26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Villegasille ensimmäinen voitto PGA Tourilla

Vijay Singh on saanut henkisen yliotteen , Sergio Garcialla on iso haaste edessään © Getty Images

Camilo Villegas pääsi poseeraamaan voittajana ensimmäistä kertaa PGA Tourilla. &copy Getty Images Kolmatta kautta PGA Tourilla pelaava Villegas on tunnettu pidempään lahjakkaana pelaajana, joka on jo monissa turnauksissa kolkutellut sen talon eteisen ovea, josta voittajat kulkevat sisään. 26-vuotias kolumbialainen on muutenkin mukava poikkeus kiertueen arkeen mm. tavallista rennomman pukeutumisensa ja erikoisen puttilinjan tutkimismenetelmänsä vuoksi. Tätä voittoa osattiin odottaa millä hetkellä hyvänsä. Villegas oli aivan kärjen tuntumassa mm. British Openin puolivälissä viime heinäkuussa, ja sijoittui PGA Championshipissä neljänneksi. Viime viikonloppuna hän oli kärjestä lyönnin jäljessä Deutcshe Bank Championshipissä ennen finaalikierrosta. Villegasissa on ainesta suurten turnausten pelaajaksi ja hän on luonnollisesti ehdokas niiden seuraavien pelaajien joukkoon, jotka tulevat voittamaan major-turnauksen. Villegas (-15) käänsi pelin edukseen St.Louisissa hyvän puttipelinsä ansiosta viimeisellä yhdeksällä reiällä. Dudley Hart hävisi kaksi lyöntiä, mutta tehtyään birdiet kahdelle viimeiselle reiälle ei hänkään ollut varsinainen uhka Villegasin voitolle. Sijoituksellaan Hart tienasi itselleen pelipaikan ensi kevään Mastersiin. Varsinaisen voittotaistelun Villegasin kanssa kävi lyönnin kolumbialaista jäljessä ennen päätöskierrosta ollut Jim Furyk. Asetelmat olivat vielä kiharaiset etuysillä, mutta Villegasin sisääntulon tehokkaan puttipelin johdosta jenkki (-12) jäi lopullisesti haastajan osaan sijoittuen lopputuloksissa jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä Anthony Kimin kanssa. Kun sijalle T20 päätynyt Sergio Garcia (-5) ei pystynyt voittamaan Missourissa, ratkesi samalla koko FedExCup kaksi edellistä cupin kisaa voittaneen Vijay Singhin (par) eduksi. Jaetulle 44. tilalle viikonloppuna sijoittuneen Singhin tarvitsee vain pelata playoff-sarjan viimeisen kilpailun The Tour Championshipin neljä kierrosta varmistaakseen FedExCupin kokonaisvoiton ja 10 miljoonan dollarin palkintopotin itselleen. Marko Kuivasaari (8.9.2008)

Furyk urakoi St. Louisissa keulille

Jim Furykin ei tarvinnut eilen pahemmin raffeissa kuljeskella. &copy Getty Images Kisajärjestäjien päätöksellä ja toisaalta FedExCupin sääntöjen mukaan PGA Tourin playoff-kilpailut on pelattava 72 reiän mittaisina. Tämän seurauksena kovien sateiden vuoksi vasta perjantaina alkuun päässeen turnauksen toinen ja kolmas kierros pelattiin lauantaina. Pimeyden laskeuduttua Missouriin jäi kolmas rundi vielä 23 pelaajan osalta kesken, joka tullaan viimeistelemään alkaen klo 7.30 paikallista aikaa sunnuntai-aamuna. Jim Furyk sivusi toisella kierroksella uransa alhaisinta kierrostulostaan, 62, joka on samalla Bellerive Country Clubin uusi kenttäennätys. Furykin ”marathon-päivän” hyvät otteet perustuivat pitkälti maailmanlistan 13:nnen tarkkaan avauspeliin, 24 peräkkäisen väyläosuman myötä. Viimeiselle reiälle syntynyt bogey meni jo pitkälti hämärän piikkiin. ”Tavoitteeni oli nostaa lauantaina itseni voittokamppailuun ja se tuli hoidettua”, Furyk sanoi lehdistölle. Ensimmäisen kierroksen jälkeen yksin johdossa ollut Kolumbian Camilo Villegas pelasi lauantainakin hyvin, päivän ainoan tahran tultua toisen kierroksen ysillä tuplabogeyn muodossa. Kun Villegasilla on viisi reikää pelaamatta kolmannesta kierroksestaan, jakaa hän yhdessä Furykin kanssa johtoaseman tilanteessa -12. Myös sunnuntai-aamuna kolmannen kierroksensa loppurei’ille kävelevät Brian Gay (-10) ja Anthony Kim (-9) ovat leaderboardilla seuraavina. Uransa ensimmäisen hole-in-onen ammattilaisena Belleriven kolmosella tehnyt Sergio Garcia (T16) on nyt seitsemän lyöntiä kärkeä jäljessä, joten teoreettisetkin mahdollisuudet Vijay Singhin ohittamiseen FedExCupin kokonaistilastossa ovat käymässä entistä ohuimmiksi. Ensimmäistä kauttaan PGA Tourilla pelaava Skotlannin Martin Laird selvisi säikähdyksellä episodista, joka aiheutti Bart Bryantille kaksi penalttia. Laird korjasi Bryantin chippilinjalta pallonsa alastulojäljen, mutta Bryant sai penaltit. Laird kysyi Bryantilta, onko jälki tiellä, johon jenkki vastasi myöntävästi, näin vastuu jäljen korjaamisesta siirtyi Bryantille, jota lopulta rangaistiin. ”Olin paljon huolestuneempi siitä, ettei Lairdia diskattaisi”, Bryant sanoi kilpailun jälkeen. Lairdin on pelattava St. Louisin kilpailu loppuun saakka, jotta hän varmistaa itselleen pelipaikan PGA Tourille ensi kaudeksi. Marko Kuivasaari (7.9.2008)

Villegas aloitti vahvasti BMW Championshipiss&#228,

Camilo Villegas sihtasi itsensä kärkeen St. Louisin FedExCup -kisassa. &copy Getty Images Kaksi kertaa neljässä edellisessä kilpailussa neljän parhaan joukkoon sijoittunut Villegas teki avauskierroksellaan kahdeksan birdietä pitkällä ja sateiden pehmentämällä Bellerive Country Clubilla. Kolumbialaisen peli näytti kaikin puolin irtonaiselta ja hyvä pelituntuma piti 26-vuotiaan pelaajan itseluottamuksen korkealla rundin loppuun saakka. ”Kun kaikki onnistuu, niin kentällä on todella kiva olla, joskus voi olla taas tuskaista. Molempiin fiiliksiin täytyy varautua”, Villegas sanoi lehdistölle. Villegasin etumatka ei ole tosin kovinkaan turvattu, sillä takana kärkkyy viisi nälkäistä miestä – Tim Herron, Andres Romero, Stuart Appleby, Steve Stricker sekä Kenny Perry. Pitkän birdieputin 18:lla upottanut Stricker lienee parhaillaan em. joukon helpottunein pelaaja. Hän on joutunut viime viikot esittämään parhaita puoliaan USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteenille Paul Azingerille, sillä automaattista valintaa jenkkitiimiin ei herunut. Maanantai-iltana varmistunut villi kortti näytti selvästi poistaneen perjantaina Strickerin otteista ylimääräisen puristuksen. Kaksi edellistä kisaa voittanut Vijay Singh pelasi St. Louisissa eilen 70, löytyen vasta sijalta T37. Maailmanlistan kolmoseksi nousseen Singhin puttipeli näytti olleen avauskierroksella kaukana viime viikkojen tasosta. Parhaana pohjoismaalaisena ja eurooppalaisena on sijalla T7 oleva Ruotsin Fredrik Jacobson, tuloksellaan 67. Käytännössä ainoana Singhin kanssa kamppailua koko FedExCupin voitosta käyvä Espanjan Garcia on yhä tapetilla pelaten perjantaina 68. Marko Kuivasaari (6.9.2008)

Sergio Garcia pakkovoiton edess&#228, St.Louisissa

Vijay Singh on viemässä Fedex Cupista jännnityksen jo ennen finaalikisaa, Tour Championshipia joka pelataan vasta kolmen viikon kuluttua. 45-vuotiaalle Singhille riittää torstaina käynnistyvässä BMW Championshipissa kakkostilakin homman ratkaisuun-jos hän pitää Sergio Garcian ja Mike Weirin takanaan. Selvää on, että ainakin hiljaa mielessään Tourin johto ja markkinointiväki pitää peukkuja ylhäällä Garcialle jännityksen säilymiseksi. Espanjalainen on pistänyt lehdistötilaisuuksissa mahdollisuuksiensa vähättelyn jopa huumoriksi. ”Minun pitäisi voittaa molemmat kisat ja toivoa, että Vijay putoaa rappusilta eikä pysty pelaamaan. Mahdollisuudet ovat hyvin pienet. Hän on niin kovassa kunnossa, että on vaikea kuvitella Vijayn jäävän kummassakaan kisassa kymmenen ulkopuolelle, Garcia ennakoi. Voittaminen on ollut Garcialle tuskaista viimeisten vuosien aikana. Kahden vuoden periodissa on yksi voitto, seitsemän kakkostilaa joista kaksi kitkerintä majoreissa Padraig Harringtonia vastaan ( Open 2007, PGA 2008). Vijaylle Barclays kilpailussa tullut uusintatappio menee huonon tuurinkin piikkiin,fijiläinen kuittasi ensimmäisellä uusintareiällä Garcian pitkän putin lähes samanmittaisella ja ratkaisi sitten toisella. Sunnuntaina Singh ajoi aivan eri rataa muiden kanssa. Samassa ryhmässä kiertänyt Garcia sai huomata kierroksen jälkeen olleensa yhdeksän lyöntiä jäljessä.Päässä on varmasti tahra tappioista, ja myös siitä, että Singh vei häntä kuin metrin mittaa nimenomaan lähipelissä-jälleen kerran. Tällainen syö miestä hartaasti. Mahdotonta ei Garcian ykköstila St.Louisissa ole, vaikeaa, erittäin vaikeaa kuitenkin. Garcia, Singh ja Weir pelaavat yhdessä kaksi ensimmäistä päivää Fedex Cup-pisteiden yhdistämänä. Justin Leonard on korkeimmalla USA:n pelaajista, neljäntenä Fedex Cupin pisteissä &copy Getty ImagesVoitto Fedex Cupissa menee siis 99,9 prosentin varmuudella USA:n ulkopuolelle. Langanlaihat mahdollisuudet ovat siis edelleen Kanadan Weirilla kuin myös mahdollisella muulla kahden kisan voittajalla. Phil Mickelson lähti kuitenkin mukaan, poisjäänti olisikin aiheuttanut paljon pahaa verta Ryder Cupin alla. Vasurilla on ollut hyvin vaisua poikaa Robert Trent Jones Sr:n suunnittelemalla kentällä jolla pelattin US Open jo viisi vuotta sen avaamisen jälkeen ( 1965). PGA Championshipia Bellerive Country Club isännöi 1992. Myös syyskuussa 2001 piti kentällä pelattaman World Tourin kisa. Se jäi pois ohjelmasta 11.9 terrori-iskujen takia. BMW Championshipissa on mukana vielä 69 pelaajaa 14:sta eri maasta joista 30 eniten pisteitä omaavaa jatkaa Tour Championshipiin. Vijay Singhin lisäksi näistä on 12 jo 40 vuotta täyttäneitä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje