30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sami Sarpakunnas

Positiivinen pöhinä = puskaradio, joka soi duurissa

Nokia River Golfista on muodostunut Golfpisteen toimitukselle pienimuotoinen ongelma. Ei siksi, että kyseisestä golfyhteisöstä olisi mitään negatiivista sanottavaa vaan siksi, että siitä on positiivista kerrottavaa liian usein.

Nokilla nimittäin tehdään aktiivisesti asioita ja uskalletaan myös pitää niistä ääntä. Siitä syntyy positiivista pöhinää. Anteeksi jo tässä vaiheessa tämä termi, se on vähän ärsyttävä, mutta niin kuvaava, että käytetään nyt sitä. Positiivisen pöhinän aikaansaaminen ei vaadi ihmeitä. Mutta se vaatii sitä, että tehdään jotain. Aktiivisesti ja innovatiivisesti. Monissa suomalaisissa golfyhteisöissä tämä on tajuttu, mutta harmittavan monessa ei.

Jokaisen golfyhteisön jäsenen pitäisi vaatia, että talvikaudella operatiivinen johto tekee jotain muutakin kuin laatii viisi kuukautta jäsenkirjettä keväälle, jossa muistutetaan jäseniä jäsenmaksujen maksamisesta, että saataisiin taas show käyntiin.

Esimerkiksi Nokialla pakkovastiketta ei ole. Maksavat jäsenet pitää houkutella kentällä joka vuosi uudelleen. Se pakottaa johdon innovatiivisuuteen, markkinointiin ja kehitysmyönteisyyteen. Ja se näkyy ulospäin positiivisena pöhinänä.

Esimerkiksi River Golfissa positiivista pöhinää ja uutisoitavaa ollut viime vuosina niin usein, että se alkaa olla pienimuotoinen ongelma. Aina ei viitsisi kertoa yhden yhteisön kuulumisia, Suomessa on toistasataa muutakin. Mutta kerrottava on, jos ja kun siellä sattuu ja tapahtuu.

Tällä viikolla Nokia River Golfin toimitusjohtaja Kimmo Sirainen kertoi toimitukselle seuran jäsenmäärän kasvaneen marraskuun ja helmikuun välisenä ajanjaksona 120 henkilöllä. Siis keskellä talvea, jolloin harva edes miettii golfia, saati sitten aktivoituu vaihtamaan seuraa. Nokialla näin on kuitenkin käynyt. Tuollainen kasvuluku ei synny itsestään ja kertoo olennaisen.

Nokialla kyse on positiivisesta pöhinästä, joka yhteisössä tällä hetkellä vallitsee. Se on myös oiva osoitus siitä, että innovoimalla ja tekemällä asioita aktiivisesti on myös mahdollista saada muutosta aikaan.

Varmasti on niinkin, että monessa golfyhteisössä tapahtuu paljon, mutta kynttilä pidetään liiaksi vakan alla. Ehkä ajatellaan, etteivät nämä meidän jutut nyt ketään sen kummemmin kiinnosta tai ehkei omista asioista halutakaan puhua? Ehkä mieleen ei vain ole juolahtanut olla yhteydessä toimituksiin ja tarjota tarinoita medioille.

Kannattaisi kuitenkin olla. Golfin kasvun ajat Suomessa ovat ohi ja voi olla, etteivät ne enää edes palaa. Ainakaan kasvukäyrälle ei enää koskaan nousta, jos golfyhteisöt eivät innovoi ja pidä itsestään ääntä.

Positiivinen pöhinä voi kuulostaa vaikeaselkoiselta käsitteeltä. Lopulta kyse on vain siitä, että positiivista pöhinää syntyy heti, kun jotain uutta keksitään, kehitetään, viedään käytäntöön ja se saa hyvän vastaanoton.

Positiivinen pöhinä on yhtä kuin puskaradio, joka soi duurissa – ja silloin kannattaa kääntää nupit kaakkoon.

Suomalaisessa golfkeskustelussa on jo vuosia puhuttu profiloitumisesta. Siitä, että golfyhteisöt uskaltaisivat poiketa kaavasta, olla omanlaisiaan, tehdä ja tarjota harrastajille jotain sytyttävää, innostavaa ja massasta erottuvaa. Profiloitumisen on katsottu olevan tärkeää, sillä kultaisella keskitiellä on ruuhkaa. Golfyhteisömme muistuttavat liiaksi toisiaan, jolloin voittajat määritetään enää vain sijainnin ja hinnan perusteella.

Profiloitumisen sijaan moni suomalainen golfyhteisö innovoi ja kehittää palveluitaan edelleen käsijarru pohjassa leipäpappimaisella innolla. Se johtaa näivettymiseen ja kilpailuedun luisumiseen niille golfyhteisöille, jotka toimivat toisin. Niille, jotka kehittävät aktiivisesti erilaisia tuotteita, palveluita ja tapahtumia ja vievät ne myös käytäntöön. Sellaisia nimittäin on, eikä Nokia River Golf suinkaan ole ainoa. Mutta se on yksi aktiivisimmista.

Golfkenttien pudotuspeli on käynnissä. Viimeistään kuluva talvi on osoittanut sen viiltävän kirkkaasti. Kaikki eivät kilpailussa pärjää. Voittajiin tulevat kuitenkin lukeutumaan ainakin ne, jotka ovat aktiivisia ja haluavat myös pitää siitä ääntä.

Oman vastuksensa tilanteeseen antoi Helsingin Golfklubi, joka rekrytoi nopeassa ajassa riveihinsä 300 uutta jäsentä reagoituaan pääkaupunkiseudun hintatasossa tapahtuneeseen muutokseen. Positiivista pöhinää syntyi hetkessä ja nyt Tali on taas täysi.

SHG kehittää palveluitaan ja tuotteitaan aktiivisesti ja Wiurilassa ollaan luopumassa pakkovastikkeesta. Tahkolla New Course jaettiin kahdeksi erilliseksi ysiksi. Tilanteeseen on herätty ja reagoitu rohkeasti. Silloin syntyy positiivista pöhinää.

Se on tajuttu Nokiallakin. Ja Tampereen seudulla on sentään totuttu ajattelemaan, ettei omista asioista oikein sovi ääntä pitää. Että vaatimattomuus kaunistaa eikä itseään saa kehua. Kell’ onni on, se onnen kätkeköön, kuten Eino Leino saagansa aloitti.

Kiitos vaan Eino, mutta ne ajat olivat ja menivät. Maailma muuttuu. Jos mielii pärjätä, on synnytettävä positiivista pöhinää ja annettava kuulua itsestään.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (4 kpl)

    MrBond says:

    Selailin vähän tilastoja pelaajien ikäjakaumasta USA vs Eurooppa ja merkittävä ero syntyy nuorten osalta ja se heijastuu lajin tulevaan kehitykseen merkittävästi. USA:ssa pelaajia on 24 miljoonaa ja Euroopan lukuja en löytänyt mutta se ei ole olennaista. Tässä tulos:
    Alle 40v pelaajat USA 48% ja Eurooppa 17%
    Yli 60v pelaajat USA 20% ja Eurooppa 42%
    Pöhinää pitää saada nuorisoon ja madaltaa kynnystä aloittaa ja luoda edellytykset pelata vaikka ilmaiseksi 15 ikävuoteen saakka jos ei jokaisena päivänä niin valikoidusti viikonpäivän ja ajan mukaan.
    Jos nyt ei saada lisää harrastajia niin kenttiä suljetaan.

    jjj says:

    Todennäköisesti nuo talviaikaan alennusmyynneillä seuraan houkutellut uudet jäsenet ovat siirtyneet jostakin toisesta seurasta. Pohjimmaisen kysymykseen, eli jäsenmäärien vähenemiseen noilla tempauksilla ei taida olla paljoa merkitystä. Suurin haaste on siinä, miten uusia golfin harrastajia saadaan lajin pariin. Toki tähänkin auttaa edullisemmat hinnat ja monipuolisempi tarjonta erilaisista tavoista harrastaa tätä hienoa lajia.

    Bunkkeripete says:

    Mrbondin haalimat tilastot USAn ja Euroopan välillä ovat kuvaavia, mutta niiden taustalla ei ole niinkään ”nuoriso” kuin yhteiskuntien välinen ero. Yhdysvaltojen liike-elämässä golfilla on merkittävä rooli verkostoitumisessa. On kuuluttava tiettyihin klubeihin, jos aikoo nousta/pysyä ”piireissä”. Pelkästään Floridassa on tolkuttoman paljon yksityiskenttiä, jonne tavallisella ”nuorisolla” ei ole asiaa, mutta 30-40 -vuotialla bisnesjyrillä on. Euroopassa tilanne on useissa maissa (Suomi mukaan lukien) lähes päinvastainen. Bisnesgolf on hyvin pienimuotoista ja sekin on vähenemässä. Edellä mainittu ei ole ainoa syy näiden kahden mantereen eroon golfissa, mutta tältä osin kaikkein jyrkin.

    golftintti says:

    Jotenkin vaikuttaa siltä, että unohdetaan ihmisten ikääntyminen. Vaikka yli 60v pelaajat siirtyvätkin pikkuhiljaa pois kentiltä, aina tulee uusia yli 60-vuotiaita, jotka siellä jatkavat. On surkeaa nähdä, kuinka yritetään saada vain nuoret kentille erikoistarjouksin jne. – kuitenkin keski-ikää lähestyvät ovat tilanteessa, jossa aikaa on enemmän ja enemmän ja eläkeläisenä sitäkin enemmän, siellä ovat parhaat potentiaaliset golfin uudet harrastajat. Heitä riittää jatkossakin, mihin he yhtäkkiä katoaisivat?
    Uusina harrastajina todella arvokas kansanryhmä!