Megarange houkuttaa golfareita kehä III:n varrella - Golfpiste.com

17.–24.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][30]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Megarange houkuttaa golfareita kehä III:n varrella

Megarangella on lyöntimattojen välissä hyvin tilaa, kohdeviheriöllä hyvin spinnaava tekonurmi.

Golfin harrastamisen kasvu näkyy selkeästi varsinkin pääkaupunkiseudulla harjoitusalueiden lisääntymisenä. Vantaalle avattu Megarange on varsin massiivinen range, lyöntipaikkoja on noin 100 . Suunnitteilla on lisäksi pieni tekonurmiviheriöinen par-3 kenttä kenttä joka avattaneen kaudella 2009. -Sijainti on meille vahva kilpailuvaltti. Kehä kolmosta pitkin kulkee päivittäin 62.000 autoa, rangelle poikkeaminen on helppoa niin jo pelanneelle kuin myös ensikertalaisille jotka kuuluvat kohderyhmäämme, linjaa yrittäjä Gustaf Weckström. Vantaan kaupungilta vuokratulle seitsemän hehtaarin maa-alueelle on valmistunut varsin siisti asfaltoitu range, jossa palloa lyödään lievään ylämäkeen. Mittaa on riiittävästi, noin 280 metriä. Kohdeviheriö on lyöntipaikasta riippuen 130-160 metrin päässä. Kauden pituutta lisää varsinkin keväisin etelärinne, pallojen uskotaan viuhuvan ilmassa hetimiten lumien sulettua. Pallot ovat 90 compressionin kovuisia, ne vastaavat jo varsin hyvin kentällä käytettäviä palloja.Opetustoiminnasta Megarangella vastaa Finnish Golf School jonka takana ovat PGA-prot Bosse Backman sekä Jouko Mikkola. Normaalien peruskurssien ja yksityisopetuksen lisäksi järjestetään yritystilaisuuksia ja tutustumistapahtumia. Yhden mielenkiintoisen käyttäjäryhmän muodostavat lentokenttähotellien asiakkaat, matkaa on vain 5-10 minuutin ajomatkan verran. -Megarangen liikeidea pohjatuuu vahvasti siihen, että jo pelaavien lisäksi saamme houkuteltua lajin pariin uusia harrastajia. Toimimme samalla kentillä syöttölänä, Weckström muistuttaa. Mailavuokran hinta on kolme euroa, lapset saavat lainata mailoja ilmaiseksi. Megarangen ”isäntänä” toimii erittäin kokenut golfalan vaikuttaja Jorma Huhtanen joka oli pitkään Golfliiton toiminnanjohtajana, tämän jälkeen hän on toiminut marshallina useilla kentillä, viimeksi Kytäjällä. -Tämä Megarange on niin hyvä ja kannatettava asia lajin eteenpäinviemiseksi, että lähdin ilomielin mukaan. Alku on ollut varsin lupaava, palaute pelkästään positiivista. Klubitalosta pidetään syystäkin, kokonaisuus toimii. Kun saamme vielä lämmitetyt katokset opetuskäyttöön sekä valaistuksen rangelle, täällä voi säiden salliessa käydä lyömässä myöhään syksyyn. Jorma Huhtasen kokemus on nyt Megarangen omistajien ja kuluttajien käytössä.Tarjonta lisää kysyntää Golfin harjoituskeskuksia, rangeja on perustettu viimeisten vuosien aikana varsin paljon. Megarange kuuluu suurten sarjaan, samaan luokkaan voidaan asettaa kehäykkösen kupeessa olevat Paloheinä Alberga Golf Leppävaarassa, sekä Löfkulla kehä III:n sisäpuolella Turuntien varrella. Neljän jättiläisen lisäksi Suomenojan Season Golf voidaan luokitella merkittävien harjoituskeskusten sarjaan. Vaikka se jää kooltaan huomattavasti pienemmäksi, Season Golf on ainoa jossa lyömistä voi harrastaa ympäri vuoden. Lyöntihalli avataan välittömästi kun kelit menevät huonoiksi. Yhteensä näissä viidessä on lyöntipaikkoja noin 400 hieman laskutavasta riippuen. Voisi olettaa, että ainakin Helsingistä katsottuna länsi-ja pohjoisrintama on hyvin täytetty, itään voisi kenties mahtua yksi palvelujen tarjoaja Yhteistä on myös se, että kaikki toimivat yrittäjävetoisesti, päätöksenteko on ripeää, muuttuviin markkinatilanteisiin voidaan reagoida nopeasti. Suuret harjoituskeskukset ovat siis lajin kehittymiselle valtava voimavara. Voidaan myös todeta, että harrastamisen muodot tulevat entistä moninaisimmiksi. Harjoituskeskuksissa, samoin kuin kenttien omilla rangeilla ympäri maan lyö palloa aktivisesti vuosittain hyvinkin 10-20.000 ihmistä jotka eivät näy jäsentilastoissa. -Arvioisin, että meillä Leppävaarassa ainakin puolet lyöjistäon sellaisia jotka eivät kuulu seuroihin.He käyvät joko ominpäin tai ryhmässä lyömässä tai tulevat kursseille, kertoo Albergan pro ”Bamse” Schoultz Pääkaupunkiseudun harjoituskeskukset jotka varsinaisten kenttien ulkopuolella ( Paloheinä on toki slopattu ja siellä toimii seura) Megarange, Vantaa -100 lyöntipaikkaa -Pallojen perushinta, eurolla saa: 18,66 palloa Alberga Golf, Espoo -100 lyöntipaikkaa -Pallojen perushinta, eurolla saa 17 palloa Paloheinä Golf, Helsinki -85 lyöntipaikkaa -Pallojen perushinta, eurolla saa 16 palloa Löfkulla Golf, Espoo -55 lyöntipaikkaa -Pallojen perushinta, eurolla saa 18 palloa Season Golf, Espoo -Pallojen perushinta, eurolla saa 14,66 palloa (päiväsaikaan huokeampaa) Yleisin valintaperuste harjoituskeskuksen valintaan on yleensä sijainti.Hinnoittelussa ei ole suurta eroa. Kaikki viisi ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä. Paloheinään ja Albergaan pääsee hyvin julkisillakin kulkuneuvoilla. Palveluiltaan keskukset eroavat, Paloheinässä ja Löfkullassa on kenttä harjoitusalueen jatkona. -Paloheinässä joka on sijainniltaan keskeisin on myös parhaat sosiaaliset tilat. Iso klubitalo ja kahvilä/ravintola. Mahdollisuus lyödä ainakin opetustilanteissa ruoholta. Suomen suurin kävijämäärältään, elää ja hengittää vahvasti. Ruuhkaisuus on merkki toimivuudesta, joskus myös hidaste. -Alberga on sijainniltaan hyvä ja silti rauhallinen. Keskus on hivenen piilossa kauppakeskus Sellon takana. Alberga on tilava, mahdollisuus lyödä ruoholta. Matot eivät ole muiden keskusten tasoa. Vaatimattomat sosiaaliset tilat. -Löfkullaa voi luonnehtia kotoisaksi. Keskus istuu hyvin maastoon vaikka viereisen Turun moottoritien melu humisee korvissa. Hyvä par-3 kenttä jossa muutama lyhyt par-nelonen. Erikoisplussana Golf Centerin mailojen demokeidas, alansa ehdoton ykkönen Suomessa. -Season Golf on rauhallinen ja toimiva, sijainniltaan erinomainen.Ympärivuotisuus ehdoton valtti. Myös pieni lähipelialue. -Megarange, uusin tulokas. Puitteiltaan erinomainen. Hyvä kohdeviheriö. Lievään ylämäkeeen lyöminen ei sanottavasti haittaa. Hyvät pallot, riittävästi tilaa . Tuoreessa klubitalossa tilava kahvila ja sosiaaliset tilat.

Löfkulla Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje