26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Mika Wikström ja Teemu Laakso suorittivat kansainvälisen tuomaritutkinnon St.Andrewsissa

Mika Wikström ja Teemu Laakso ovat valmiita kansainväliseen tuomarointiin

Teemu Laakso ja Mika Wikström ovat tuoreita kansainvälisiä golftuomareita. Wikström vastaa Golfliiton sääntökoulutuksen organisoimisesta ja hänen apunaan toimiva PGA:n toiminnanjohtaja Laakso lähetettiin helmikuussa St.Andrewsissa järjestettyyn koulutus&koetilaisuuteen josta hyväksytyn suorituksen tehneet saavat todistuksen kyvykkyydestään kansainväliseen tuomarointiin. -Tulokset tulivat vastikään ja molemmat pääsimme läpi. Kyseinen koulutus järjestetään kerran vuodessa ja jokainen liitto voi lähettää korkeintaan kaksi henkeä mukaan. R&A: n järjestämä Koulutus tapahtui kokonaan sisätiloissa, myös käytännön koulutus. Hotellin kokoustilaan oli mm. rakennettu aidonoloisia bunkkereita ja vesiesteitä. -Opetuksesta vastasivat R&A: n sääntöpuolen ammattilaiset: videoiden katselua pienryhmissä, käytännön opastus, ”roolipeliä” tuomarina jne. Mieleenpainuvaa oli miten jokaisessa osiossa painotettiin tuomarin roolia pelaajien ”avustajana”, toimitsijana: ”be polite and helpful”. Päämääränä oli kouluttaa tuomareita jotka ovat ”polite, accurate, clear and confidente, kertoo Laakso. -Itse sääntökoe oli varsin monipuolinen: kaksiosainen koe sisälsi ilman sääntökirjaa tehtävän ja erikseen sääntökirjan sekä ”Decisions” –kirjan kanssa tehdyn osion, Laakso kertaa kolmipäiväisen tapahtuman testiä. Hieman yllättävää on se, että tuomareillekin sallitaan melkoisen paljon erehtymismahdollisuuksia kokeessa. Hyväksytyn suorituksen raja oli nimittäin 60 prosenttia oikeita vastauksia. -Tämä johtuu siitä, että nimenomaan tämä sääntökirjan kanssa tehtävä osio on varsin kimurantti. Lisäksi alkuosiossa piti säännöt osata numeroineen ja alakohtineen ja se aiheutti ainakin minulle hieman ongelmia. Osuin 78 prosenttisesti oikeaan, keskiarvo kurssilla oli 80 prosenttia, Laakso jatkaa. Laakso ja Wikström eivät ole ensimmäiset suomalaiset jotka ovat koulutuksussa käyneet – Koulutuksen virallinen nimi on R&A Referee School ja nimitystä kokeen läpäisseistä käytetään ”R&A qualified”. Oula Maijala ja Arto Teittinen ovat suorittaneet joitakin vuosia sitten St. Andrewsissa ja ilmeisesti Kenneth Chapman. Kokeen on tehnyt myös jonkin verran liittotuomareita kun R&A: n kouluttajat kävivät 90-luvun puolivälissä Master Golfissa pitämässä kurssia, joka oli sisällöltään samankaltainen. Teemu Laaksolle ja muille kurssilaisille painotettin puhtaan sääntöosaamisen ohella varsin paljon pelaajien huomioimista ihmisinä, hyvää tasavertaista suhtautumista. -Painopiste oli luonnollisesti säännöissä ja tuomarina toimimisessa. ”Roolipelaamiseen” käytettiin aikaa ja kuten mainitsin, tuomarin roolia painotettiin joka käänteessä: ”be polite, accurate, clear and confidente” Entä sitten koe? -Koe oli jaettu kahteen osioon ja yhteensä viiteen alakohtaan. Ensimmäistä osiota oli 30 min aikaa tehdä, ilman sääntökirjaa. Toinen osio sääntö- ja decisions kirjan kanssa. Ilman sääntökirjaa tehdyssä osiossa oli kolme eri kohtaa: ensin kysyttiin mihin sääntöön ja alakohtaan kysymyksen ongelma liittyy, sitten oikein-väärin osio ja lopuksi valinnaiskoe kolmella vaihtoehdolla. -Sääntökirjan kanssa piti ensin tietää kolmesta vaihtoehdosta oikea vastaus ja decision mistä vastaus löytyi. Toinen osio oli kuuden reiän esimerkki ”peli”, jossa kahdelle pelaajalle ”sattui ja tapahtui” ja sinun piti kommentoida jokaiseen kohtaan tuleeko penaltya vai ei ja mihin decisioniin perustat päätöksesi. Aika oli lisäksi rajallista ja moni ei ehtinyt tehdä koetta loppuun asti. Mika Wikström antaa ohjeita, ET:n tuomarilegenda Andy McFee tarkkailee.Anna esimerkki hankalasta kysymyksestä? -A player buys a cold drink with ice in it from the half-way house. He drops the drink by accident and the ice lands near his ball. The cubes of ice comprise casual water and the player is entitled to free relief under Rule 25-1?. See Rule 25-1 Abnormal Ground Conditions See Definition Casual Water Selvennykseksi: Sääntö siis antaa pelaajalle mahdollisuuden päättää onko jää tilapäistä vettä vai irrallinen haitta (loose impediment) jonka saa siirtää kuten puunoksan. Tässä kuitenkin tarkoitetaan ns. ”manufactured ice”, joka katsotaan ihmisen tekemäksi ja siten haitaksi (obstruction) ja täytyy edetä sen mukaan, eikä voi tulkita tilapäiseksi vedeksi. Saako nykyään putata ”jalkojen välistä”, tai siten että kolauttaa reikä jalkojen ja pallon välissä takaisin ? -Jos pallo on reiän takana, saa kolauttaa kaikissa tapauksissa reikään olivat jalat sitten miten vaan. -Jalat molemmin puolin puttilinjaa vain siinä tapauksessa että pelaaja sillä pyrkii välttämään toisen puttilinjalle tai sen jatkeelle astumisen. Muuten ”kroketti-tyyli on edelleen kielletty, Laakso valistaa. -Varsinainen ”klassikko” on myös tilanne jossa pelaaja painaa putterilla merkkinsä paremmin griiniin ja huomaa hetken kuluttua että merkki on tarttunut putterin pohjaan ja siis siirtynyt paikaltaan. Säännön mukaan merkin painaminen paikoilleen liittyy pallon merkitsemiseen ja jos merkki silloin liikkuu, se laitetaan takaisin paikoilleen, jos tarkkaa paikkaa ei tiedetä se arvioidaan. Mistä sitten löytyy hommia tuomarille joka näitä on tehnyt, vai tähtäättekö vain kansalliseen uraan? -Suurin oppi liittyi juuri tuomarina toimimiseen ja siihen kuinka hyvin säännöt pitää osata jos haluaa olla hyvä tuomari, toisaalta vaikka osaat säännöt hyvin niin tuomarina olemisessakin on oma taitonsa. Tämä tutkinto on ehkä enemmän sellainen, että kilpailun järjestäjä tietää että jonkinlainen osaaminen on olemassa. Tavoitteenamme on Wikströmin kanssa saada suomalaisia tuomareita kouluttautumaan enemmän ja sitä kautta myös kansainvälisiin tehtäviin. Esim. British Openissa oli viime vuonna yhteensä 52 tuomaria ryhmien mukana ja kahdeksan ”aluetuomaria”. Siihen kun saisi yhden suomalaisen ujutettua oltaisin taas menty iso askel eteenpäin, Laakso lopettaa haastettelun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje