16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Phil Mickelson uusinnan kautta HSBC:n voittajaksi

Phil Mickelson tavoittelee Kiinan valloitusta viikonloppuna. Kuva Pebble Beachista jossa vasuri on voittanut kolmasti © Getty Images

Loppu hyvin, kaikki hyvin. <a href=Phil Mickelson selvisi pälkähästä kuin ihmeen kaupalla &copy Getty Images">Phil Mickelson selvisi todella uskomattomalla tavalla HSBC Champions kisan voittajaksi toisella uusintareiällä. Hän teki birdien, Lee Westwood löi kaksi palloa veteen, Ross Fisher ei onnistunut bunkkerista tekemään sandsavea. Fisherilla oli viimeisellä varsinaisella, eli 72:lla reiällä kaikki kortit käsissään Mickelsonin lyötyä toisen lyöntinsä veteen. Tätä ennen englantilainen oli hyökännyt kohden griiniä spoonilla ja päätynyt viheriön eteen vasemmalle. Mikko Ilonen piti kisan tauottua Fisherin ratkaisua lähes käsittämättömänä. -Kyllä tuossa menee osa caddien piikkiin. Nyt toinen lyönti päätyi käytännössä vaikeimpaan mahdolliseen paikkaan, josta oli erittäin vaikeaa nostaa griinille. Hänen olisi pitänyt ohjata Fisher toisenlaiseen ratkaisuun. Ei siinä lyönnin johdossa olisi missään tapauksessa mielestäni kannattanut lähteä veden yli, vaa pelata varma par ja pakottaa vastustaja tekemään birdie, Ilonen pohti kisan jälkeen. Ilosella oli selkeä käsitys Fisherin caddien kokonaisosaamisesta. -Caddeissä on eroja, tämä mies ei ole vielä ammattilainen vaikka sellaista mielellään esittää. Olisin toivonut Fisherin voittoa, nyt jäi paljon jossiteltavaa. Mickelson teki siis päätösreiällä bogeyn, Fisher tuplan. Kymmenen lyöntiä viimeisellä yhdeksiköllä Mickelsonia voittanut Lee Westwood pääsi uusintaan. Tämä lienee ET:n kaikkien aikojen ennätys. Phil Mickelsonille voitto Kiinassa oli uran ensimmäinen päätoureilla USA:n ulkopuolella. Kun PGA Tourilta on kolme ykköstilaa vuodelle 2007, voidaan kautta pitää Majoreita lukuunottamatta onnistuneena. Niissä hänen paras sijoituksensa oli masentavasti 24:s. Hänellä oli voitto tulossa myös Scottish Openissa heinäkuussa Locho Lomondissa, tuolloinkin Mickelsonin peli sakkasi loppureiíllä, Gregory Havret pääsi uusintaan jossa Mickelson löi vesiesteeseen ja hävisi pelin. HSBC Champions kisan ykköstila on loppuratkaisuiltaan varmasti yksi värikkäimmistä, ellei värikkäin Mickelsonin pitkässä listassa. -Olen sanaton. On vaikea uskoa että voitin tämän kisan. Johdin viidellä ja kaikki tuntui olevan hallinnassa. Kuusi rangaistuslyöntiä, kaksi lyöntiä tappiolla kun kolme reikää oli jäljellä, voitto uusinnassa. Tämä oli hieno kilpailu järjestelyiltään ja olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka suuren huomion HSBC Champions Shanghaissa sai, Mickelson purki tuntojaan lehdistölle. Ross Fisherille kakkostila oli tietysti kova paikka, mutta lohtuna on se, että hän sai paljon pisteitä esimerkiksi Ryder Cupia varten, lisäksi mies menee perjantaina naimisiin. -Hävisin , mutta pelasin kaksi kierrosta maailman toiseksi parhaan pelaajan kanssa ja laitoin hänet ahtaalle. Voin kulkea pystypäin, Fisher löysi positiivisen viestin sanomaansa. Erkko Trophyn Talissa elokuussa 2003 voittanut englantilainen on loistava pallonlyöjä josta voi hyvin veikata joukkueenjäsentä syksyn 2008 Ryder Cupiin.

Avauskierros kisan parasta Mikko Ilosella

Mikko Ilonen oli 15:s kohtuullisen esityksen jälkeen &copy Getty ImagesMikko Ilonen pelasi yhteistuloksen -1 ( 74-69-72-72) jolla hän oli 15:s. Lähtökohta kisaan ei ollut paras mahdollinen, Ilonen ei kiertänyt edes harjoituskierrosta Sheshan International-kentällä. -Siitä huolimatta torstai oli parasta pelaamistani. Silloin puttipeli tökki, niitä kertyi yhteensä 34. Viikonloppuna oli vaikeampaa, en ollut fyysisesti aivan täydessä iskussa. Pallo makasi lisäksi varsin syvällä ruohossa, hiekkaa oli pinnasa ja käsi varsinkin viikonloppuna kipeä, Ilonen summaa urakkaansa. -Olosuhteet olivat päätöspäivinä vaativat, kenttä, nimenomaan viheriöt muuttuivat koviksi ja palloa oli vaikea hallita lähestymisissä. Antaisin itselleni arvosanaksi kuitenkin vain kohtuullinen sijoituksesta huolimatta. Kärkeen Ilosella ei ollut missään vaiheessa näköyhteyttä, tuloslistalla hän nousi kisan edetessä. Taakse jäi nippu maailmantähtiä kuten Ernie Els, Retief Goosen, K.J. Choi, Sergio Garcia sekä Niclas Fasth. Ilonen noussee myös muutaman sijan World Rankingilla, torstaina hän kisaa jo Japanissa jossa on vuoden viimeinen henkilökohtainen kisa edessä ennen World Cupia. -Tulen pelaamaan myös alkuvuodesta. Käden ongelmat (rustorepeämä) heijastuvat osittain laajemmalta aluuelta selästä, ja sitä hoidetaan kokonaisvaltaisesti. Uskon että ainakin puolivuotta edetään näin, leikkauspöydälle en ole menossa vaan pelaan myös alkuvuodesta, Ionen vakuuttaa.

Mickelson, Fisher ja Westwood uusivat Shanghain voitosta

Ross Fisherilla oli elämänsä suurin mahdollisuus edessään &copy Getty ImagesShanghain kisan viimeinen yhdeksikkö oli draamaa täynnä, mutta kliimaksi koettiin viimeisellä. Mickelson lähti lyönnin takaa-ajoasemasta Ross Fisheriin. Mickelsonin lyötyä toisen lyöntinsä veteen piti kaiken olla selvää. Fisher löi kuitenkin kolmannen lyöntinsä viheriön edestä, bunkkerin takaa vesiesteeseen, teki tuplan ja kolmikko Fisher, Mickelson, Lee Westwood uusii kisan voitosta. Westwood oli yhdeksän reikää ennen loppua kymmenen lyöntiä Mickelsonia jäljessä. Hän pelasi sisääntulon tulokseen 30, viimeisellä kolmella reiällä vielä kullakin putit jäivät aivan reiän viereen. Mickelsonin osalta kisan viimeistä kierrosta kuvaa (lopputuloksesta riippumatta) luonnehdinta täydellinen, anteeksiantamaton repsahtaminen. Hän pelasi kymmenen reiän jakson kierroksen keskellä kuusi yli parín, menettäen varman voiton. Phil Mickelsonilla oli selkeä viiden lyönnin johto Shesnan International kentällä pelattavassa Euroopan Tourin kisassa vain 11 reikää ennen loppua. Vaikka hän teki ulosmenon loppuvaiheilla kolme bogeyta, oli peli hyvin jenkin hallussa. Mickelson löi heikon jaksonsa aikana avauksensa veteen, out of bounds ja bunkkeriin. Ross Fisher nousi jo kahden lyönnin päähän, mutta kymmenennen bogey palautti eron kolmeen. 12:lla Mickelsonin bogey toi taas hieman lisää jännitystä peliin, eroa oli tässä vaiheessa kaksi lyöntiä. Iso ja yllättävä käänne tuli 13:lla jossa Mickelson löi toistamiseen avauksensa oikealle ja veteen.Se leikkasi tiiauspaikan vierestä esteeseen ja Mickelson löi uuden pallon tiiltä. Tämä avaa mahdollisuuden voittoon usealle muullekin pelaajalle kuin pelikaveri Fisherille. Mickelson ”halvaantui” pelillisesti 13:n jälkeen, helpolla 14:lla lähestyminen oli heikko, samoin 15:lla jossa hän joutui väärälle puolelle lippua, joutui chippaamaan ja teki bogeyn joka antoi kahden lyönnin johdon upean birdien tehneelle Fisherille. 16:lla Mickelson kavensi eron yhteen tekemällä birdien. <a href=Phil Mickelsonin viiden lyönnin johto on kääntynyt kahden lyönnin takaa-ajoasemaksi &copy Getty Images">Mikko Ilonen oli 14:n reiän jälkeen yhteistuloksessa kaksi alle ja 15:na. Kentän helpoimmalla reiällä, vain 288 metrisellä par-nelosella, ( sunnuntain ka. 3,70 ) Ilonen teki kuitenkin päivän toisen tuplabogeynsa ja putosi muutaman sijan 19:ksi. Birdie 17:lla nosti Ilosen taas 15:ksi. Viimeisellä reiällä suomalainen teki parín ja sijaluku oli tässä vaiheessa jaettu 15:s josta se ei enää oleellisesti muutu. Hieno tulos , Mikko nousi listoilla kisan edetessä. Melkoinen määrä World Ranking pisteitäkin on luvassa, palkintorahaa yli 50.000 euroa.

Mickelson k&#228,rjess&#228,, Ilonen nousi muutaman sijan

<a href=Phil Mickelson on saanut Singaporessa takkuilleet avauksensa kuntoon ja peli kulkee &copy Getty Images">Phil Mickelson nousi HSBC Champions kisasssa kolmannen kierroksen alkuvaiheilla kärkeen ohi Kevin Stadlerin, ja piti paikkansa kierroksen loppuun asti. Mickelsonin ote kisan voitosta vaikuttaa vahvalta. Hän on täynnä motivaatiota saavuttaakseen ensimmäisen suurkisan voiton USA:n ulkopuolella, avaukset osuivat hyvin leveille väylille, viheriöiden kunto miellyttää Mickelsonia ja hän on saanut niistä hyvän otteen. Maailmanlistan kakkonen pääsee viimeiselle kierrokselle kahden lyönnin johdossa ennen Ross Fisheriä Ihanteellisissa olosuhteissa pelattavalla kolmannella kierroksella kovinta nousua teki koko vuoden alakanttiin pelannut Paul Casey joka pelasi tuloksen 66 ja on kolmantena. Sunnuntaina kärkiryhmän kolmas jäsen on kaikki kierroksensa tulokseen 68 pelannut Ross Fisher. Mikko Ilonen sai hyvän lähdön kierrokselleen, ulosmenon molemmilla par-viitosilla syntyi birdie. 14 pelaamansa reiän jälkeen hän oli kierrostaan kaksi alle ja parhaimmillaan 16:na.Neljällä viimeisellä Mikko teki kolme bogeyta ja birdien (16:s), sijaluku oli kierroksen päättyessä 22:s. Hivenen harmittava loppu, mutta sunnuntaina Ilosella on mahdollisuuksia hivuttautua 20:n joukkoon. Kisa on mennyt nousujohteisesti, torstain jälkeen nimi löytyi 59:lta sijalta, puolessavälissä Ilonen oli 26:s. Ernie Els (75-69-70) jatkoi nousuaan, mutta on auttamatta liian kaukana uhatakseen kärkeä. Els on ollut yllättäen täysin kuutamolla Sheshan International kentän par-viitosilla jotka hän on pelannut käsittämättömästi neljä yli.Ei yhtään birdietä, neljä bogeyta. Lienee Elsin ennätys uralla negatiivisessa mielessä. Kisan kärkimiehillekään pitkät reiät eivät ole olleet birdieautomaatteja, mutta keskimäärin Els on hävinnyt heille näillä 12 reiällä 7-10 lyöntiä.

Mikko Ilosella henki p&#228,&#228,ll&#228, Shanghaissa

Mikko Ilonen löysi toisen kierroksen alkuvaiheilla hyvän vireen peliinsä &copy Getty ImagesMikko Ilonen aloitti toisen päivän HSBC Champions kisassa mainiosti ollen neljän reiän jälkeen jo kaksi alle. Hyvä vire säilyi läpi päivän, birdejä syntyi viisi, bogeja kaksi.Kierrostulost 69 nosti Ilosen sijaluvulle 26:s. Avauskierroksensa Ilonen pelasi tulokseen 74 jolla hän oli 59:s. Pelaajia on mukana 89, 65 parasta pääsee jatkoon joten Mikolla riittää viikonloppunakin töitä ja tavoitteita Shesnan International-kentällä. Ilosen kannalta positiivista on myös se, että kilpailussa jaetaan reilusti World Ranking-pisteitä. Viimevuonna niitä sai peräti 52 tuloslistan ensimmäistä. Pieni toivonkipinä siitä, että Ilonen nousisi 50 joukkoon World Rankingilla vuodenvaihteeseen mennessä on yhä hengissä. Se vaatisi kuitenkin hyvää nousua viikonloppuna ja minimissään top-ten sijoitusta ensiviikolla Japanissa. Perjantain paras tulos 68 oli aamupäivän jälkeen Nathan Greenilla ja Louis Ooshuizenilla. Iltapäivällä olosuhteet helpottuivat jonkin verran ja Phil Mickelson nousi loppureiíllä hurjasti tehden viidellä viimeisellä neljä birdietä, kierrostulokseksi tuli 66. Kilpailua tulee puolimatkan krouvissa johtamaan Kevin Stadler (64-69) . Phil Mickelson kirittää lauantaina maanmiestään samassa ryhmässä. Molemmat ovat kasvaneet Etelä-Kaliforniassa, San Diegossa. Vijay Singh on Stadlerista neljän lyönnin päässä. Viikonlopuksi on rakentumassa todella mielenkiintoinen kisa. Avauspäivän jälkeen tasatuloksessa ollut Niclas Fasth menetti otteensa ja pelasi 11 lyöntiä enemmän (64-75). Nimimiehistä floppasivat Colin Montgomerie sekä Trevor Immelman (+7), jotka karsiutuivat.

Niclas Fasth ja Kevin Stadler HSBC kisan k&#228,rkeen

Niclas Fasth aloitti terävästi Kiinassa &copy Getty ImagesNiclas Fasth pelasi loistavan kauden 2007, ja aloitti mahtavalla tavalla myös ET:n kauden 2008. Sheshan International-kentällä ruotsalainen teki avauskierroksella kenttäennätystä sivuavan tuloksen 64 jolla hän johtaa yhdessä Kevin Stadlerin kanssa kierroksen ollessa vielä kesken. Suosikeista Phil Mickelson ja Paul Casey kiersivät kentän 68 lyönnillä, Sergio Garcian (73) ja Ernie Elsin (75) mahdollisuudet ovat avauskierroksen jälkeen melkoisen pienet. Mikko Ilosen peli lähti alkureiíllä paríin nähden väärään suuntaan, hän teki kolmannella ja neljännellä bogeyt joita kertyi kierroksen mittaan yhteensä neljä. Birdierintamalla oli hiljaista, Mikko teki niitä kaksi ja sai tuloksekseen 60 jolla oli loppuun pelattuaan 89:n pelaajan joukossa 60. Perjantain jälkeen 65 parasta pääsee jatkoon. Ilosen toiveet nousta 50:n joukkoon maailmanlistalla vuodenvaihteeseen mennessä ovat pitkälti meneillään olevan kisan varassa.Viimeinen mahdollisuus on Japanissa, jossa täysin vieraissa olosuhteissa menestyminen on varmasti työlästä ja japanilaispelaajat vaikeasti voitettavissa. Avauspäivän jälkeen toiveet Majoreihin ja World Tourin kisoihin pääsemiseksi näyttävät siis varsin ohuilta, Ilosen nousu esimerkiksi kärkikymmenikköön Shanghaissa on monen mutkan takana. Olosuhteet Shanghaissa ovat ihanteelliset tuloksenteolle ja ennuste on se, että voittotulos tulee painumaan edellisvuosien malliin reilusti parín alle. Kevin Stadler on voittanut jo Argentiinassa ja Australiassa, Kiinassa hän johtaa. &copy Getty ImagesKevin Stadler tunnetaan edelleen yleisesti Masters -voittaja Craig Stadlerin poikana ja ”kopiona”. Molemmilla on mittaa 175 senttiä, elopainoa reilusti yli sata kiloa. Svingi on yksinkertainen, erittäin toimiva ja mikä tärkeintä, rento ote kentällä puree katsojiin. Stadlereihin on suuren osa pelaajista helppo samaistua… Kevin Stadlerilla on jo kovat näytötkin. Hän voitti 1997 juniorien epävirallisen maailmanmestaruuden, ja on osoittanut kykenevänsä ykköstiloihin sen jälkeenkin. Nationwide Tourilla hän on ollut neljä kertaa paras, syksyllä 2005 hän voitti ison kisan Argentiinassa. Uran toistaiseksi suurin saavutus on Australiassa 2005 voittamansa Johnnie Walker Classic, ET:n kisa jossa hän teki kolmasti päätösreiällä eaglen. Shanghaissa Stadler pelaa varmasti mukavassa mielentilassa, ilman paineita. Hän joutui taistelemaan viimeiseen asti PGA Tourin kortistaan, varmistaen sen sunnuntaina Floridan kisan päätöskierrroksella. Fasth sijoittui rahalistalla viidenneksi , voitti BMW Internationalin Saksassa ja oli US Openissa neljäs. Euroopan Tourilla Fasth on pelannut jo kaudesta 1994, mutta oppinut voittamaan vasta kolmen viimeisen vuoden aikana. Ensimmäiset 11 vuotta tuottivat yhden ”pienen” ykköstilan ( Madeira), kolmen viimeisen aikana hän on nostanut voittopokaalia viidesti. Kiina on vielä valloittamatta. Maailmanlistalla hän on hienosti 20:s ja on yksi niistä pelaajista jonka odotetaan nousevan Ryder Cupiin. Vaikka karsinta on vielä alkuvaiheillaan, HSBC Champions kisan voitto nostaisi hänet jo nyt erittäin hyviin asemiin.

Phil Mickelson HSBC Masters kisan t&#228,hten&#228, Shanghaissa

Sheshan International Golf Club isännöi kolmannen kerran peräkkäin HSBC Champions kisaa. Nimensä mukaisesti myös pelaajakatras on kansainvälinen, Euroopan Tourin voittajia, Aasian parhaita pelaajia, kutsukortin saaneita kiinalaisia sekä PGA Tourin tähdet Phil Mickelson, Ernie Els ja Vijay Singh. Maailman 20:sta parhaasta mukana on 10 pelaajaa, palkintopottiinkin on jäänyt starttirahojen jälkeen peräti viisi miljoonaa taalaa virallista rahaa. Tiger Woods ei ole mukana, hän jäi kahdella ensimmäisellä kerralla molemmilla kakkoseksi. 2005 voittaja oli nyttemmin loukkaantumisista kärsinyt David Howell, viimevuonna Korean superyllättäjä Yong-eun Yang joka sai ykköstilastaan yli 650.000 euroa. Yang on voittonsa jälkeen pelannut 20 kisaa ET:lla, mutta ei ole kertaakaan kyennyt nousemaan kymmenen joukkoon. Tigerin kukistaja! Yong-eun Yang katkaisi viimevuotisessa kisassa Tigerin pitkän voittojen sarjan &copy Getty ImagesPhil Mickelson on pelannut hyvin vähän uransa aikana PGA Tourin kisojen lisäksi ulkomailla. British Openin alla hän oli heinäkuussa Scottish Openissa kakkosena hävittyään uusinnan Gregory Havretn voittaessa. -Lapseni ovat olleet niin pieniä, että olen mieluummin keskittynyt USA:n peleihin. Nyt he ovat jo sen ikäisiä, että kykenen ottamaan helpommin koko perheen mukaan, ja aion jatkossa kiertää enemmän myös muualla, maailmanlistan kakkonen julisti lehdistötilaisuudessa Kiinaan saavuttuaan. Vierailu Kiinaan on Mickelsonille uran ensimmäinen.Hänen ainoa henkilökohtainen voittonsa USA:n ulkopuolella on Challenge Tourin kisan ykköstila Ranskasta vuodelta 1993. Sheshan International kenttää on pyritty hivenen vaikeuttamaan, kahden edelliskerran voittotulokset ovat olleet 20 ja 14 alle parín. Mikko Ilonen starttaa torstain kierrokselleen yhdessä edellisvuonna amatöörinä Portugalin ET kisan voittaneen Espanjan Pablo Martinin sekä isäntämaan Wen Gen Zhengin kanssa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje