7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

PGA Tourin kalenteria täydennetty

Yhdysvaltain PGA Tourilla on nyt kaikki valmista kaudeksi 2010. © Getty Images

PGA Tourin kisakoneisto on saanut alkaneen kauden viimeisenkin puuttuvan osan paikoilleen. Turnauskalenteri täydentyi menneellä viikolla PGA Tourin julkaiseman tiedotteen mukaan 7.-10. lokakuuta pelattavalla McGladrey Classicilla. Neljän miljoonan dollarin turnaus kuuluu kiertueen nk. syyssarjaan ja se pelataan Sea Island Resortissa, Georgiassa. Kisan pääsponsorina toimii konsulttiyritys RSM McGladrey, jonka nimi esiintyy sopimuksen mukaan kolme seuraavaa vuotta kilpailun nimessä. Sea Islandilla asuvan Davis Love III:n säätiö toimii turnauksen isäntänä ja Love itse on turnauksen puheenjohtaja. Hänen lisäkseen toinen seaislandilainen Zach Johnson kuuluu turnauksen hallitukseen. ”Olemme tehneet n. 1,5 vuotta työtä tämän konseptin eteen”, PGA Tourin komissaari Tim Finchem sanoi tyytyväisenä. Jo aiemmin viikolla PGA Tour ilmoitti sopineensa Farmers Insurance Groupin kanssa työnimellä San Diego Open kulkeneen kisan sponsoroinnista. Viime tipassa, sillä Torrey Pinesissä pelattava Farmers Inscurance Open on vuorossa jo 28.-31. tammikuuta. Aikaisemmin samalla paikalla pelattiin Buick Open, mutta autonvalmistaja vetäytyi sponsoroinnista jo viime vuonna alan kehnojen näkymien vuoksi. Pyörät pyörivät ilman Tigeriakin ”Nyt meillä on valmis kilpailukalenteri. Kisojen määrä on ihan samoissa kuin kahdella edellisellä kaudella, mutta palkintorahaa on tarjolla viime kautta enemmän.” Finchem ei ole sitä mieltä, että Tiger Woodsin poissaolo lyö suurta lovea kiertueen talouteen, vaikka hän toivookin PGA Tourin suurinta vetonaulaa nopeasti takaisin kentille. ”Viimeisten 13 vuoden aikana meillä on ollut keskimäärin 47 turnausta kautta kohden. Tuona aikana Tiger on pelannut keskimäärin vain 17 turnausta vuosittain”, Finchem muistutti. ”Tiger oli polvileikkauksen vuoksi toissa vuonna kahdeksan kuukautta sivussa, silti meillä oli vuonna 2008 koossa kaikkien aikojen yhteispotti 125 miljoonaa dollaria. Luotan, että PGA Tourilla on tänäkin vuonna edessä erinomainen kausi.” Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje