26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Minea Blomqvist hakee vauhtia Euroopasta

Uuteen nousuun Euroopan kisojen kautta.? Minea Blomqvistin päätös kiertää ET:lla kesäkuukaudet oli varsin odotettu.

Minea Blomqvist ja Ursula Wikström pelaavat heinä-elokuussa taas samoja kisojaMinea Blomqvist ja Ursula Wikström kertoivat torstaina varsin hyväntuulisina ja toistensa seurasta nauttien alkukauden kokemuksistaan . Wikström on palannut äitiyslomalta varsin hyvin tuloksin ET:lle, Minea Blomqvistin peli on puolestaan karannut täysin käsistä viimeisten viikkojen aikana. Minea Blomqvist sai loistavan alun kaudelleen Australiassa sijoittumalla helmikuussa kengurumaan mestaruuskisoissa kolmanneksi. Toisessakin kilpailussa hän oli vielä ennen päätöskierrosta reilusti kymmenen joukossa. Pelit USA:ssa lähtivät varsin kohtuulllisesti käyntiin. Blomqvist teki oman ennätyksensä pääsemällä neljä kertaa peräkkäin jatkoon, viikonlopun pelit eivät kuitenkaan sujuneet. Viimeiset viikot Blomqvist on kyntänyt pelinsä kanssa todella syvällä, LPGA:n ja US Openin karsintojen kierrostulokset 83-84-83-83 ovat hätkähdyttäviä. -Viimeinen major-kisa LPGA Championship ja US Openin karsinta olivat tuskien taivalta, kun en yksinkertaisesti osunut palloon rautamailoilla. Pelasin neljä kierrosta putkeen kuin harrastelija, Blomqvist myönsi Talissa. -Todelliset vaikeudet alkoivat toukokuun lopussa, kun karsiuduin par-tuloksella (72-72) finaalikierroksilta yhdellä lyönnillä tehtyäni paineen alla bogin päätösreiällä. Olin jo pidempään harkinnut yhdysvaltalaisesta caddiestani luopumista ja tuon kisan jälkeen annoin hänelle potkut. -Lainasin seuraavaan turnaukseen Euroopan Solheim Cup -joukkueen kapteenin, ruotsalaisen Helen Alfredssonin mailapoikaa ja samaan aikaan aloin kuunnella liikaa ulkopuolisia neuvoja. En enää tiennyt, mitä olin tekemässä. Keskityin epäoleellisuuksiin ja menetin itseluottamukseni. -Nyt oli oikea hetki viheltää peli poikki ja palata kotiin harjoittelemaan yhdessä suomalaisvalmentajani Timo Rauhalan kanssa. Haen treenien kautta luottoa tekemiseeni ja ennen kaikkea rauhallisen mielen. -Tarkoitus on pitää parin viikon tauko ja osallistua sen jälkeen kahteen kisaan Portugalissa ja Englannissa. Sitten on taas aika pelata yksi Yhdysvaltain kiertueen osakilpailu. Elokuun alussa on vuorossa ikimuistoinen British Open, johon joudun ehkä hankkimaan pelipaikan karsintojen kautta. -Keskityn nyt treenaamiseen Suomessa ja pelaan sen jälkeen kaksi kisaa Euroopassa. Tarkoituksena on yhä sijoittua kauden lopussa LPGA:n rahalistalla 90 parhaan joukkoon ja hankkia sitä kautta täysi pelioikeus Yhdysvaltoihin seuraavalle vuodelle. -Euroopan puolella kauden ehdoton kohokohta on Helsingin Talissa elo-syyskuun vaihteessa pelattava Euroopan kiertueen osakilpailu Finnair Masters. Aion pelata yhteensä kuusi Euroopan kiertueen kisaa varmistaakseni pelioikeuden myös Euroopan puolelle ensi kaudeksi. Helsingin kisa on näistä viimeinen ja ratkaiseva, kertoi Blomqvist Talin Golf Klubilla järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, missä 22-vuotias espoolaisgolfari julkisti myös yhteistyösopimuksensa kiinteistöalan yrityksen Newsec Oy:n kanssa. Kolmas Australian avoimessa mestaruuskilpailussa pitää Blomqvistin yhä Euroopan rahalistalla parhaana suomalaisena 27. tilalla 23.400 euron ansioilla. Blomqvistin pelioikeus Eurooppaan säilyy, mikäli hän on kauden päätyttyä rahalistalla 80 parhaan joukossa ja takana on vähintään kuusi osakilpailua. Yhdysvaltain kiertueella Blomqvist on kerännyt alkukaudesta 23.160 dollaria, mikä oikeuttaa maailman ykköskiertueen rahalistalla vasta 127. sijaan. Tällä hetkellä tienestien pitäisi tuplaantua, jotta sijoitus nousisi 90 parhaan joukkoon. Käytännössä Blomqvist pelaa siis ainakin neljä kilpailua heinä-elokuussa Euroopassa, paluu USA:n kiertueelle tapahtuu näillä näkymin vasta syksyllä. Mikäli Minea saa kortin LPGA Tourille kaudeksi 2008, lähtee hänen äitinsä koko kauden ajaksi mukaan henkiseksi tueksi tyttärelleen.

Minni merih&#228,d&#228,ss&#228,?

Minni merihädässä. Sellaisenkin otsikon voisi huoletta nostaa tekstin eteen Minea Blomqvistin suorituksia analysoitaessa. Torstain tiedotustilaisuudessa 22-vuotiaan Minnin olemuksesta paistoi läpi luonnollisesti pettymys romahtaneeseen pelitasoon, mutta samalla valtava usko tulevaisuuteen. Ei ole syytä epäillä sitä, etteikö Blomqvistilla edelleen olisi sisällään sitä osaamista jolla voi pärjätä missä päin tahansa maailmaa. On hyvä muistaa että ennen toukokuussa alkanutta syöksykierretttään Minea ehti pelata Ginn Openissa kolmanneksi ja seitsemänneksi parhaat kierrokset, kaksi muuta pudottivat hänet suureen massaan. Tuolloin mukana olivat Sörentamia lukuunottamatta kaikki parhaat. Nyt peli on kuitenkin rikki. Vastauksia siihen miksi ja kuinka vakavasti on yksiselitteisesti vaikea nähdä. Äärettömän herkkä ja tunteen kautta asioita elävä Minea on USA:ssa omien sanojensa mukaan kuunnellut turhan monien ihmisten ajatuksia ja ohjeita-kuten tapahtui myös kaudella 2006. -Minnin pitää nyt löytää itsensä ja tapansa tehdä asioita, valmentaja voi auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti, summasi Timo Rauhala Finnair Mastersin tiedotustilaisuudessa. Blomqvist tavoittelee edelleen myös suoraa paikkaa British Openiin, se vaatisi onnistumista heti lyhyen tauon jälkeen pelattavissa ET:n kisoissa. -Uskon olevani elokuun lopulla sellaisessa vireessä että kykenen voittamaan Finnair Mastersin, viimevuonna 23:ksi sijoittunut Blomqvist vakuutti. Viimevuonna Minean svingin kehittämiseen osallistui 6-7 valmentajaa ja hetken aikaa myös lainassa ollut innokas caddie. Kuluvan vuoden aikana Timo Rauhala on saanut yksiselitteisesi valmennusvastuun, yhteistyö Pia Nilssonin ja Lynn Marriottin kanssa on toistaiseksi jäissä. Blomqvistin tarinat hänen caddiekokemuksistaan ja kokeiluistaan naurattavat ja itkettävät samanaikaisesti. Kauden 2006 alusta palvelleen Andyn lisäksi erittäin raskasta bägiä on kantanut kisassa kaksi muutakin yrittäjää joiden molempien kanssa yhteistyö jäi lyhyeksi. -Helen Alfredssonin caddie oli minulla hetken aikaa apuna. Hän oli kuitenkin erehtynyt viihteelle viikonloppuna eikä ollut kiertänyt US ennen kisaa sovitusti. Sanoin yhteistyön irti karsinnan ensimmäisen päivän jälkeen, isä oli mailapoikana toisena päivänä. Uusi yrittäjä, suomalaissyntyinen nelikymppinen mies on ollut Minean testattavana harjoituspäivinä. -Hän tulee Suomeen treenaamaan kanssamme ja on jo Euroopan kisoissa mukana, olen varsin toiveikas tämän yhteistyön onnistumiselle, Blomqvist kertoi. Seuraavat kisansa Blomqvist pelaa Portugalissa ja Englannissa. Viikon kuluttua käynnistyvään Ranskan kisaankin hän on ilmoittautunut. -Katsotaan nyt miten nämä viikonlopun treenit menevät, voi olla että lähden mukaan Ranskaan. Vaikka tulokset viimeisten viikkojen aikana ovat lohduttomia, ei Minea Blomqvistin itseluottamus ole kokonaan hävinnyt. Toivottavasti uusi vire löytyy tutuissa kotimaisemissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje