16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tuomas Tuovinen uudella latauksella golfkauteen

Tuomas Tuovisen etelä-afikkalaiscaddie toimii alkaneella kaudella Mikko Ilosen apuna.

Tuomas Tuovinen sai kortin Euroopan Tourille syksyllä 2005 karsintojen kautta, ensimmäisensä suomalaisena sitten 90-luvun puolivälin.Heti ensimmäisessä kilpailussaan Tuovinen väläytti, hän oli avauspäivän jälkeen kymmenen joukossa Etelä-Afrikan osakilpailussa. Kisan edetessä sijoitus heikkeni ja Tuovinen menetti otteen peliinsä kauden edetessä. Karsiutumiset muodostuivat arkipäiväksi, niitä tuli avauskisan jälkeen 13 peräkkäin, Tuovinen pääsi 16:ssa kisassaan vain kahdesti jatkoon, vuosiansiot olivat 6675 euroa ja sijoitus rahalistan hännillä 277:s. Tuovinen pommitti Tourin kolmanneksi pisimpiä avauksia kilpailuissa ( ka. 280 metriä), väyläosumissa ja puteissa hän oli sitten heikoimpia. -Kausi lähti hyvin käyntiin, mutta kun vaikeudet alkoivat en osannut tarttua mahdollisuuksini kuin ajoittain. Siellä oli paljon hyvääkin, päällimmäisin muistikuva on kuitenkin puristus, pakonomaisuus joka vei herkkyyden, Tuomas Tuovinen kertaa vuottaan. -Tämä oli hyvin opettavainen vuosi, kulunut sanonta mutta pitää paikkansa, en vaihtaisi yhtään kisaa pois. Varmasti opin tulevaisuutta varten asioita, hän löytää positiiviisia puolia kiirastulestaan. Syksyn karsinnat eivät tuottaneet Tuoviselle uutta mahdollisuutta, niinpä oli luonnollisesti aika laittaa hetkeksi mailat pussiin. -Olen tässä keräilllyt ajatuksiani, harrastanut mailapelejä ja pohtinut tulevaa. Samoilla spekseillä mennään, itseluottamus on tarkoitus saada paremmalle tasolle, se on kuitenkin kaiken perusta. Janne Forsell jatkaa lajivalmentajana, henkisenä koutsina toimii edelleen Jukka Routamaa. -Minulla on melkoisen alhainen kategoria Challenge Tourille, mutta pyrin pelaamaan Tourin tullessa Eurooppaan mahdollisimman paljon kisoja. Tilanteethan voivat menestyksen myötä nopeastikin vaihtua, tavoite on päästä takaisin ET:lle joko CT:n kautta tai karsinnoista, Tuomas suunnittelee. Viikonloppuna pelataan CT:n kisa Kolumbiassa, ilmoittautuneiden listoilla ovat mm. Toni Karjalainen, Mikko Korhonen, Antti Ahokas sekä Thomas Sundström. -En tiedä olisinko mahtunut mukaan. Uskon saavani kauden aikana riittävästi mahdollisuuksia taitojen esittämiseen, ei tässä onneksi mihinkään kiire ole, Tuomas Tuovinen lopettaa.

Challenge Tourin ohjelma 2007

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje