16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

SVT panostaa golfiin

Per-Ulrik Johansson vaihtaa mailat mikkiin ja selostaa viikonloppuna Nordea Scandinavian Mastersia. © Getty Images

Ruotsin yleisradioyhtiö tukee osaltaan ruotsalaisen golfin kasvua ja näyttää suoria lähetyksiä ensi viikonloppuna pelattavasta Nordea Scandinavian Mastersista. Kotimaisen televisiotuotannon lisääminen on yksi osanen ruotsalaisen golfin ”strosatsningia”. Golfille halutaan entistä enemmän näkyvyyttä ja näkyvyydellä voidaan edelleen alentaa kynnystä lajin aloittamiseksi.

Televisiointi on myös osoitus siitä, että vaikeuksissa ja lopettamisuhankin alla ollut Nordea Scandinavian Masters koetaan kansallisesti tärkeäksi golftapahtumaksi.
Sveriges Television on viimeksi kuusi vuotta sitten lähettänyt Scandinavian Mastersia. SVT lähettää suoria lähetyksiä torstaista sunnuntaihin kolme tuntia päivässä. Illalla on vielä luvassa kooste päivän tapahtumista.
Kisaa selostavat Jonas Karlsson, joka on ruotsalainen urheilukolumnisti ja ex-PGA Tour -pelaaja Per-Ulrik Johansson.
Roolijako selostuskopissa kaksikolle tuntuu olevan selvä. ”Minä olen kommentaattori ja Per-Ulrik on asiantuntija. Minä voin puhua siitä, kuka on ruudussa ja mikä on tilanne. Kaikki, mikä koskettaa enemmän tekniikkaa, persoonia ja taktiikkaa on Per-Ulrikin heiniä”, Karlsson kertoi Golf.se-sivustolle.
Suomessa SVT on maksukanava. Golflähetykset tulevat SVT1-kanavalta.
Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje