Tavoitteellisille golfareille - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Tavoitteellisille golfareille

Kirja on tyylikäs myös ulkoasultaan.

Joka lyönnillä tulee olla tarkoitus -kirja sopii pelaajille, jotka haluavat oikeasti kehittyä ja ovat valmiita mentaaliharjoitteluun ja pitkäjänteiseen työhön. Annika Sörenstamin valmentajien Pia Nilssonin ja Lynn Marriotin vuonna 2005 julkaisema kirja ilmestyi nyt suomeksi. Esipuheen on kirjoittanut kaksikon valmennuksessa pari vuotta ollut Minea Blomqvist. Teoksen nimi kertoo hyvin mistä Marriotin ja Nilssonin kirjassa on kysymys. Konkreettisia svingineuvoja ei kansien välistä löydy, mutta henkisen vahvuuden kehittämiseen, pelirutiinien opetteluun ja itsetunnon vahvistamiseen kaksikko antaa monipuolisesti apua. Joka lyönnillä tulee olla tarkoitus -kirja on erittäin mielenkiintoinen ja tempaa mukaansa Annika Sörenstamin ja Minea Blomqvistin esipuheista alkaen. Se sopii etenkin golfareille, jotka hallitsevat jo vähintään kohtalaiset pelitaidot. Tällöin pelitason parannusta voi hakea teknisten harjoitteiden lisäksi henkisen puolen kehittämisestä. Teoksen kantava teema on VISIO54, jossa pelaajaa kannustetaan tekemään mahdottomasta mahdollisen. Harrastajalle tuo ei tarkoita välttämättä 18 peräkkäistä birdietä, vaan tavoitteiden asettamista korkealle omista lähtökohdista. Valmentajakaksion konkreettisempi pääopetus on AJATUSRUUTU – PELIRUUTU – PELIFOKUS -ajattelu, joka toistuu läpi kirjan. Vahvojen ja ennen jokaista lyöntiä toistuvien rutiinien avulla pelaaja saa varmuutta ja itseluottamusta peliinsä, lupaavat kirjoittajat. Peliruutuun astuttaessa kaikki turhat ajatukset suljetaan pois mielestä ja golfari on täysin ”eristetyssä” tilassa. Tämä toimintatapa on tuttu kaikille, jotka ovat seuranneet televisiosta tai livenä Sörenstamia, Tiger Woodsia tai muita huippupelaajia. He todellakin astuvat ”kuplaan” ennen suoritustaan. Juuri tämä – lopulta hyvin yksinkertainen – ajatus rutiinien merkityksestä jäi itselleni vahvimpana mieleen kirjasta. Aion ehdottomasti ottaa sen käyttöön omassa pelissäni. Kirjoittajat viittaavat paljon legendaarisiin huippupelaajiin ja näiden suorituksiin. Pelaajaesimerkit toimivat piristyksenä ja uppoavat parhaiten, mikäli lukija on perillä kilpagolfista. Kirjassa opetetaan myös konkreettisia harjoitteita, ei lyöntitekniikan vaan oman peli- ja harjoittelutaidon parantamiseksi. Vinkit ja ohjeet ovat yksinkertaisia ja toimivat kaiken tasoisille pelaajille. Hyvänä esimerkkinä tämä ajatusharjoitus kierroksille: Jaa kenttä kuuteen kolmen reiän ”minikenttään” ja aseta jokaiselle näistä tietty tulostavoite, esim. pelata kolmen väylän pätkä yksi yli parin. Pienempään tavoitteeseen keskittyminen on helpompaa ja mahdollisesta pettymyksestä pääsee nopeammin yli, kun saa aloittaa ”uuden kentän”. Marriotin ja Nilssonin filosofinen ajattelu- ja kirjoitustyyli vaatii lukijalta keskittymistä. Moni kirjan lause tuntuu ensilukemalla vain kauniilta ajatukselta, mutta kun neuvon sisäistää ja sitä pohtii omalta kantiltaan, se alkaa tuntua järkevältä. Toisin kuin moni muu opetuskirja, tämä ei aliarvio lukijaa. Lisäksi teos on kirjoitettu hyvin positiivisesti ja sitä lukiessa tulee itselle voittaja-olo. Minäkin pystyn tähän! Suosittelen kirjaa golfareille, jotka ovat valmiita analysoimaan käyttäytymistään kentällä ja halukkaita muuttamaan sitä. Kyse on melko yksinkertaisista neuvoista, mutta niistä on hyötyä vasta kun ne on ottaa tosissaan. Marriot ja Nilsson sanovat sen itse näin: ”Tämän kirjan avulla opit keinot, joiden avulla kehityt entistäkin paremmaksi golfariksi. Kaikkein ratkaisevinta matkalla menestykseen on kuitenkin se, kuinka vahvasti uskot keinoihimme.” Laura Grönqvist

Tilaa kirja täältä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje