Moni urheilija antaa haastatteluissa patenttivastauksia. Latteuksia, joita urheilijoilta on totuttu kuulemaan. Usein vastaus tukeutuu kaavaan, lähdetään pelaamaan omaa peliä ja katsotaan mihin se riittää.
Se on urheilijan kannalta helppo ja turvallinen vaihtoehto. Sosiaalisen median aikakaudella sanomisten kanssa on oltava erityisen tarkkana. Harkitsematon sutkautus leviää maailmalle kulovalkean tavoin silmänräpäyksessä.
Viestintäkoulutuksissa urheilijoille jo opetetaan, mitä kannattaa sanoa ja mistä kannattaa vaieta.
Toimittajana toivon, että urheilija olisi rehellinen ja avoin. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että usein on helpompi pitää suitset tiukalla ja harkita kahdesti, mitä suustaan päästää. Urheilijahan harvoin voittaa mitään olemalla avoin ja rehellinen, ellei hänen julkisuuskuvansa ja brändinsä sitten rakennu sen varaan. Media rakastaa värikkäitä ja rehellisesti mielipiteensä sanovia urheilijoita.
Rehellisyydessä ja avoimuudessa piilee kuitenkin riskinsä. Usein käy niin, että urheilijoiden ja ylipäänsä julkisuuden henkilöiden sanomisista nousee kohu heidän ollessa rehellisiä. Ehkä ilmiö vain korostuu nykyään, kun niin usein haastatteluiden sisältö on latteaa ja yllätyksetöntä. Kun jotain oikeaa asiaa sitten on tarjolla, revitään siitä kaikki irti.
Toimittajilla on osaltaan suuri vastuu siitä, miten he urheilijoiden kommentteja käyttävät. Kommentit saatetaan irrottaa asiayhteydestään ja niistä saatetaan poimia vain messevimmät kohdat otsikoihin, sillä otsikot ovat nykyajan nettijournalismissa kaikki kaikessa. Urheilijan kannalta tämä tarkoittaa kasvanutta riskiä tulla väärinymmärretyksi.
Toista oli Matti Nykäsen ja Seppo Rädyn huippuvuosina. Silloin oli urheilijoiden helppo tiputella rehellisiä mielipiteitä haastatteluissa, kun Nykäseen ja Rätyyn verrattuna mitään erityisen raflaavaa tuskin tuli sanoneeksi.
Seppo Räty kertoi mielipiteensä ja tunteensa hyvin avoimesti ja rehellisesti. Kuva: Gray Mortimore/Allsport
Jos urheilija puhuu suunsa puhtaaksi, moni on valmis tuomitsemaan hänet puolikkaan sivulauseen perusteella. Kommentteja luetaan kuin piru raamattua. Katsomovalmentajat ja penkkiurheilijat huutelevat totuuksia ja elämänohjeita kommenttikenttiin ja keskustelupalstoille varmoina asiastaan.
Samat ihmiset kertovat nurkkakuppilassa, kuinka heistä olisi voinut tulla vaikka ja mitä, jos vain olisivat aikoinaan tehneet niin ja näin, mutta kun tekivät väärin päin – ja yleensä jättivät kokonaan tekemättä.
Toimittaja, lukijana ja urheilun suurkuluttajana olen iloinen aina, kun saan lukea urheilijoiden rehellisiä ja suoria kommentteja, joista ei välity pidättyväisyys ja laskelmoivuus. Urheilijat kyllä ovat valmiita avaamaan sieluaan, kunhan he tietävät, ettei heitä kivitetä jokaisesta mielipiteestä.
Tuore esimerkki on Eva Wahlström, joka tappioon päättyneen maailmanmestaruusottelunsa jälkeen kertoi avoimesti olevansa lähinnä helpottunut siitä, että tappio nyt tuli. Ja, ettei hän alunperinkään oikeastaan uskonut pystyvänsä voittamaan kohtaamistaan Katie Tayloria vastaan.
Rehellisiä kommentteja. Ja ristiriitaisia. Onko urheilijalla lupa olla helpottunut tappiosta? Voiko sellainen urheilija voittaa, joka ei usko omaan voittoonsa alunperinkään? Wahlströmiä ei kuitenkaan tuomittu, vaan syystä tai toisesta hänen viestinsä haluttiin ymmärtää. Vaikka tuomitsijoitakin varmasti riittää.
Erittäin harva urheilijoiden sanomisia tuomitseva ja niihin peruskriittisesti suhtautuva lukija kuitenkaan lopulta tietää mitään huippu-urheilusta, sen vaatimuksista ja siitä todellisuudesta, jossa huippu-urheilijat elävät. Siksi tuomitseminen kannattaa jättää tuonnemmaksi. Kannattaa ainakin hetki miettiä, mitä urheilija aidosti haluaa sanoa, ja kaikkein olennaisimpana kannattaa säilyttää kunnioitus ihmistä kohtaan. Julkisuuden henkilökin on ihminen.
”Se, että luulee tietävänsä jotain sellaista, jota ei tiedä on niin suurta tietämättömyyttä, että sietäisi hävetä”, kuten Platon asian osuvasti muotoili.
Golfmaailmanhuipuista mm. Rory McIlroy ja Patrick Reed ovat joutuneet arvostelun kohteeksi kertoessaan suoraan mielipiteitään ja vastatessaan toimittajien kysymyksiin ilman käsijarrua. Molemmat ovat silti jatkaneet valitsemallaan linjalla ja ainakin ajoittain anteet varsin suoria kommentteja. Vaikka en ole heidän kanssaan aina samaa mieltä, linjaa on helppo arvostaa.
Sami oli kirjoituksessaan ajan hermolla, kun nyt viikkoa myöhemmin repostellaan ympäri maailmaa R. Riskin Qatar-boikottia ja laajemminkin keskustellaan urheilijoiden oikeudesta esittää yksityisiä mielipiteitään. Ihan virkistävää, että aiheet tälläkin foorumilla voivat joskus vähän livetä ydinasiasta.