16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Season Golfissa odotetaan vilkasta talvikautta

Olli Pulkkanen harjoittelee säännöllisesti Suomenojalla.Kuva Jimmy Takki

Ossi Malinen on yksi Season Golfin caddiemastereista.Edessä oli iso haaste, TET-työharjoittelussa pääsin kummisetäni avustuksella Golfpisteeseen kolmeksi päiväksi töihin. Päätimme että tutustuisin Season Golfin sisäharjoitus halliin ja tekisin sieltä omia havaintojani sekä henkilöhaastatteluja nettiin. En ole harkinnut toimittajan ammattia aiemmin, ja äidinkielen numeroni on seiska,kirjoittajana luonnehtisin itseäni korkeintaan keskinkertaiseksi. Tässä kokemuksiani: Season Golfin halli sijaitsee Suomenojalla ja se on tällä hetkellä maamme suurin sisähalli, koska Vermon halli kaatui kovassa tuulessa ja Golf Satama Hernesaareessa meni konkurssiin reilu vuosi sitten konkurssiin. Season Golfin pääomistajat ja perustajat ovat Pelle Klingberg, sekä veljekset Erkki ja Veli-Matti Välimaa. Osakaspohjaa laajennettiin noin vuosi sitten, mukana on nyt mm. hallissa työskenteleviä valmentajia. Varsinaisen isäntänä toimiii Pelle Klingberg joka on hallilla käytännössä aamusta iltaan. -Me olemme Suomen ainoa harjoituskeskus joka on avoinna vuoden ympäri. Kesäkausi oli hyvä hyvin vaihtelevista keleistä huolimatta. Odotamme kasvua talvikaudella. Markkinatilanne on tosiaan muuttunut melkoisesti Golf Sataman ja Vermon jäätyä pois tarjoajien listalta, Klingberg kertoo. Season golfissa on 40 lyöntipaikkaa. Siellä käy sesongin aikaan päivittäin toistasataa asiakasta. Mutta tällä hetkellä, marraskuussa hallissa on päivisin hyvin hiljaista. Halli oli aikaisemmin Kivenlahdessa, mutta siirrettiin sieltä Suomenojalle ja samalla siitä tehtiin jonkinverran pidempi lyöntimatkan säilyessä kuitenkin samana. Tämä on neljäs kausi Suomenojalla. Hallissa on hyvä kahvila, välinekauppa, välinehuolto, pitch ja putting alue sekä kahdessa kerroksessa lyöntipaikkoja. Ensimmäinen henkilö johon hallissa törmää, on caddiemaster, eli käytännössä vastaanottovirkailija. Jututin vuorossa ollutta Ossi Malista. -Tärkein tehtäväni on pallojen myynti, kahvilan hoitaminen sekä siitä huolehtiminen, että kaikki sujuu. Työilmapiiri Seasonissa on mukava ja asiakkat keskimäärin rentoja. Monista on tullut kertakaikkiaan kavereita työn ohessa. Kesäisin käyn usean kanssa jopa pelaamassa, Ossi kertoo. -Rutiinit ovat aikalailla samoja päivittäin. Itse tykkään mailojen korjaushommista, ne tuovat vaihtelua päivään. Käyn myös itse lyömässä työajan ulkopuolella, se kuuluu lisäetuihin palkan lisäksi. Season Golfin hallilla on pituutta lähes sata metriä, lyöntipaikkoja on kahdessa kerroksessa.Ossin työvuorojen pituus on 5-8 tuntia. Hän on Season Golfissa tälläerää kesään asti, kunnes menee armeijaan. Ossi aloitti Season Golfissa kesäapulaisena, mutta hän viihtyi niin hyvin ja teki työnsä kunnolla, että on saanut nyt töitä myös talveksi koulun oheen. -Kotiseura on SHG, mutta pelaan paljon muuallakin. Tasoitus on pudonnut lukemaan 8,1 alemmas pitäisi toki yltää. Pelaan vuosittain noi 80 kierrosta. En ole vielä päättänyt mikä minusta tulee, toivottavasti ainakin rikas. Ossi kertoo, että palautetta asiakkailta tulee varsin vähän, yleensä ne ovat kehuja. Hallin asiakkaista noin 70 prosenttia on hänen arvionsa mukaan miehiä, loput naisia. Keski-ikä on noin 40-50 vuotta.

Olli Pulkkanen rakentaa parempaa tekniikkaa ly&#246,ntiin

Season Golfilla on selvästi paljon vakioasiakkaita. Päätin haastatella harjoittelijaa joka osoittautui ”vakiokävijäksi” Olli Pulkkanen on eläkkeellä, hän käy talvisin Season Golfissa 2-3 kertaa ja viettää tuolloin aikaa noin kaksi tuntia hallissa. -Eläkeläisen aika sujuu täällä mukavasti.Pyrin kehittämään lyöntejäni, saamaan niihin varmuutta. Samalla tapaan ystäviä ja tuttuja, kyllä täällä viihtyy. Halli on valoisa, leppoisa tunnelmaltaan ja tilavantuntuinen. Lähipelialue voisi olla suurempi, samoin tietysti toivoisi, että lyöntipaikalta seinään matka olisi pidempi, Pulkkanen miettii. Hallissa toimii useita valmentajia, ensimmäisenä törmäsin Torniosta kotoisin olevaan Timo Ervastiin – Halusin vaihtelua elämälle ja kun lapsetkin olivat isoja muutin Lapista tänne, ystäväni ohjasi tänne kysymään töitä, ja siitä lähtien olen ollut Suomenojalla töissä. Tämä on viides kausi täällä, en kadu hetkeäkään että tulin tänne.Aiemmin olin Lapissa hiihdonopettajana talvisin ja kesäsin tennisopettaja. Ervasti kuuluu hallin omistajiin, eikä hän arkaile kehuissaan kun puhe kääntyy halliin. -Minusta halli on upea, täällä on loistava lähipeli alue, lyöntipaikat riittävät ja täällä on hyvä ilmapiiri. ”Tikin” tasoitus on 3,1. – Pelaan elämäni kierroksia vaikka olen jo 60-vuotias. Minusta golfin voi oppia vanhanakin. Pelatessa tutustuu erilaisiin ihmisiin ja oppii itsestäänkin melkoisesti. Hän on menestynyt kisoissa varsin hyvin. Paras muisto on vuosien takaa amatööriajoilta jolloin samasa joukkueessa oli kaksi hänen poikaansa. – Olen osallistunut PGA kisoihin mutta muisto rikkain kilpailu on kun voitettiin joukkue sm- pronssi, joukkueesseen kuuluivat Timo Ervasti, Markus Ervasti, Tero Ervasti ja Janne Mommo. Entä sitten perusohjeita harrastelijalle tai huipulle pyrkivälle nuorelle? -Minusta liian nuorena ei kannata olla liian kovia tavoittetita golffissa, Golfissa ei ole kiire olla nuorena huipulla. Mutta tavoiteita pitää olla, se tekee harrastamisesta sekä kilpailemisesta haastavampaa, Timo Ervasti lopettaa ja lähtee opettamaan balettitanssijana loistavan uran tehnyttä Jaana Puupposta Minä ja SeasonGolf Kaksi päivää hallissa vierähtää yllättävänkin nopeasti uusien asioiden ja ihmisten parissa. Itse tykkään pelata golfia ja katsoa sitä mutta en pelaa kovin paljon enkä ole mikään tähtipelaaja.Minusta oli hyvin hauskaa ja mielenkiintoista tutstua SeasonGolfiin ja sen toimintaan kahden päivän ajan. Season Golf on hieno paikka ja siellä on ystävällinen henkilökunta. Parasta ovat chippi- ja puttialueet, myös lyöntipaikat ovat hyviä. Huomio kiintyi siihen, että kävijät olivat melkoisen iäkkäitä. Tämä johtui varmasti siitä, että olin hallissa klo 9-15 välisenä aikana Ainoana negatiivisena asiana hallissa on lyhyt lyöntimatka, mutta sekin oli ihan hauska, että se oli lyhyt koska sain itse paremman fiiliksen kun pallo lensi ilmassa päätyseinään asti. Minut saisi käymään hallissa useammin jos siellä olisi enemmän naisia ja kaikki eivät olisi eläkeläisiä. Työnteko hallissa näytti aika leppoisalta ja hauskalta koska asiakkaita oli aika vähän ja työtehtävät olivat helppoja ja mukavia. Mitä jäi käteen? Ainakin se, että opin käyttämään kassakonetta, huoltamaan mailoja, käyttämään tietokonejärjestelmää ja tekemään kahvilahommia. Jimmy Takki

Season Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje