26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Risto Korpela valittiin AGK:n puheenjohtajaksi

Risto Korpela ajaa jatkossa sekä HPK:n että AGK:n asioita.

Golfliiton toiminnanjohtajan virasta HPK:n toiminnanjohtajaksi palannut Risto Korpela on valittu yksimielisesti AGK:n puheenjohtajaksi. Korpela ei aiemmin ole ollut golfseurassaan luottamustehtävissä, mutta nyt hänet huudettiin puheenjohtajaksi. Nimitys on varmasti molemminpuolin ”hyvä veto”, sillä vuodet Golfliitossa ovat varmasti antaneet perspektiiviä ja ammattitaitoa seuran asioiden eteenpäinviemiseen. Lajin kannaltakin Korpelan nimitystä voidaan pitää erinomaisena uutisena. Olisi ollut sääli, mikäli Golfliitossa opissa käynyt Korpela olisi jättäytynyt vain rivimieheksi ja terassikonsultiksi. AGK saa myös uuden kapteenin. Pekka Kuivasaari ehti olla kipparina 20 vuoden ajan, hänen seuraajakseen vuosikokous valitsi Vesa Rontun. AGK:lla on noin 1400 jäsentä ja kaksi kenttää. Perinteikäs Hugo sijaitsee Aulangon kulttuurimaisemassa hotelli maamerkkinään, Lassi-Pekka Tilanderin suunnittelema Eversti-kenttä kolmisen kilometriä etäämpänä kaupungin keskustasta. Kenttä oli jo nimitetty miesten henkilökohtaisten EM-kisojen toiseksi näyttämöksi EGA:n haaveiltua kilpailuista 288 pelaajan jättitapahtumaa. Osanottajamäärä puolitettiin kuitenkin entiselleen ja AGK:n ykköskenttä jää toistaiseksi odottamaan vuoroaan isojen kisojen isännöinnissä. Teemu Tyry

Risto Korpelasta AGK:n uusi puheenjohtaja?

Martin Kaymer ei kuvia kumartele, hän kuuluu potentiaalisiin suurkisojen voittajiin &copy Getty Images Lokakuussa Suomen Golfliiton toiminnanjohtajan tehtävistä luopuneen Risto Korpelan järjestöosaamisesta ollaan golfalalla edelleen kiinnostuneita. Kun Korpela karisti SLU-talon pölyt virallisesti kengistään Oulun liittokokouksen jälkeen, ollaan häntä jo seuraavaksi asettelemassa kotiseuransa Aulangon Golfklubi ry:n puheenjohtajaksi. Puheenjohtajavaihdos tuli hämeenlinnalaisseurassa ajankohtaiseksi, koska klubin nykyinen veturi Risto Salo luopuu paikastaan. Vuodesta 2002 lähtien AGK:n puheenjohtajana toiminut Salo valittiin viiime marraskuussa Helsingissä pidetyssä liittovaltuuston syyskokouksessa liittohallituksen jäseneksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Myös klubin kapteenina 20 vuotta toiminut Pekka Kuivasaari on seuran tulevan vuosikokouksen myötä liittymässä ”rivigolfareiden” sankkaan joukkoon. Kuivasaaren paikalle AGK:n kapteeniksi ollaan nimittämässä Vesa Rontua. Edellä mainitut ja mahdolliset muut hallituksen henkilövaihdokset ovat niin kauan esitysasteella, kunnes seuran vuosikokous yhdistyksen sääntöjen mukaisesti hyväksyy uudet nimet. Aulangon Golfklubi vietti viime vuonna 50-vuotisjuhliaan, vaikkakin Aulangon vanhan kentän avauskilpailu pelattiin jo vuonna 1940. Seuran perustaminen venyi sodan ja kentän uudelleenrakentamisen vuoksi aina 50-luvun lopulle saakka. Juhlat saavat Aulangolla jatkoa myös tänä vuonna, sillä Hugon nimellä nykyään tunnettu vanha kenttä saavuttaa tarkalleen syyskuun puolivälissä kunnioitettavan 70 vuoden iän. Marko Kuivasaari

Aulangon Golfklubi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje