Golf kärvistelee laskevien harrastajamäärien kanssa ja koettaa keksiä mitä moninaisempia ratkaisuita pulmaan. Samalla saattaa unohtua se, että golf on golfia monilta osin juuri siksi, että se on pitänyt kiinni hienoista perinteistään.
Vastaanväittäjiäkin löytyy. Tapetille on nostettu monenlaisia pulmia, jotka on ratkaistava, jotta golf voisi hyvin myös tulevaisuudessa: golf vie liikaa aikaa, golf on liian vanhakantaista, tylsää ja hidastempoista, ja vaikka mitä ei-niin-mukavaa. Huoli on kasvanut jo niin suureksi, että ratkaisuita keksittäessä ollaan lähellä menettää jotain lajista itsestään.
Golfista puhuttaessa minusta on kasvanut keski-ikäistynyt puritanisti, joka vastustaa kaikkea uutta. Voi olla, että tämä pätee muihinkin elämänalueisiin, mutta en uskalla asiaa vielä tämän laajemmin ajatella, sen verran shokeeraava oli edellisen itsetutkiskelusessioni havainto, kun huomasin vastustavani kaikkea.
Vastustan speedgolfia, futisgolfia, etäisyysmittareita, golfkelloja ja erilaisia applikaatioita. Näin alkajaisiksi. Varmasti muutakin, mutta nämä nyt ainakin tulevat mieleen. Ja olen kyllä kokeillut näitä kaikkia.
Vastustan speedgolfia, koska minusta golfissa ei saa olla kiire. Lajin hienous ja vahvuus on rauhallinen tempo, joka osaltaan myös haastaa pelaajaa, mutta tarjoaa kiireisessä nykymaailmassa mahtavan hengähdystauon kentällä, kliseisesti sanottuna kauniissa luonnossa ja hyvässä seurassa. Siksi jätän suosiolla vauhtihurjastelun muille. Vauhdista saan osani kaahatessani kentälle kroonisesti vähän myöhässä. Vastustan tapaani myöhästellä.
Futisgolfia vastustan, koska futis on futista ja golf golfia. Ne ovat hyvin kaukana toisistaan ja omanlaisinaan lajeina molemmat valtavan hienoja. Futis on olemukseltaan vauhdikas joukkuelaji – golf kaikkea muuta. Vastustan ja pidän asiat omissa lokeroissaan.
Etäisyysmittareita vastustan, koska ne vievät golfista pois erään niin hienon elementin, etäisyyden ja olosuhteiden arvioinnin merkityksen. Lisäksi niiden jatkuva tuijottelu hidastaa peliä. Tyydyn siis jatkossakin kysymään mittoja etäisyysmittareita käyttäviltä kavereiltani, enkä hanki omaa laitetta.
Golfkelloja vastustan samasta syystä. Lisäksi moinen mollukka ranteessa vaikuttaa lyöntituntumaan, ja se sentään on vähintäänkin vastustettavaa.
Erilaisia applikaatioita vastustan, koska vastustan puhelimia golfkentällä. Minä haluan merkitä tulokseni lyijykynällä mielellään hieman kastuneelle tuloskortille, johon on vaikea saada jäämään jälkeä lyijykynällä, jonka terä tietenkin on lähes loppuun kulunut – hemmetin epäkätevää, mutta olennainen osa golfia!
Enkä halua tuijottaa puhelinta golfkentällä, koska se on ainoita paikkoja, joissa siitä saa hyvällä syyllä olla erossa useita tunteja. Enkä haluan paljastaa kenellekään, kuinka huonoa kierrosta pelaan. Ja kun pelaan hyvin, en oikein kehtaa leveillä silläkään, sillä seuraava romahdus on jo aivan kulman takana. Tarkennetaan kuitenkin, en vastusta puhelimia, vastustan niitä golfkentällä.
Mutta kuten kunnon vastarannan kiisken kuuluu, vastustan myös sitä, että asioita vastustetaan. Minusta jokainen saa pelata kuten haluaa. En pahoita siitä mieltäni. Jokainen saa merkata tuloksensa puhelimeensa, tuijottaa vuorotellen golfkelloaan ja etäisyysmittariaan, hikoilla speedgolfkierroksella, ja verestää futistaitojaan futisgolfissa tai pelata vaikka frisbeegolfia. Sitä muuten unohdin vastustaa! No, en pidä siitäkään. Kokeilin kerran.
Vakavasti sanottuna, golfin vahvuus muuttuvassa maailmassa voi olla se, että se pitää kiinni perinteistään. Lyijykynistään, pitkäksi venyvistä kiireettömistä kierroksistaan, vääristä etäisyysarvioistaan ja siitä kaikesta, mikä tekee lajista niin hienon. Sitä en vastusta.
Kiitos Sami!
Kiitos Sami myös täältä. Perinteet kunniaan !
Laskevista harrastajamääristä tuli vielä mieleeni… Ymmärrettävää tietysti, että koko ajan etsitään listää nuoria harrastajia ’lajin jatkumisen’ takia. Laji jatkuisi vuosikymmeniä keski-ikäisten ja senioreiden houkuttamisella golfia harrastamaan. Moneen kertaan on toistettu kuinka heillä on rahaa ja eläkeläisinä sitten vielä aikaa, mutta sen lisäksi iän tuomien rajoitusten takia ei myöskään kilpailevia harrastusmahdollisuuksia ole liikaa. Suomessa kyllä riittää keski-ikäisiä ja eläkeläisiä lajia jatkamaan, kun panokset pistettäisi myös näiden ikäluokkien värväämiseen.
Golf 55+ eli Golfliiton seniorit keskittyy kertomaan ulkomaanmatkoista – ja niitä tarjoamaan – ajattelematta Golfliiton tavoitetta saamaan golf jokaisen ulottuville. En tiedä montaa eläkeläistä, jonka eläke mahdollistaa vuosittaiset ulkomaanmatkat, mutta terveyttä ylläpitävä ja edistävä golf Suomessa on edullista.
On seuroja, jotka ovat jo aktiivisia juniorityössä, kun vaan joku keksisi tavan tehdä tehokasta keski-ikäis- ja eläkeläistyötä. Muutamalla seuralla on myös aktiivista senioritoimintaa, kiitos heille!