26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Voittokone Woods linkosi muut Chicagossa

Tiger Woodsin tavoitteena on nousta viikonloppuna takaisin Fedex Cupin pistelistan ykköseksi © Getty Images

<b><a href=Tiger Woods on enää kahden voiton päässä joskus saavuttamattomalta pidetystä Jack Nicklauksen voittotilastosta PGA Tourilla. &copy Getty Images”> Tuskin yksikään kilpagolfin ystävä uskalsi kyseenalaistaa PGA Tourin playoff-sarjan kolmannen kilpailun päätöspäivän alla, kenelle BMW Championshipin voitto kuuluu. Tiger Woodsilla oli seitsemän lyönnin johto, mutta kaukana hänen takanaan käytiin tiukkaa taistelua viimeisistä paikoista TOUR Championshipiin. Pelattuaan lauantaina Cog Hillin uudeksi kenttäennätykseksi tuloksen 62, oli arvattavissa, ettei Woods enää sunnuntaina tuhlaa ruutiaan samanlaiseen näytökseen. Peruspelilläänkin hän löi palloa kisan viimeisellä kierroksella 68 kertaa, jolla heltisi voitto kahdeksan lyönnin erolla Jim Furykiin ja Marc Leishmaniin. Voitto oli Woodsille ensimmäinen sitten elokuussa PGA Championshipissä kokemansa yllätystappion jälkeen. Tigerille tarjoutui selvä mahdollisuus voittoon edellisen kerran kaksi viikkoa sitten Liberty Nationalilla, jolloin parimetrinen birdie-putti olisi vienyt hänet uusintaan. Nyt jännittäminen voittajasta loppui jo päätöskierrosta edeltävänä iltana. Woodsin lopputulos Cog Hillillä oli 19 alle parin ja voitto oli hänelle PGA Tourilla kymmenes, jossa eroa seuraavaan pelaajaan on tullut vähintään kahdeksan lyöntiä. Cog Hillistä tuli neljäs kenttä, jolla Woods on voittanut kisan vähintään viisi kertaa. Torrey Pinesillä ja Firestonella voittoja on seitsemän, Bay Hillillä kuusi. Sunnuntainen voitto oli Tigerille kaiken kaikkiaan 71:s PGA Tourilla, tilastokärki Jack Nicklaus on enää kahden voiton päässä. Samalla hän nousi tasoihin Sam Sneadin kanssa tilastossa, jossa molemmilla on kiertueella kuusi vähintään kuuden voiton kautta. Varmasti onnistunut kausi tasoittaa Woodsin mieltä, joka kenties hieman järkkyi elokuussa PGA Championshipissä tapahtuneen kömmähdyksen myötä. Tuolloinhan Tiger menetti ensimmäisen kerran urallaan johtoasemansa major-turnauksessa viimeisellä kierroksella, kun suhteellisen tuntematon Y.E. Yang mursi raja-aitoja hänen nenänsä edestään. Jos oli Chicagossa muilla pelaajilla ajatus kisan voitosta heitetty nurkkaan jo ennen päätöskierroksen alkua, oli sunnuntaina edessä vielä monta tiukkaa taistelua TOUR Championshipin viimeisistä paikoista. Jim Furyk varmisti jaetulla kakkossijallaan sen, että hänellä on voitolla East Lakella mahdollisuus viedä nimiinsä koko FedExCup. TPC Bostonin viimeisen reiän eaglella paikan BMW Championshipiin sinetöinyt Marc Leishman tienasi puolestaan tasapelillä Furykin kanssa paikan myös playoff-sarjan päätösturnaukseen. Kun FedExCupin pistetilaston 30 parhaalle oli tarjolla paikka TOUR Championshipiin, olisi Woodsin kanssa sunnuntaina pelanneelle Brandt Snedekerille riittänyt viimeisellä reiällä bogi pelipaikkaan East Laken turnaukseen. Snedeker epäonnistui kuitenkin metrin mittaisessa bogiputissaan ja teki lopulta lamaantuneena triplan. Tämä avasi yllättäen John Sendenille portit playoff-sarjan huipennukseen, joka 15:nnellä löi soketin ja kaksi reikää myöhemmin bunkkerilyöntinsä veteen. 0,46 pistettä Sendenistä jäänyt Ian Poulter löi myös lähestymisensä veteen viimeisellä. Isot panokset saivat taitavat pelaajat pois raiteiltaan… Marko Kuivasaari

Woods vapautti muut j&#228,nnityksest&#228, Chicagossa

<b><a href=Tiger Woods ylivoimaisuus oli lauantaina käsinkosketeltavaa. &copy Getty Images”>Tiger Woods on hämmästyttänyt vuodesta 1997 jatkuneella ammattilaisurallaan kaikkia läheltä ja kaukaa seuraavia lajin ystäviä. BMW Championshipin suurimmaksi puheenaiheeksi tuli lauantaina – joskaan ei ensimmäistä kertaa – Tigerin ylivoimaisuus. Huippugolfissa ei pitäisi voida julistaa voittajaa, kun kilpailusta on pelaamatta vielä täysi kierros. Golfin kuninkaan voittoa ei silti voi sunnuntaina vakavastikaan ajatellen estää enää kukaan. Woods aloitti Chicagon playoff-turnauksen kolmannen kierroksen bogilla. Yksi vastustamaton bogi muiden joukossa, moni ajatteli. Onhan hänen otteissaan nyt ja aiemminkin ollut välillä niitä tavallisen kuolevaisen piirteitä. Hyvä, että laji pitää määräajoin puolensa, siinä on yksi kiehtovan kilpagolfin salaisuuksista. Välillä Woods kuitenkin innostuu leikittelemään muiden kanssa tavallista enemmän. Lauantai oli yksi sellaisista päivistä. Ykkösen bogi antoi siitä vain aluksi harhaanjohtavan ensivaikutelman… Kun viisi reikää oli pelattu, Tiger eteni kierrostaan parissa ja turnausta kolmen lyönnin päässä kärjestä. Tässä vaiheessa hän painoi kaasupoljinta sen verran tukevasti, että muut jäivät yskimään sakean pölypilven sekaan. Neljä reikää myöhemmin Woods oli jo siirtynyt johtoon, sisääntulon puolivälissä aina tavoittamattomaan sellaiseen. Kierroksellaan kahdeksan birdietä ja yhden eaglen tehnyt Woods rikkoi tuloksellaan 62 Cog Hillin kenttäennätyksen ja venytti eron toisen sijan jakaviin Brandt Snedekeriin ja Marc Leishmaniin seitsemään lyöntiin. Heistä Snedekerillä on kunnia pelata sunnuntaina ensimmäistä kertaa Woodsin kanssa. Kuten Snedeker itse sanoi, ”vain Woodsin sydänkohtaus voisi antaa minulle mahdollisuuksia”, näyttää olevan vääjäämätön tosiasia. Mutta Snedeker on kaikkea muuta kuin epätoivoinen. Pitkään kiusannut kylkivamma mahdollistaa jälleen täysipainoisen pelaamisen, vaikka vielä heinäkuussa ei siltä näyttänytkään. Chicagon kisan kärkikymmeniköstä seitsemän – Snedeker mukaan lukien – on FedExCupin pisteissä 30 parhaan ulkopuolella, joten paikka kahden viikon kuluttua pelattavaan playoff-sarjan huipennukseen toimii hänen kohdallaan mitä parhaimpana kiihokkeena kisan finaalikierroksella. Marko Kuivasaari ——————– Purhonen 43:s Aasian Tourilla<b>Pasi Purhonen onnistui Aasian Tourin kilpailussa muutaman reiän kommelluksesta huolimatta hyvin.</b>”><b>Pasi Purhonen</b> jatkoi kunniakkaita otteitaan Aasian Touriin kuuluvassa Macau Openissa. Turnauksessa oli mukana myös <b>Toni Karjalainen</b>, joka karsiutui kisan jatkosta niukasti yhdellä lyönnillä.  Purhosen peliä haittasi pitkin turnausta yksi huono reikä, sillä hän teki Macau Golf & Country Clubilla triplabogin perjantaita lukuun ottamatta kunakin päivänä. Purhonen oli sunnuntain kierrostaan 11 reiän jälkeen parissa, kunnes reikätulos kahdeksan seuraavan reiän par-viitosella pudotti hänen sijoitustaan tuntuvasti. Kierroksen loppu sujui parissa, joten kisasta 2750 dollaria ansainnut suomalainen sai viimeisen pelipäivän kierrostuloksekseen 73. Purhosen yhteistulos turnauksessa oli 287 (+3), jolla heltisi 43:s sija.  Macau Openin voitti ylivoimaisesti Thaimaan <b>Thaworn Wiratchant</b>. Sveitsin kisassa 11:nneksi viikko sitten sijoittuneen Wirantchantin lopputulos oli 269 eli 15 alle parin. Eroa toiseksi sijoittuneeseen Intian <b>Gaganjeet Bhullariin</b> jäi kuusi lyöntiä. Sunnuntaina koko turnauksen parhaan kierrostuloksen, 65, pelannut Australian <b>Matthew Griffin</b> (-6) nousi jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä Etelä-Afrikan <b>Keith Hornen</b> kanssa. Wirantchant tienasi uransa 11. voitostaan Aasian Tourilla 79 250 dollaria. Marko Kuivasaari  </p></p><h2>Tiger Woods pitk&#228,st&#228, aikaa kisan johdossa</h2><p><img decoding=

Fedex Cupin pistelista

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje