Na Yeon Choin hermo piti San Diegossa ja eteläkorealainen otti ensimmäisen voittonsa LPGA:lla yhden lyönnin turvin. Toiseksi sijoittunut Ai Miyazato pelasi sunnuntain parhaan kierroksen, 69, ja nousi kolmannelta sijalta toiseksi. Kisaa kaksi ensimmäistä kierrosta johtanut Jiyai Shin pelasi sunnuntaina tuloksen 74 ja jäi kolmanneksi viiden lyönnin päähän voittajasta. Aiemmin sunnuntaina voitto Choille näytti jo varmalta, sillä hän teki etuyhdeksiköllään kaksi birdietä ja eaglen, parhaimmillaan eteläkorealainen johti kisaa seitsemällä lyönnillä. Yhdeksänneltä reiältä alkoivat kuitenkin vaikeudet ja Choi teki neljä bogia rei´ille 9-15. Miyazato siirtyikin johtoon, kun teki birdiet rei´ille 12 ja 16. Kisa ratkesi vasta viimeisellä reiällä, jossa Choi sai tehtyä birdien ja Miyazato teki bogin vesiesteen kautta. Kolmannesta sijastaan huolimatta Jiyai Shin kasvatti johtoaan rahalistalla. Shin johtaa ennen Miyazatoa reilulla 150 000 dollarilla. Shinilla on mahdollisuudet olla ensimmäinen pelaaja yli 30 vuoteen, joka valitaan sekä vuoden tulokkaaksi että vuoden pelaajaksi. Vuoden pelaaja tittelistä Shinin kanssa taistelee tiukimmin Cristie Kerr ja tulokkaan tittelistä Michelle Wie. Vuoden pelaajan tittelistä kamppaileva Kerr jäi LPGA:n viikonlopun kisassa seitsemänneksi. Amerikkalainen pelasi neljännen kierroksensa tasaisesti pariin tehden yhden birdien ja yhden bogin. Neljättä sijaa San Diegossa jakoivat Lorena Ochoa ja Paula Creamer. Kisan paras eurooppalainen pelaaja oli Ruotsin Sophie Gustafson, joka oli kuudes. Ensi viikonloppuna LPGA jatkaa Kalifornian auringon alla, kun naiset kokoontuvat pelaamaan CVS/pharmasy LPGA Challengea. Kisassa on mukana myös Minea Blomqvist. Ilari Ceder
Sunnuntaina uusi korealaisvoittaja LPGA:lla?
Na Yeon Choi pelasi kolmannen kierroksensa loistavasti lukemiin 63. Eteläkorealainen teki kierroksellaan 10 birdietä, joista kuusi ensimmäisellä yhdeksällä reiällä. Bogeja korttia oli rumentamassa yksi. Choin peli todella kulki, sillä lauantain kova tulos 63 on ylivoimaisesti kisan paras. Kierros oli myös Choin uran paras kisakierros. Eteläkorealaisella ei voittoja LPGA:lta ole, mutta sijoituksia 10 parhaan joukkoon kaudelta 2009 on plakkarissa seitsemän. Sunnuntaina Choilla on vahva mahdollisuus osoittaa paikkansa eteläkorealaisten pelaajien kermassa ja napata uran avausvoitto naisten ykköskiertueella. ”Olin tämänpäiväisellä kierroksella jännittynyt, mutta yritän sunnuntain kierroksella puhella enemmän caddielleni. Yritän löytää vielä enemmän aggressiota ja luottamusta peliini huomenna”, Choi kertoi tunnoistaan kierroksensa jälkeen. Perjantain jälkeen kisaa johtanut Jiyai Shin aloitti lauantain kierroksensa vahvasti ja teki ensimmäisellä yhdeksällä reiällä neljä birdietä. Takalenkillä korttiin rustattiin kaksi bogia ja kasi birdietä. Kolmen kierroksen jälkeen Shin on maannaistaan kaksi lyöntiä perässä. Kolmatta sijaa pitää nimissään japanilainen Ai Miyazato, joka on Choita kolme lyöntiä jäljessä. Kauden ensimmäistä voittoaan metsästävä Paula Creamer jakaa neljättä sijaa ja on johtaja-Choista ratkaisevan oloisesti jo seitsemän lyönnin päässä. Amerikkalaisen edellisestä voitosta on kulunut jo tasan vuosi. Hän voitti näet vuoden 2008 Samsung World Championshipin. Sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon kaudelta kyllä on yhdeksän, mutta se tuskin lohduttaa kahdeksankertaista LPGA-voittajaa. Samaa sijaa Creamerin kanssa jakaa myös maailmanlistan ykkönen Lorena Ochoa. Kovassa iskussa perjantaina ollut Cristie Kerr pelasi lauantaina epätasaisen kierroksen ja teki vain kolme birdietä. Bogeja syntyi neljä. Kierrostuloksen 73 (+1) lauantaina pelannut Kerr jakaa kolmen kierroksen jälkeen kuudetta sijaa. Perjantain viidenneltä paikaltaan amerikkalainen tippui siis yhden sijan verran. Ilari Ceder
Jiyai Shin pitä,ä, naisgolfin kerman aisoissa
Jiyai Shin on jälleen askeleen lähempänä LPGA:n rahalistan voittoa. Korealainen onnistui näet pitämään johtonsa Samsung World Championshipissä toisenkin kierroksen. Kierroksellaan kuusi birdietä ja kolme bogia tehnyt Shin johtaa kisaa ennen Japanin Ai Miyazatoa lyönnillä. Samaa sijaa japanittaren kanssa jakaa naisgolfin ykkönen Lorena Ochoa. Miyazato pelasi ensimmäiset 17 reikäänsä ilman bogeja. Kierroksensa viimeisellä reiällä lähestyminen kuitenkin loiskahti veteen ja korttiin merkittiin dropin jälkeen bogi. Hän oli ennen tuota loiskahdusta kentän ainoa pelaaja perjantaina, jolle ei bogeja ollut merkitty. Naisgolfin kuningatar, Ochoa, aloitti kierroksensa bogilla, mutta ryhdistäytyi ja teki etuyhdeksiköllä kolme birdietä. Takalenkillä korttiin merkittiin kolme bogia, kaksi birdietä ja viimeisen reiän eagle. Meksikolainen chippasi pallonsa sisään reilusta kymmenestä metristä. Eagle oli vasta turnauksen toinen. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Shinin kanssa kisaa johtanut Song-Hee Kim pelasi toisen kierroksensa pariin ja tipahti jaetulle viidennelle sijalle. Etuyhdeksiköllään kaksi birdietä ja kaksi bogia tehnyt Kim ei onnistunut takalenkillä tekemään ainuttakaan birdietä. Kisan viime vuonna voittanut Paula Creamer on pelannut kaksi ensimmäistä kierrostaan tuloksiin 69. Toisen kierroksensa bogilla aloittanut amerikkalainen teki toisen kierroksensa keskivaiheilla, rei´illä 5-11, viisi birdietä. Neljä alle parin kierrostaan ollut Creamer sai kylmän suihkun, kun teki kaksi bogia rei´ille 13 ja 14. Kierroksensa birdieen päättänyt, kautensa ensimmäistä voittoa tavoitteleva amerikkalainen jakaa viidettä sijaa kolmen muun pelaajan kanssa. LPGA:n birdiekuningatar kaudella 2009 on Cristie Kerr. Kerr oli torstaina kierrostaan 11 pelaamansa reiän jälkeen neljä yli parin. Lohduttomalta näyttänyt tilanne kääntyi ja amerikkalainen teki ensimmäisen kierroksensa loppuun neljä birdietä. Kerr jatkoi perjantain toisella kierroksella siitä, mihin torstaina jäi. Rei´ille 3-6 neljä birdietä perätysten tehnyt Kerr pelasi toisen kierroksensa kuusi alle parin, kun teki takayhdeksiköllä vielä kolme birdietä ja yhden bogin. Viidettä sijaa jakava Kerr on Shinistä kolme lyöntiä jäljessä. ”Torstaina ensimmäisen kierroksen aikana, kun aloin tähtäillä kahdeksannella reiällä, aloin päästä paremmin kiinnin rutiineihini, sain enemmän tuntoa lyönteihini, enkä tuntenut oloani enää niin nopeaksi. Tempo ei ollut liian äkkinäinen ja peli tuntui paremmalta”, Kerr kertoi kahden kierroksensa jälkeen. Mikäli Kerr jatkaa hurjassa vireessään, pitää Shinin katsella sivupeileihinsä, jotta kokenut amerikkalainen ei tule ohi. Kauden neljäs voitto Samsung World Championshipistä sinetöisi Shinin rahalistan voiton. Samalla kauden parhaan tulokkaan titteli olisi jälleen askeleen lähempänä. Ilari Ceder