26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tiger Woods kauden pelaaja PGA Tourilla

Sam Woods on viimeisten viikkojen aikana nähnyt tavallista harvemmin vanhempiaan yhdessä © Getty Images

Tiger Woodsin vuodesta 2009 historiankirjoissa suurimmat otsikot löytyvät parisuhdeongelmista, pienellä huomiolle jää se, että hän ei voittanut majoria, mutta ansaitsi ilman starttirahojakin kentiltä yli 21 miljoonaa dollaria ja voitti USA:ssa kuudesti, lisäksi päätöskisansa Australiassa. Woods oli perjantaina ilmoitetun mukaan PGA Tourin pelaajien valinta vuoden pelaajaksi jo yhdeksännen kerran , kausia on edellisvuoden puolikas mukaanlukien takana 13. Tour ei ilmoita äänestäneiden määrää eikä prosentteja, mutta vakavasti otettavaa kilpailijaa hänellä ei varmasti ollut. Seuraavan kilpailun päivämäärää, välttämättä vuottakaan, ei toistaiseksi tiedä kukaan, Woods on ilmoittanut pitävänsä toistaiseksi taukoa kilpailemisesta avio-ongelmiensa vuoksi. Harjoittelukin lienee vain puolittaista, sillä Tiger on sananmukaisesti vajonnut maan alle, hänestä ei ole julkaistu yhtään kuvaa marraskuun 27:s päivä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Woodsin vaimon Elin Nordegren-Woodsin otaksutaan hakevan eroa miehestään ja palkkaavan tätä proseduuria varten myös huippujuristin. Mikäli eroon päädytään, Woods rikkonee taas yhden ennätyksen. Hän voi joutua maksamaan vaimolleen korvauksia arviolta 200 miljoonan dollarin edestä. Nykyinen ennätys on Woodsin hyvän ystävän, koripallolegenda Michael ”Air” Jordanin nimissä, 112 miljoonaa. Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje