selkeät, yhteisesti omaksutut rutiinit ovatkin syy siihen, että kaikki saavat keskittyä rauhassa omiin suorituksiinsa, peli sujuu eikä ketään tarvitse hoputtaa.
    Btw,

    …sikäläiset caddiet nimenomaan pitävät lippua käsissään pelaajien putatessa ja käyttävät lippua jopa puttilinjan osoittamiseen. TV-kuvien perusteella sama käytäntö tuntuisi vallitsevan ammattilaiskiertueilla.

    Olet varmastikin myös huomannut, että ammatticaddiet, enkä nyt puhu thaikkucaddien sekalaisesta seurakunnasta, lipputankoa käsissä pitäessään siirtyvät aika kauaksi pelaajan näkökentästä – huomattavasti kauemmaksi kuin mihin klubipeleissä lippu tavallisesti lasketaan.

    Voiko hetken aikaa maassa makaava lippu oikeasti vaurioittaa greeniä? Tästä olisi mukava saada tarkempaa selvitystä. Ja nyt en siis tarkoita tilannetta, jossa lippu kaadetaan greenille ns. suorilta jaloilta.

    Aivan samalla tavalla nuo ammatticaddiet pitävät lippua käsissään kuin joku kanssapelaaja, joten tuntuu edelleen oudolta tällainen hätävarjelu. Eihän lipun kädessä pitämisestä edes synny mitään liikettä tai ääntä. Ammatticaddiet sijoittuvat ja toimivat greenillä tietenkin siten kuin tourin etiketti edellyttää, mutta ei kai ole tarkoitus, että klubituupparit rupeavat kaikessa matkimaan ammattipelaajien ja/tai näiden toimintatapoja.

    Kuvitteellinen tilanne: olen putannut oman palloni reikään lipun ollessa reiässä ja kanssapelaaja pyytää poistamaan lipun omaa metristä puttiaan varten. Sen sijaan että siirtyisin lipun kanssa takavasemmalle kohtuullisen etäisyyden päähän odottamaan lipun kanssa, pitäisikö minun viedä lippu forelle ja laskea se siellä maahan, jotta kanssapelaajan putti ei häiriinny? Kuulostaa aika kaukaa haetulta (ja edelleen lisäsyy putata lippu reiässä).

    Diletantti
    Voiko hetken aikaa maassa makaava lippu oikeasti vaurioittaa greeniä?

    No, kommentoinpa nyt vielä tätä, vaikka edellinen vastaus kaikkineen alkoikin tuntua joko tahalliselta väärinymmärtämiseltä tai ainakin nettikeskusteluille tyypilliseltä ’ohipuhumiselta’.
    Siis ei se, että lippu makaa maassa, mutta mahdollisesti tapa, millä ja miten se maahan lasketaan tai siitä ylös nostetaan. Erilaisia tapoja ja esim. putterin lavalla lipputangon päästä koukkimisia useinkin näkee.

    Koko ketjuun varmaan pätee saksalainen toteamus: ”Warum einfach machen wenn man kompliziert machen kann”. Piste.

    Siis ei se, että lippu makaa maassa, mutta mahdollisesti tapa, millä ja miten se maahan lasketaan tai siitä ylös nostetaan. Erilaisia tapoja ja esim. putterin lavalla lipputangon päästä koukkimisia useinkin näkee.

    Tangon pudottaminen viheriölle tekee viheriön pintaan uran, se on selvä. Mutta miten putterin kanssa tangon päästä tangon nostaminen vauriottaa viheriön pintaa, sitä en ymmärrä. En tajua vaikka kuinka muistelen millaisia putterimalleja olen nähnyt. Kyllä tuo tangon greenille pudottaminen/kaataminen on suurempi ongelma…

    …miten putterin kanssa tangon päästä tangon nostaminen vauriottaa viheriön pintaa, sitä en ymmärrä…

    No joo, myönnetään, turha yleistys joidenkin näkemieni putteria tangon pään alle voimakkaasti vetämällä, iskemällä tms. tehtyjen koukkimisten perusteella. Eikä perinteisellä putterilla lipun nostaminen ole itsellenikään outo asia. Nykyisellä isolla mallet -tyypiselläni se ei kuitenkaan oikein suju, kuten ei tuo Spieth`in caddien tapakaan nostaa pallo kupista. Cool tyyli – säästää myös selkää. Ei välttämättä kuitenkaan kupin reunoja, ainakaan kokemattomalta. Matkittavaksi varmaan hyvä, koska ammattilainenkin noin tekee 🙂

    No vihdoin tänään pääsin testaamaan putteja tangon kanssa ja ilman, kun kiersin rundin yksin. Puttialueilla se ei onnistu, kun siellä on aina niitä pikkumuovitikkuja ja ainakin täällä lähipelialueet ovat jossain huitsin. Valitettavasti kaikki olivat niitä vajaa 1 cm lasikuitutankoja, joten tulos ei välttämättä ole yhtenevä paksun terästangon kanssa.

    Mutta, tulos lasikuitutangolla täysin selvä. Lähes aina lipun kanssa tulos oli parempi. Kun puttasin 30cm päästä kovaa, niin 4/5 putista tanko pysäytti kuppiin. Sen sijaan ilman lippua samanlainen putti ja 3/4 pomppasi takareunasta yli.

    Puttasin myös sivuille ja oli uuten todella haastavaa saada sellainen putti, jonka tanko olisi heittänyt ulos, kun ne joko menivät ohi tai tanko pysäytti reikään. Griinit olivat tänään tosi tosi nopeat ja reiät siksikin tasaisia. Tulos voi olla erilainen vinoilla reiän pinnoilla (ja silloinhan griininopeudet on pakko olla alhaiset).

    On puhuttu tangon kimmoisuudesta, mutta ohuella lasikuitutangolla kaksi seikkaa tuli esille, mistä ei ole ollut puhetta. Kun pallo osuu tankoon, kevyt tanko taipuu ja etenkin antaa hieman periksi väljässä reiässä. Nämä seikat ilmeisesti vaikuttavat olennaisesti hidastuvuuteen ja auttaa palloa jäämään reikään. Samaa ilmiötä ei siis välttämättä tapahdu rautatangolla.

    Kokeilin myös sitä, miten tanko vaikuttaa reiän reunoja kiertäviin putteihin. Vastaus tänään oli selvä: ei mitenkään, koska niissä tapauksissa pallo ei edes kosketa ohueen lasikuitutankoon.

    Korvien välissä tapahtui se, mitä hieman otaksuinkin. Kun testin jälkeen luotin siihen, että tanko pysäyttää pallon reikään, ryhdyin puttaamaan rohkeammin ”kovaa ja keskelle” ja puttitulos oli parempi kuin edellispäivinä.

    Edelleen kommentti Ilkka Kaivosojan huoleen siitä, miten reiän reunat kuluvat. Eihän sinne reikään koko kouraa tarvitse tunkea. Riittää kun työntää etusormen ja keskisormen, jolloin pallo nousee niiden välissä sulavasti pois.

    Oma johtopäätökseni siis on, että LASIKUITUTANGOILLA AINA KANNATTAA PUTATA LIPPU REIÄSSÄ ja lisäksi ”entistä rohkeammin keskelle” eikä edes tarvita suurempia reikiä – tulos on niin selkeä. Täytyy toivoa että jollain kentällä seuraavina päivinä olis terästangot, jotta voisi sitten verrata tulosta.

    PG

    No vihdoin tänään pääsin testaamaan putteja tangon kanssa ja ilman, kun kiersin rundin yksin.

    Hienoa, vihdoinkin valoa pimeyteen… 😉

    Valitettavasti kaikki olivat niitä vajaa 1 cm lasikuitutankoja, joten tulos ei välttämättä ole yhtenevä paksun terästangon kanssa.

    Ei kai tuossa mitään valitettavaa ole. Eiköhän ne paksut terästangot häivy kuvioista vähin äänin, kun tiedostetaan, että alhaisen COR-arvon omaavat lasikuitutangot (varsinkin ohuet sellaiset) ovat tuloksenteon kannalta parempia, kuin korkean COR-arvon omaavat terästangot. Viheriöiden vahingoittaminenkaan ei kevyellä lasikuituisella onnistu niin helposti kuin raskaalla teräksisellä.

    Videon perusteella arvioiden Molinarin testissä käytettiin ½” lasikuitutankoa, kun taas MyGolfSpyn testissä lasikuituinen tanko näytti olevan juurestaan vain 3/8” paksuinen – eli alle 1 cm kuten siellä.

    Kenttien välille tulee siis eroja lipputankojen paksuuden ja materiaalien mukaan. Vaikuttaako tuo kenttien slopeen? Vitsi vitsi…

    PG

    Lähes aina lipun kanssa tulos oli parempi. Kun puttasin 30cm päästä kovaa, niin 4/5 putista tanko pysäytti kuppiin. Sen sijaan ilman lippua samanlainen putti ja 3/4 pomppasi takareunasta yli.

    Käytit siis tuossa selvästi kovempaa nopeutta, kuin mikä oli Molinarin testissä kovin nopeus. Juuri sellaista mitä itsekin kaipasin heti, kun ensimmäisen kerran näin Molinarin testin tulokset:

    PG 13.1: Olisin kaivannut vielä yhtä suuremmalla nopeudella tehyä koetta, jossa centerline-uppoaminen lipullakin olisi jäänyt reilusti alle 100%, esim. n. 80 prosenttiin. Mikä olisi silloin ollut uppoamisprosentti ilman lipputankoa?

    Nyt sain kysymykseeni vastauksen: lipulla 80%, ilman lippua 25%. Kiitos P-P! Odotan mielenkiinnolla tuloksia uusista kokeiluistasi.

    KL1

    Edelleen kommentti Ilkka Kaivosojan huoleen siitä, miten reiän reunat kuluvat. Eihän sinne reikään koko kouraa tarvitse tunkea. Riittää kun työntää etusormen ja keskisormen, jolloin pallo nousee niiden välissä sulavasti pois.

    Niinpä. Sama koskee lipputankoa. Sitä ei tarvitse työntää sinne reikään vinottain. Valitettavasti kaikki eivät elä ideaalimaailmassa, jossa reiän reunoja kunnioitetaan.

    Sen verran vielä kommentoin tuota kahden sormen tekniikkaa, että ihan kaikki eivät siihen kovin helposti pysty, ihan motoristen rajoitteiden vuoksi. Olen Ilkan kanssa aidosti huolissani siitä miten reikien reunat tulevat kestämään tämän mahdollisen puttaanlipunkanssa -rynnistyksen. Toivoa sopii, että tässä tapahtuu jonkinlainen kompensaatioefekti, jossa lipputangon paikoilleenlaittamisen frekvenssin pieneneminen kompensoi mämmikourien ’kahden sormen’ tekniikan muuttumisen ’kyllä mun koko käsi mahtuu tonne tangon ja reiän väliin’ tekniikaksi.

    KL1

    Oma johtopäätökseni siis on, että LASIKUITUTANGOILLA AINA KANNATTAA PUTATA LIPPU REIÄSSÄ ja lisäksi ”entistä rohkeammin keskelle” eikä edes tarvita suurempia reikiä – tulos on niin selkeä. Täytyy toivoa että jollain kentällä seuraavina päivinä olis terästangot, jotta voisi sitten verrata tulosta.

    Kai olet jo lähettänyt nämä johtopäätöksesi niihin johtaneiden testien kuvauksen kanssa Pelzille ja Eduardo Molinarille? Mahtaa ainakin ensiksimainittua harmittaa, että joku suomalainen tekee tunnissa saman, mihin hänellä meni viikkoja. Ja vielä ilman testilaitteistoa!

Esillä 25 viestiä, 276 - 300 (kaikkiaan 622)
Vastaa aiheeseen: Lipputankorumbaa 2019

Etusivu Foorumit Säännöt Lipputankorumbaa 2019