26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Reija Salminen ja Seppo Jolkkonen palkintorohmuina Mestarit Golfissa

Reija Salminen ja Seppo Jolkkonen pelasivat upeat kierrostulokset ja kuittasivat hienot palkinnot.

Golf yhdistää eri urheilulajien, ammattiryhmien ja järjestöjen ihmisiä omiin tapahtumiinsa ja kilpailuihin ylivertaisella tavalla muihin liikuntamuotoihin nähden. Tammer-Golfissa pelattiin maanantaina Mestarit Golf, jossa osallistumisoikeus oli eri lajien mestaruuksia saavuttaneila urheilijoilla. Lisäksi oli kutsuttu villillä kortilla ”lähellä urheilua” olevia vaikuttajia. -Idea tuli alunperin Olli ”Molla” Hietasen ( jääkiekko) ja Eero Saarisen (koripallo) kautta. Otimme mielellämme tällaisen tapahtuman hoitaaksemme. Tavoite on tehdä kilpailusta vuosittainen ja järjestää mahdollisesti sen ympärille muutakin toimintaa, kertoo Tammer-Golfin toiminnanjohtaja Eeva Tamminen. Kilpailuun osallistui yli 50 pelaajaa. Miesten scr-sarjan voitti jääpalloilija Seppo Jolkkonen ( 75) joka pamautti myös pisimmän driven ( 240 metriä). Jolkkosen auto täyttyi palkinnoista kun hän kuittasi myös joukkuekisan ykköstilan, tasoituksellisesssa sarjassakin sijoitus oli toinen. -Hyvä vire lähti rakentui jo Talin Finnair Mastersin pressikisasta jossa kukistin Minea Blomqvistin chippikisassa. Tämä Mestarit Golf ansaitsee ehdottomasti paikkansa kilpailukalenterissa, uskon että vuonna 2007 pelaajia on jo tupa täynnä, Jolkkonen mietti palkintopöydän tyhjennettyään. Naisia oli mukana vain kaksi. Koripalloilijana Nokialla, Tampereella ja maajoukkueessa 80-luvulla kunnostautunut Reija Salminen ( Vesa) oli koko kisan paras nettotuloksessa (66). Salminen matkasi Ruotulan kentälle yhdessä miekkailussa kunnostautunen miehensä Mikko Salmisen kanssa. -Minulla oli oikein hyvä ryhmä tukenani, kolme valmentajaa, siitä se vire rakentui, Salminen viittasi Eero Saarisen, Petteri Nykyn ja Kari Järvenpään rooliin. Tammer-Golfissa jatkuvat suurkilpailut jo keskiviikkona jolloin käynnistyy kaksipäiväinen 21-vuotiaiden SM-kilpailu. Vaikea talvi näkyy myös Ruotulan kentän kunnossa, viheriöt ovat vielä kaukana parhaasta vireestään. Tampereen alueella golf harppaa tulevan talvikauden aikana valtavan askeleen eteenpäin. Messukylään valmistuu marraskuussa golfharjoitteluun suunniteltu teräsrunkohalli johon tulee kahteen kerrokseen yhteensä 20 lyöntipaikkaa. Lyötävä matka on 50 metriä ja hallin korkeus 12 metriä. Yhteistyökumppanin mukaan harjoitushalli saa nimen Käyttöautogreen.

Tammer-Golf, kilpailut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje