15.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][13]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

TopGolf – lajin kovin juttu juuri nyt?

Miltä tuntuisi ajatus, että driving rangelle voisi lähteä pitämään hauskaa, vaikkapa porukalla? Ja että muutaman askeleen päässä olisi tiski, josta voisi käydä hakemassa virvokkeita tai tilaamassa pikkupurtavaa omalle lyöntipaikalle?

Tai mitä jos palloihin olisi kätketty mikrosirut niin että kävijät saisivat jatkuvasti palautetta siitä kuinka pitkälle pallo lentää tai kuinka lähelle maalia se osuu?

Englannista maailmanvalloituksensa vuosituhannen vaihteessa aloittanut ja Yhdysvalloissa kulovalkean tavoin laajeneva TopGolf-ketju on kaikkea tätä. Se on kuuminta, mitä golfissa tässä ajassa tapahtuu.

Kolmikerroksisten driving rangejen ympärille rakennettuja viihtymiskeskuksia on tällä hetkellä Yhdysvalloissa 16 ja Englannissa kolme. Vuoden loppuun mennessä on tarkoitus avata kymmenen lisää, kaikki Yhdysvalloissa.

Kävijöitä tälle vuodelle odotetaan yli kahdeksan miljoonaa. Tavoite vuodelle 2017 on 50 keskusta ja 18 miljoonaa kävijää. Australian, Dubain, Ranskan, Venäjän, Etelä-Afrikan ja Espanjan kerrotaan olevan seuraavina vuorossa.

Nuorten aikuisten ehdolla

Miten tämä on mahdollista?

Vastaus löytyy 18–34-vuotiaista, juuri siitä porukasta, jota perinteisessä golftoiminnassa on aina pidetty lähinnä ongelmallisena väliinputoajana. Sille on vihdoinkin onnistuttu tarjoamaan jotain sellaista, mitä se haluaa ostaa.

Ydin on rentoudessa, mahdollisuudesta yhteisten elämysten jakamiseen. Aiempaa golfkokemusta ei tarvita, ei myöskään omia mailoja, sillä ne löytyvät lyöntipaikalta nimellistä kerran suoritettavaa jäsenmaksua vastaan. Itse asiassa alle puolet kävijöistä mieltää itsensä golfin harrastajiksi.

Kun ilta näissä harjoituskeskuksissa pimenee, driving rangelle sijoitettujen maalialueiden valot alkavat loistaa ja sykkiä kovaäänisistä tulevan rytmikkään musiikin tahtiin. Puhe ja nauru käy sitä kovaäänisemmäksi mitä tiheämpään tahtiin olut- ja viinilaseja kallistellaan. Tunnelma on kuin yhdistelmä Las Vegasia ja hohtokeilausta.

Tulijoita on tungokseksi asti, enimmillään noin 600 samanaikaisesti. Omaa vuoroa voi joutua odottamaan tuntikausia. Sekään ei täällä ole ongelma, kun muutakin tekemistä löytyy baarin tai biljardisalin puolelta. Vierailija voi heittäytyä videopelin syövereihin tai uppoutua sohvalle katsomaan kymmenistä TV-vastaanottimista tulvivaa viihdettä.

Tänne ei tulla vilkuilemaan kelloa tai murehtimaan edellä kulkevan ryhmän hitautta. Tänne tullaan nauttimaan elämästä ja useimmissa tapauksissa jakamaan tunnelmia sosiaalisessa mediassa.

Ruokaa ja juomaa kuluu pelien ohessa siihen tahtiin, että kuukauden liikevaihto on miljoonaluokkaa – joka ainoassa TopGolfin Yhdysvaltoihin nousseessa viihtymiskeskuksessa. Yli 28 miljoonan dollarin sijoitus, jolla Callaway Golf ja joukko muita sijoittajia hankki TopGolfin vuonna 2011 haltuunsa, on osoittautumassa kannattavaksi, lähes kultakaivokseksi.

Lyöntipaikat täyttyvät tyypillisesti usean pelaajan ryhmästä. Mikrosirujen ansiosta pelaajat voivat haastaa itsensä tai toisensa useissa eri peliformaateissa. Silmien edessä olevat näytöt kartuttavat pistetiliä jokaisen lyönnin jälkeen, sitä nopeammin mitä kauempaan kohteeseen ja mitä keskemmälle pallo osuu. Yhdysvalloissa hinnoittelu perustuu tuntilaskutukseen, Englannissa pelaajat suorittavat puolestaan pelikohtaisen maksun.

Tältä tämä kaikki Yhdysvalloissa näyttää.

Luovaa hulluutta

Yhteisestä konseptista huolimatta nämä keskukset eivät ole kaavoihin kangistuneita. Henkilökuntaa rekrytoitaessakin tavoitteena on saada rinkiin ”luovaa hulluutta”, joka pystyy tuomaan konseptin kehittämiseen uusia ajan hermolla olevia ideoita.

Puitteet sopivat hyvin esimerkiksi yritystapahtumien järjestämiseen. Mutta yhtä hyvin vierailija voi törmätä omaa liigaansa pelaaviin tosigolfareihin tai vaikkapa polttareita viettävään nuorisojoukkoon. Päivään mahtuu monenlaista, kun viikonloppuisin ovet laitetaan kiinni vasta aamun pikkutunneilla.

Tarjolla on luonnollisesti PGA-tason golfopetusta sitä kaipaaville. Apuna on moderni teknologia launch monitoreineen ja videoanalyyseineen.

Säännöllinen kävijä voi valita useista eri jäsenyysvaihtoehdoista. Huipulla on 250 dollaria kuukaudessa maksava platinajäsenyys, jolla pääsee sujuvasti pelaamaan jonojen ohi ja nauttimaan VIP-vastaanotosta ilmaisine ryhmävalmennuksineen. Tarjolla on myös tuhannen dollarin hole in one -palkinto.

Osa kentistä seuraa perässä

”TopGolf-basilli” on leviämässä laajemmallekin. Esimerkiksi floridalaisella Blue Sky Golf Clubilla on luovuttu caddiemasterin tiskistä. Vierailijat ilmoittautuvat baarissa kenelle tahansa tablettitietokoneita mukanaan kantavista työntekijöistä.

Pukeutumiskoodia ei ole, kahlitsevia sääntöjä minimimäärä. Driving rangella soi musiikki. Klubilla pelaajat voivat vietää aikaansa pelihuoneessa. Green feen voi ostaa täyden kierroksen sijasta yhdeksälle, kuudelle tai kolmelle reiälle.

”70 % pelaajista on alle nelikymppisiä, lähes 50 % alle 35”, sanoo toimintoja pyörittävä M. G. Orender. ”Se on juuri sitä mitä halusimme.”

Sana vaihtoehtoisesta klubista leviää kuin itsestään vierailijoiden vierailunsa aikana matkaan saattamien twiittien ja facebook-päivitysten ansiosta.

Tälle kaikelle olisi varmasti tilausta Suomessakin. Kuka ehtii ensimmäiseksi?

Janne Tarmio

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (13 kpl)

  • Business is business ja jne. says:

    Tuossako kolopallolun tulevaisuus. Taidan laittaa kamat myyntiin.

  • PGA-opettaja says:

    Tuollaisia tahtoo myös Suomeen. Oikein PGA tason opetusta saatavilla ja viinaa… mitä sitä ihminen enää muuta tarvitsee.

  • Siistiä says:

    Tämmöinen Suomeen, kuulostaa hauskalta!! Tosikot voi lopettaa ja laittaa mailat naulakkoon.

  • ei koskaan says:

    Toivottavasti Golfliitto saa nuokit ”pelaajat” pakkojäsenyyden piiriin – saa lisää avustuksia ja lisää kavereita palkattua liiton sisäpiiriin. Ai ei oikein löydy tekemistä. No kyllä kaverit aina jotain kivaa keksii hyvällä palkalla ja talon Audilla kun ajelee niin meneehän siinäkin aika rattaoisasti.

  • Myyrä says:

    Onneksi maailmassa on n. 23100 Potentiaalisempaa paikkaa kuin meidän suurin kylämme. Eksponentiaalisellakin kasvuvauhdilla mennee noin 37 vuotta ja11 kuukautta ennen kuin tämä uusi juopottelumuoto tulisi Suomeen. Siinä vaiheessa idea on jo vanhentunut, jne.

  • lehtiskä says:

    Kuulostaa varsin nykyaikaiselta harrastukselta, pitää olla coolia, menoa ja meininkiä. Ulkoilmassa liikkuminen on vanhanaikasta ilmeisesti. Mutta ok niille, jotka tällaista tahtovat. Mitä normaalin golfin harrastukseen tulee, niin arvoisa Golfliitto, se ei ole hiipumassa. Harrastajat vain liikkuvat muualla kuin kalliilla kentillä. Esim. Kouvolassa on muuan jokamiehenkenttä nimeltä Bogey Golf, jota Golfliitto ei ilmeisesti tunne – tai halua tuntea. Tällä vanhan kaatopaikan päälle tehdyllä, ei niin viimeisen päälle tasokkaalla par 3 kentällä riittää eri ikäisiä harrastajia väliin ruuhkaksi asti. Into on piukassa ja pelaaminen on kivaa.

  • Läskinvihaaja says:

    Liikunta on ”H…jen” hommaa. Katsokaapa vaikka paikallisessa SuperiorMarketissa ihmisiä. 90% kaikista on liikalihavia pullokoita. Naisillakin käsivarret samanpaksuisia kun normimiehen reisi.. Olisko nyt aika ottaa kaikkia korvasta kiinni ja katsella peiliin eikä hyväksyä sitä läskivuorta ja todeta että olen sinut läskieni kanssa. Kolopalloilu on hieno liikuntamuoto niille jotka ei osu liikkuvaan palloon. Osalle se sopii osalle ei, mutta liikuntaa pitä lisätä tai kohta ollaan samanmuotoisia (ja niitä riittää) kun Ameriikanserkut jo olleet aikoja. Liikkeelle pääsee jos nosturiautossa riittää puhtia !

  • Urheilija says:

    No golf on erinomainen liikuntaharrastus mutta ei se kyllä läskiäpolta! Ihmisellä ei ole aikaa niin paljoa mitä se vaatisi että läskialkaisi sulamaan golfinparissa saatika itsekuria jota vaaditaan ruokavalion kanssa. Se että ammatikseen pelaavat näyttävät hyväkuntoisilta ei ole golfin pelaamisen syy vaan he tekevät todella paljon muutakin kun eivät pelaa.

  • Check your facts says:

    Kaikki väittämäsi ovat väärin. Golf on erinomainen kuntoilumuoto ja vaihtoehto painonpudotukseen. Täysi kierros vastaa noin 10km kävelyä kentästä riippuen ja tehokkuus kasvaa varsinkin kun otetaan se bägi vielä kantoon kärryjen sijaan. 18 väylää bägi selässä reipasta tahtia kävellen olosuhteista ja henkilöstä riippuen kuluttaa arviolta 1200-2000 kaloria. Googlettamalla löytyy vino pino aiheeseen viittaavia tutkimuksia. Lisäksi todettava, että vaikka liikunta edesauttaakin painonpudotusta, niin huomattavaa tulosta saavutetaan vasta ravintotottumuksiin kajoamalla. Sinuna valitsisin myös jonkin toisen nimimerkin, sillä vaikuttaa että tietämyksesi urheilusta on kovin vajaavaista.

  • Dick says:

    Golfin tulevaisuus: Viinaa kitusiin ja maila heilumaan. Eihän tästä voi seurata kuin pelkkää hyvää!

  • Herätys! says:

    Vanha hieno laji ei kuole uudistusten vuoksi!. Ei kukaan järkevä ihminen luovu golfista jos löytyy uusia tapoja saada uusia ihmisiä swingaamaan! Minä aikoinani luovuin golfista Suomessa sen typerän mukahienostelun takia!!! Ja saa tulla rangelle/puttiviheriölle haastamaan minun osaaminen! Ei oteta tätä liian vakavasti.

  • Herätys says:

    Niin, onko esim. hohtokeilaus vienyt yhtään asiakasta pois lajista? Tämä konsepti tulee Suomeen, mutta vuosi/vuosikymmen Ruotsin jälkeen.

  • Judi Rautiainen says:

    Maailma muuttuu veliseni, Suomen keilahallit olisivat tulleet tiensä päähän taloudellisesti, mikäli hohtokeilaus ei olisi rantautunut Suomeen. Tässä esimerkissä ihmiset nauttivat elämästään paikallaan seisovaa finniä lyöden kuten me kenttää kiertäen teemme. Ymmärtääkseni Paloheinä Golf menestyy taloudellisesti erinomaisesti verrattuna mihin tahansa suomalaiseen Golf-kenttään. Siellä aikaansa viettävät ”tosi golffarit” ja lähes normaalit golffarit kukin omien tavoitteidensa mukaisesti liikunnasta nauttien. Läskinvihaajalle ystävällinen kommentti, en ole golfkierroksieni aikana tavannut riisitikkua, joka olisi lyönyt palloa nenäänsä pidekmmälle.