7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Blogit - Sanna Nuutinen

Kun ei huvita

Kun minulta kysyttiin milloin on kovempi hinku päästä harjoittelemaan, huonosti vai hyvin menneen kilpailun jälkeen, en osannut antaa vastausta. Määrällisesti harjoittelen paljon kummassakin tapauksessa–epäonnistumisten jälkeen on pakonomainen tarve päästä laittamaan epäkunnossa olevat palaset kuntoon, kun taas onnistumisen jälkeen treeninautinto kasvaa ja tuntuu, että mikä vain on mahdollista kun vain harjoittelen kovasti.

Vaikka golf on mahtava laji, ja olen onnekas kun saan harjoittaa sitä työkseni, välillä ei silti vain huvita. Jokainen varmaan ymmärtää, että aina ei tee mieli mennä sateeseen ja koleaan tekemään sektoritreeniä rangelle, mutta joskus on vaikea potkia itsensä kentälle vaikka sää olisi kuin morsian ja kentälle saisi lähteä sulhasen kanssa.

Mitä huippu-urheilu on? Suuria odotuksia, joista seuraa sydäntä repiviä pettymyksiä. Ilon kyyneleitä onnistumisista, mutta ei niitäkään ilman takaiskuja ja tuskan kyyneliä. Kenet vain on helppo saada harjoitusalueelle kun lyönti tuntuu hyvältä, pallot tottelevat ja taskussa on hyvät palkintorahat viime kisareissulta. Vastoinkäymisten kierteessä kun ilon hetket ovat kortilla ja rahat seuraavaan kisareissuun tiukassa, ajatus lajiharjoittelusta voi jopa oksettaa.

Tänään ilmestyvässä Golflehdessä kirjoitan motivaatiosta ja annan vinkkejä sen kasvattamiseen. Minulle tärkeimmiksi motivaattoreiksi, jotka saavat minut harjoittelemaan myös synkkinä aikoina, ovat muodostuneet seuraavat:

1. Unelmat – ”Varo mistä unelmoit – se voi toteutua” räppää Fintelligens. Elämäänsä kyllästyneet tosikot haluavat latistaa unelmoijia, mutta minä olen unelmoihin uskoja! Vaikka suurimmat unelmat eivät koskaan kävisi toteen, unelmointi ohjaa silti kaikkea tekemistä alitajuisesti. Pitää olla päämääriä ja nauttia niihin matkaamisesta.

2. Tavoitteet – Unelmat voivat tuntua joskus kaukaisilta ja epämääräisiltä, mutta tie sinne saadaan konkreettisemmaksi kun asettaa itselleen sekä lyhyen-, että pitkäntähtäimen tarkkoja tavoitteita. Esimerkiksi: ”Haluan kauden puttikeskiarvon olevan alle 29”, ”Olen LETAS ranking top5 elokuussa 2015”.

3. Treenin suunnittelu – Joka harjoitteella on oltava tavoite. Kuka vain osaa lämiä palloja rangella ilman päämäärää, mutta minulle tulee palkitsevin olo harjoituksen jälkeen vain jos olen asettanut tavoitteen harjoitteeseen ja voin päättää treenisession onnistumisen tunteeseen. Esimerkki tavoitteesta voi olla esimerkiksi upottaa 5/6 puttia kahdesta metristä.

4. Lepo ja ravinto – Riittävä uni ja terveellinen sekä säännöllinen ruokavalio vaikuttaa mielialoihin pelottavankin paljon!

5. Positiivinen itsepuhe – On helppoa latistaa itseään epäonnistumisten kierteessä. ”Typerä Sanna, taas mokasit! Ei susta ole mihinkään!” Se on myös varma tapa latistaa motivaatio ja treeni-into. Käymme jatkuvasti alitajuista itsepuhetta, joten olen yrittänyt kiinnittää siihen huomiota ja muuttaa sen tsemppaavaksi. Joskus kysyn, antaisinko kenenkään muun puhua minulle samaan sävyyn kuin puhuttelen itse itseäni?

Vaikka välillä ei huvita lähteä, ei vain golfkentälle, mutta myös vaikka lenkille tai salille, on se usein pienen itsensä puskemisen arvoista. Oikeanlainen treeni ja tavoitteellinen toiminta saa aikaan itsensä ylittämisen tunteita ja hyvää oloa. Onpa ikävää kun välillä voi taputtaa itseään olalle ja kehua. Kuinka usein lenkin jälkeen olet miettinyt, että voi harmi kun tuli lähdettyä?

Treeni-intoa kaikille 🙂

Sanna.

http://www.sannagolf.com

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje