Viime päivinä on jonkin verran kohistu ystäväni Jere Jaakkolan kahdesta perättäisestä “holikasta” Bjärkasin kentällä, joka koostuu 18:sta par-kolmosesta. Näin keväisin, yleensä pahasti ruosteessa olevat svingimme, tuottavat tuloskorttiin paljon pelkkiä viivoja, mutta nyt Jeren kortista löytyi myös pystyviivoja ja vieläpä kaksi kappaletta. Lämpimät onnittelut niistä.
Perustin vuonna 1986 Suomeen ensimmäisen HIO-klubin, jonka sponsoriksi sain silloisen hotelliketjun nimeltä Arctia. Klubin puheenjohtajana jouduin usein vastaamaan kysymyksiin siitä, riittääkö jäsenyyteen myös par-kolme kentällä tehdyt täysosumat. Onhan se tietysti vähän vaativampaa onnistua normaalilla kentällä, jossa kierroksen aikana eteen tulee vain noin neljä mahdollisuutta saada pallo kerralla reikään, peräkkäisistä “holikoista” nyt puhumattakaan. Meillä oli alkuvaiheissa vielä sen verran pula jäsenistä, että hyväksyimme silloin myös nämä lyhyillä kentillä tehdyt. Jossain päin maailmaa on myös “holikoille” annettu jonkinlaisia laatuvaatimuksia. Kun esimerkiksi Ruotsin golfliitto piti aikoinaan kirjaa kaikista maassa tehdyistä ässistä, oli heillä myös tarkat säännöt siitä mikä kelpaa ja mikä ei. Par-3 -kentillä tehtyjä ei siellä hyväksytty, eikä myöskään tilapäisille viheriöille tehdyt. Eräältä tutulta pelaajalta hylättiin siellä kerran “holikka” vain siitä syystä, että reiän yläosaan oli laitettu − meilläkin usein nähty − valkoinen muovinen reiän murtumista estävä suojarengas.
Jouduin aikoinani myös selvittämään monia tähän iloiseen tapahtumaan liittyviä sattumuksia ja ennätyksiä.
Mitään täysin luotettavia lukuja eniten onnistuneista ei tahdo löytyä, mutta niin sanotuista hyvistä pelaajista mainitaan aina vuoden 1959 Masters-voittaja Art Wall, jolle holareita kertyi yli 40 kappaletta. Jack Nicklaus on onnistunut noin 25 kertaa, mutta golfin “epäoikeudenmukaisuudesta” kertoo jotain se, että esimerkiksi loistava ja ennätykselliset 50 ET:n osakilpailua voittanut Severiano Ballesteros ei onnistunut kertaakaan, ei ainakaan kilpailuissa.
Kun noin vuosi sitten selvittelin tässä suhteessa parhaita suomalaisia ja sain selville, että miehissä tilastoykkönen on Paltamon Markku “Näppis” Leinonen 11 osumallaan ja että naisten ykkönen on Sarfvikin Anneli Alanen kymmenellä onnistumisellaan.
Suomen vanhin “holikan” tekijä on mielestäni Aura Golfin Veikko Laurila, joka ylsi saavutukseensa reilusti yli 85-vuotiaana ja myös nuorinkin taitaa olla samasta seurasta eli Jukka Arvela, joka vasta 8-vuotiaana sai ensimmäisen onnenkantamoisensa. Erikoinen sattuma oli se, että nämä molemmat tehtiin samalla, Ruissalon kentän reiällä numero 15. Maailmalta on kyllä raportoitu joskus yli 100-vuotiaidenkin “holikoista.”
Maailman pisimmän suoran HIO:n tekijä on nimeltään Bob Mitera USA:sta, joka onnistui joskus 70-luvulla kovassa syysmyrskyssä upottamaan pallonsa 409 metrin päässä odottaneeseen reikään. Jyrkillä dogleg-väylillä on varmasti ylletty, ainakin kortin mukaan, pitempiin täysosumiin ja olen joskus lukenut kuinka joku on onnistunut jollain melkein hevosenkengän muotoisella par-vitosella oikaisemaan suoraan viheriölle ja reikään.
Jere Jaakkolan saavutusta on tavanomaisella kentällä vaikea kopioida koska kolmoset ovat siis todella ani harvoin peräkkäin. Jonkinlaisena ennätyksenä tässä suhteessa voidaan pitää sitä, että maailmasta löytyy muutama pelaaja, joka on onnistunut upottamaan pallonsa reikään kahdella peräkkäisellä par-nelosella. 600 vuotta vanhassa lajissa ei näytä olevan helppoja ennätyksiä jäljellä.
Loppukevennyksenä voisin kertoa tarinan miehestä, joka selvitti koko kentän yhdellä lyönnillä. Ykköstiiltä lähtenyt draivi osuu voimalla etuoikealla olevan puun runkoon. Siitä pallo kimpoaa korkeassa kaaressa taaksepäin kohti 50-metrin päässä olevaa viimeistä viheriötä ja − arvasitte oikein − uppoaa siellä reikään. Sopiva nimitys tällaiselle tempulle on varmaankin CIO eli Course in One.
