26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Martin Kaymer toiseen perättäiseen voittoon European Tourilla

Andrew Butterfieldin katse on jo ensi kauden European Tourilla, sillä kortti on jo lähes varma. © Getty Images

Martin Kaymer on yksi ensi viikon majorin kuumimmista pelaajista.  &copy Getty ImagesTakaa-ajoasemasta kierrokselleen lähteneen Martin Kaymerin jahti alkoi The Barclays Scottish Openissa alkuysillä, jonka hän pelasi kaksi alle parin. Takayhdeksikön saksalainen pelasi pariin. Kierrostulos kaksi alle riitti lopulta voittoon. Kaymerin yhteistulos oli 15 alle parin. Voitto oli Kaymerille neljäs European Tourilla. Kaymer ei ole tämän kauden ainoa pelaaja, joka on voittanut kaksi turnausta perättäin. Joulukuussa eteläafrikkalainen Richard Sterne voitti kaksi turnausta peräkanaa. Sunnuntain viimeiselle kierrokselle johdossa lähtenyt Gonzalo Fernandez-Castano teki viimeisellä kierroksellaan ainoastaan yhden birdie. Kun bogeja merkittiin korttiin kaksinkappalein, tipahti espanjalainen tuloslistalla lopulta jaetulle toiselle sijalle. Toista sijaa Fernandez-Castanon kanssa jakoi ranskalainen Raphaël Jacquelin. Ranskalainen pelasi päivän parhaan kierroksen, viisi alle parin, ja nousi kahdeksan sijaa. Jaqcuelin teki viimeisellä yhdeksiköllään neljä birdietä rei´ille 13-17. Kakkostila oli Fernandez-Castanolle jo kauden neljäs. Voittoja tällä kaudella ei ole vielä tullut. Kaikesta huolimatta espanjalainen noussee tämän viikonlopun jälkeen kymmenen parhaan joukkoon Race to Dubai –rankingissa. Kaymerin kanssa voittoa lähti viimeisellä kierroksella jahtaamaan myös eteläafrikkalainen Retief Goosen. Goosen aloitti kierroksensa kohtalaisesti ja oli kuuden reiän jälkeen yksi alle parin. Synkkä hetki koitti rei´illä 7-11. Eteläafrikkalainen teki noille väylille neljä bogia ja yhden tuplabogin, Siis viisi reikää kuusi yli parin. Goosen ryhdistäytyi loppukierroksella ja teki kolme birdietä. Lopullinen sijoitus kuudentena ei kuitenkaan varmasti tyydytä eteläafrikkalaista. Jaetulle neljännelle sijalle kisassa sijoittuivat Adam Scott ja Sören Kjeldsen. He jäivät voittajasta kolme lyöntiä. Goosenin maanmies Ernie Els lähti hakemaan kisasta uutta suuntaa uralleen ja uskoi voittoonsa ennen kisaa. Lopullinen sijoitus jaetulle 13. sijalle jätti toivomisen varaa, eikä voittotili ainakaan vielä auennut. Voitollaan Skotlannissa Kaymer nousee Race to Dubai –rankingissa toiseksi Paul Caseyn peesiin.

Ammattilaisnoviisin hermo piti Ranskassa

Andrew Butterfield lähti kisaan hienoisena ennakkosuosikkina, mutta romahti viimeisenä päivänä seitsemänneltä sijalta 33. sijalle.  &copy Getty ImagesAlexandre Kaleka on ollut vasta alle viikon ammattilaisena ja voitti jo nyt. Kaleka hallitsi Aliianz EurOpen de Lyonia Challenge Tourilla alusta loppuun. Hän pelasi viimeisen kierroksensa kolme alle parin ja voitti tanskalaisen Anders Schmidt Hansenin lyönnillä. Kolmen kierroksen jälkeen kaksikko johti yhdessä kisaa. Yritin vain pelata omaa peliäni ja pitää rutiineistani kiinni. Yritin pysyä positiivisena ja hyökätä. Pelasin loistavasti koko viikon. Jos voin voittaa tällä viikolla, niin voin kyllä voittaa muillakin viikoilla ja päästä European Tourille, Kaleka pohdiskeli kierroksen jälkeen. Kaleka tarjosi katsojille ja pelikumppaneilleen déja vuta. 12. reiän griinin takana Kaleka heitti kenkänsä maahan, riisui sukkansa ja kääri lahkeensa. Lähestyminen oli päätynyt veteen. Toisin kuin Jean Van De Velde, Kaleka selvisi bogilla ja korjasi potin. Kolmanneksi kisassa jäi englantilainen Marcus Higley, joka jäi voittajasta viiden lyönnin päähän. Kaleka aloitti kierroksensa hyvin. Kolmannella reiällä hän teki eaglen ja neljännellä reiällä birdien. Etuysillä syntyi vielä 8. reiällä birdie, joten ensimmäiset yhdeksän reikää hän pelasi neljä alle parin. Viimeiset yhdeksän reikää ranskalainen pelasi yksi yli parin. Hansen uhkasi tippua totaalisesti ranskalaisen kyydistä kierroksen alussa. Hän pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää yksi yli ja oli jo viisi lyöntiä jäljessä. Takaysillä tanskalainen nousi vain lyönnin päähän kolmella birdiellään. Samanlaisen harvinaisen debyyttivoiton on saavuttanut muun muassa Martin Kaymer.

Kadonnut koirakaan ei h&#228,irinnyt Gonzalo Fernandez-Castanoa Skotlannissa

Espanjalainen Fernandez-Castano jahtaa neljättä voittoaan European Tourilla viikonloppuna.  &copy Getty ImagesKolminkertainen European Tour –voittaja Gonzalo Fernandez-Castano nousi päivän parhaalla kierrostuloksella kärkeen Skotlannissa. Espanjalainen pelasi kolmannen kierroksensa seitsemän alle parin. Hän johtaa lyönnillä ennen Retief Goosenia ja Martin Kaymeria. Fernandez-Castano teki kierroksellaan seitsemän birdietä, eikä bogiakaan. Hän aloitti kierroksensa loistavasti kolmen birdien putkella. Myös Lee Westwood pelasi kolmanne kierroksensa tulokseen 64 ja nousi tuloslistalla 21 sijaa sijalle 6. Fernandez-Castanon turnausta varjostaa kadonnut koira. Espanjalaisen ja hänen vaimonsa koira katosi torstai-iltanan Marbellassa. – Uskokaa tai älkää, mutta ottaisin mieluummin koiran takaisin, kuin voittaisin täällä – mitä vain, kunhan vaimoni olisi onnellinen, espanjalainen sanoi lauantaina. Martin Kaymerin silmissä kiiluu toinen perättäinen voitto ET:lla.  &copy Getty ImagesKoiran kohtalo ei kuitenkaan näyttänyt lauantaina painavan espanjalaisen mieltä kovin, sillä hän pelasi parhaan kierroksensa European Tour –urallaan. – Se oli parhaani ikinä. En ole ikinä pelannut nii, vaikka putterinen ei ollutkaan kovin kuumana. Hassua, sillä rangella ennen kierrosta en pystynyt lyömään lyöntiäkään hyvin, Fernandez-Castano kertoi. Retief Goosen pelasi eilen huiman kierroksen 63, mutta hyytyi kolmannella kierroksella. Lauantain kierroksensa eteläafrikkalainen pelasi kaksi alle parin ja tipahti toiseksi. Goosen pelasi ensimmäisen yhdeksikkönsä kolme alle parin, mutta teki rei´ille 10 ja 13 bogit. Takaysillä syntyi vain yksi birdie. Martin Kaymer jatkaa mainioita otteitaan European Tourilla. Hän voitti viime viikolla Ranskassa ja jakaa nyt toista sijaa Skotlannissa. Kierroksellaan Kaymer teki viisi birdietä, eikä bogiakaan. Kaymer on tehnyt kolmen kierroksen aikana vain kolme bogia. Kaymerin hyvä putki lupailee hyvää ensi viikolla pelattavaan British Openiin.

Lyonissa kahden kauppa

Anders Schmidt Hansen hakee toista voittoaan Challenge Tourilla. Ensimmäinen on vuodelta 2007.  &copy Getty ImagesChallenge Tourin viikonlopun turnaus Allianz AurOpen de Lyon alkaa olla kahden pelaajan käsissä. Alexandre Kaleka ja Anders Schmidt Hansen ovat karanneet jo neljän lyönnin päähän. Kaleka on johtanut koko turnausta alusta alkaen. Lauantain kierroksen hän pelasi yksi alle parin. Ranskalainen sai kierroksensa alussa kylmän suihkun, kun rei´ille 3,4, ja 6 tuloskorttiin kirjattiin bogi. Etuysin kahdella viimeisellä reiällä ranskalainen taisteli kaksi birdietä. Takaysillä hän teki kolme birdietä lisää ja yhden bogin. Juutti Hansen aloitti kierroksensa päinvastaisesti, kuin Kaleka. Tanskalainen teki kahdelle ensimmäiselle reiälle birdiet. Kierroksella hän teki vielä yhden birdien ja bogin. Kolmas kierros siis kaksi alle parin. Kahta kovin erilaisempaa pelaajaa ei voisi lähettää viimeiselle kierrokselle voittoa ratkaisemaan. Hansen on pelannut Challenge Tourilla kaudesta 2004. Voittokin vyöltä löytyy kaudelta 2007. Tämä kausi ei ole sujunut kovin hyvin, sillä tanskalainen on rahalistalla vasta 47:s. Ranskalainen Kaleka on ollut ammattilainen vasta vajaan viikon. Kokemusta Challenge Tourilta ei ole kuin yhdestä kilpailusta toukokuulta. Tuolloin Kaleka sijoittui jaetulle 25. sijalle.

Mikko Ilonen Skotlannista kotiin ruohonleikkuuseen

<b>Retief Goosen sai vilkutella yleisölle onnistumistensa jälkeen varsin tiuhaan</b> &copy Getty Images”>Alavireisesti pitkään pelanneet <b>Retief Goosen</b> (-11) ja <b>Adam Scott</b> (-9)pelaavat lauantaina kärkiparissa Euroopan Tourin suurimpiin kuuluvassa kisassa. Edellisviikolla Ranskan mestariksi kruunattu <b>Martin Kaymer</b> pelasi Goosenin (63) jälkeen päivän toiseksi parhaan tuloksen 65 ja nousi jaetulle kolmannelle sijalle. <b>Mikko Ilonen</b> (75-72) paransi perjantaina avauspäivän tulostaan, mutta karsiutui selkeällä erolla viikonlopun peleistä Loch Lomondin kentällä pidettävissä Skotlannin avoimisssa. Torstain tapaan viheriöosumia oikealla lyöntimäärällä oli vain kahdeksan, lähipeli oli tilastojen mukaan parempaa, Ilonen selvitti viheriön missattuaan pallon kahdella reikään seitsemän kertaa kymmenestä. -Tänään oli parempi fiilis pelata kuin torstaina. Missasin kuitenkin lähestymisiä. Vaikka Putteri tuntui hyppysissä hyvältä, ei siitä suurta hyötyä ollut kun birkkupaikkoja ei juuri läheltä auennut. Viikonlopuksi suuntaan kotiiin Lahteen ruohonleikkuuseen, Ilonen suunnitteli. Suomalaisen sijaluku paranee torstain 136:sta noin kymmenellä, mutta jatkoonpääsy olisi vaatinut viisi lyöntiä paremman tuloksen. Kisaa johtava <b>Retief Goosen</b> ( 68-63) loisti perjantaina, hän oli kisan puolivälissä 16 lyöntiä Ilosta edellä. Goosen on kuluvalla kaudella pelannut suvantovaiheensa jälkeen huomattavasti paremmin ja noussut maailmanlistalla lähes 30 sijaa 25:ksi. Mikko Iloselle karsiutuminen oli viides perättäinen. Hänen seuraava kilpailunsa on Skandinavian Masters joka pelataan Barsebäckissa heinäkuun 23-26. päivinä. Ilonen voitti kisan vuonna 2007 ja oli viimekaudellakin 20:s. TT </p></p><h2>Ranskalaisyll&#228,tt&#228,j&#228, s&#228,ilytti johtonsa Challenge Tourilla</h2><p><img decoding=Eilen Ranskassa pelattavassa Allianz EurOpen de Lyonissa parhaiten pelannut ranskalainen Alexandre Kaleka pääsi yksin yhden lyönnin johtoon. Eilen hän jakoi johtoa skotti Andrew McArthurin kanssa. McArthur pelasi toisen kierroksensa yksi yli parin, ja tipahti tuloslistalla kolmanneksi. Kolmannelta sijalta ponnisti toiseksi tanskalainen Anders Schmidt Hansen. Kaleka teki toisella kierroksellaan kolme birdietä, eaglen ja yhden bogin. Kahden kierroksen jälkeen ranskalainen on 12 alle parin. Hansen on 11 alle parin. Kolmannelta sijalta kärkeen on jo viisi lyöntiä. -Tulos oli kelpo, mutta väylille pääsy avauksista tuntui tänään vaikealta. Se oli suurin ero eiliseen kierrokseeni. Kunhan huomenna osun paremmin väyliin, niin pärjään kyllä. Luotan putteriini, joten pallot pitää vain saada hyviin paikkoihin, ranskalainen kertoi toisen kierroksensa jälkeen. Hänellä todentotta oli vaikeuksia osua väyliin tiiauspaikoilta, sillä viimeisen yhdeksän reiän aikana pallo ei kertaakaan päätynyt lyhyeksi leikatulle avauksesta. Mielenkiintoisen Kalekan johdosta tekee se, että vielä viime viikolla hän oli amatööri. Ammattilaiseksi ranskalainen siirtyi vasta maanantaina ja aloitti pelaamisen Lyonin turnauksessa ilman harjoituskierroksia. Maailmanlistan 11. Camilo Villegas pelaa tällä viikolla Skotlannissa ja hänen pikkuveljensä Lyonissa. Pikkuveli-Manny pelasi toisen kierroksensa viisi alle parin ja kipusi tuloslistalla 33 sijaa ylöspäin. Kahden kierroksen jälkeen kolumbialainen on kisassa jaetulla yhdeksännellä sijalla. Manny Villegas voitti toisen kilpailun, johon osallistui ammattilaisena. Se oli vuoden 2008 Columbia open. Sen jälkeen Villegas on kierrellyt pienempiä toureja. Challenge Tourilta hän etsii tietä Euroopan pääkiertueelle. Lyonin kisa on nuoremman Villegasin kolmas koitos Challenge Tourilla. Molemmilla aiemmillakin kerroilla hän on päässyt viikonlopun kierroksille.

Autofani johtaa Skotlannissa

Australian Richard Green puttaili torstaina parhaiten ja johtaa kisaa.  &copy Getty ImagesRichard Green, maailman neljänneksi paras vasuri, johtaa vaihteeksi European Tourin kisaa The Barclays Scottish Openia Skotlannissa. Green pelasi ensimmäisen kierroksensa seitsemän alle parin, ja johtaa lyönnillä neljää pelaajaa, jotka jakavat toista sijaa. Joukossa Paul McGinley ja Graeme Storm. Greenin viimeisestä voitosta ET:lla on kulunut pari vuotta. Australialainen voitti viimeksi vuonna 2007 Itävallassa. Alkukausi 2009 kului Greenillä vaihtelevissa merkeissä. Viime aikoina australialainen on kuitenkin löytänyt uuden vaihteen. Kolmessa viimeisessä kisassa hän on sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon. Kauden tilipussista yli puolet on tullut viimeisen kolmen kisan aikana. Mikko Ilonen pelasi ensimmäisen kierroksensa neljä yli parin. Kierroksella hän teki kuusi bogia ja yhden tuplabogin. Vastapainoksi syntyi neljä birdietä. Ilonen ei osunut kierroksellaan puoleenkaan griineistä, lopulta osumia tuli kahdeksan. Karsintaraja kahden kierroksen jälkeen sijoittunee huomenna pariin tai yksi alle. Ilosen pitää pelata loistava kierros, jotta pelipaikka aukeaisi lauantaille ja sunnuntaille. -Oli kauhean tuntuista pelaamista, kroppa ihan liian kipeenä ja jäykkänä treenaamisesta. Ei ollut minkäänlaista flown tunnetta lyödessä, siihen lisäksi vielä puttasin heikosti varsinkin läheltä. Viimeiset reiät olivat jo piukempaa pelaamista osaltani, se sai lounaan maistumaan hiukkasen paremmalta, Ilonen tilitti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Skotlannin kisassa on todella kova miehitys ja mukana on paljon pelaajia, jotka eivät normaalisti vieraile Euroopan mantereella. Esimerkiksi kolumbialainen Camilo Villegas pelasi ensimmäisen kierroksensa kaksi alle parin. Samaten Ernie Els. He ovat 26. sijalla. Ilonen starttaa huomiselle kierrokselleen 14.40 Suomen aikaa.

Yll&#228,tt&#228,j&#228, Challenge Tourin kisan k&#228,rjess&#228,

Vielä viime viikonloppuna amatöörinä pelannut ranskalainen Alexandre Kaleka johtaa Lyonissa pelattavaa Challenge Tourin kisaa. Ranskalainen teki kotikisassaan kaksi bogia, kahdeksan birdietä ja yhden eaglen. Tuloksella 63 Kaleka jakaa johtopaikkaa skotti Andrew McArthurin kanssa. Ensimmäisen CT:n kisansa historian aikana ovat voittaneet muun muassa Martin Kaymer vuonna 2006. Vuonna 2007 debyyttikisansa voitti Edoardo Molinari. Italialainen Molinari on torstain jälkeen Lyonissa jaetulla 22. sijalla. Challenge Tourin rahalistaa johtava Andrew Butterfield pelasi ensimmäisen kierroksensa yksi yli parin. Hän on jaetulla 84. sijalla. – En upottanut moniakaan pitkiä putteja, mutta löin koko päivän palloja lähelle lippua. Griinit ovat pehmeät, joten täällä voi rauhassa lyödä palloja lipulle, toinen johtaja McArthur sanoi kierroksensa jälkeen. Kaleka ja McArthur laittoivat kierroksillaan kenttäennätyksen uusiksi. Kaksikolla on lyönnin johto ennen takana vaanivaa Tanskan Anders Schmidt Hansenia. Kisassa ei ole mukana suomalaisia lainkaan.

T&#228,htisikerm&#228, European Tourilla kirmaa t&#228,ll&#228, viikolla Skotlannissa

Ernie Els ei ole onnistunut voittamaan pitkään aikaan ET:lla, mutta silti hyviä sijoituksia on paljon.  &copy Getty ImagesEtelä-Afrikan Ernie Els yrittää palauttaa pelinsä voittouralle Skotlannissa. Elsilla on hyviä hetkiä Loch Lomondilta paljon, jossa The Barclays Scottish Open pelataan. Hän on voittanut kisan kahdesti vuosina 2000 ja 2003. Kymmenen parhaan joukkoon hän on lisäksi sijoittunut neljästi vuosien 2004-2008 aikana. Els ei ole päässyt pelissään lähellekään samaa tasoa, jolla oli ennen loukkaantumistaan vuonna 2005. Sen jälkeen voittoja on tullut European Tourilla vain kolme. Aiemmalta 10 vuodelta voittoja on 18. Tasaisesti Els on kuitenkin onnistunut silloin tällöin nousemaan kärkikahinoihin ja sijoittumaan 10 parhaan joukkoon kisoissa. Rahalistallakin sijoitukset vuosina 2006 (viides) ja 2007 (toinen) ovat olleet hyviä, mutta voittoja ei ole tullut. – Olisi mahtavaa saada sunnuntaina pelata jälleen voitosta. Mahdollisuutta ei ole ollutkaan pitkään aikaan. Tuntuu, että olisin viime aikoina vain ajelehtinut päämärättömästi ympäriinsä. On aika saada peliin parempaa otetta. Haluan edelleen voittaa ja menestyä kisoissa, Els tunnelmoi ennen Skotlannin kisan alkua. Mikko Ilonen hakee pelilleen uutta uomaa parannellusta alkuasennosta. – Huomasin romahtaneeni alkuasennossa liian paljon pallon päälle, sitä tässä nyt on fiksailtu, Ilonen kertoi keskiviikkona. Kisasta paras pelaaja, jolla ei vielä lentolippua British Openiin ole, saa sellaisen. Ilonenkin hamuaa itselleen pääsyä majoriin, jossa on menestynyt parhaiten majoreista. Kisa on jälleen pullollaan kovia nimiä. Torstaina pallonsa tiiaavat muun muassa Lee Westwood, Jeev Milkha Singh, Geoff Ogilvy ja Adam Scott. Ilonen aloittaa pelinsä jo toisessa kisaryhmässä kello 09.40 Suomen aikaa.

Challenge Tourilla mukana kiertueen kerma – paitsi suomalaiset

Challenge Touria pelataan tänä viikonloppuna Ranskassa. Allianz EurOpen de Lyon pelataan nimensä mukaisesti Lyonissa. Aliianz sponsoroi kolmea kisaa Challenge Tourilla. Tämänviikkoisen kisan jälkeen on vielä yksi Allianz-kisa lokakuun lopulla. Mukana kisassa ovat yhdeksän kiertueen rahalistan kärkimiestä, muun muassa ykkönen Andrew Butterfield ja kakkonen Edoardo Molinari. Kisassa ei ole mukana yhtään suomalaista. Butterfieldin peli Euroopassa on ollut yhtä jojoilua. Mies on toisinaan noussut Challenge Tourilta ylemmälle European Tourille, mutta pian pudonnut taas takaisin. Hän on pelannut ensimmäiset kisansa mantereen kakkoskiertueella jo vuonna 1996. Ensimmäinen voitto tuli Ruotsista pari viikkoa sitten The Princess –kisasta. Rahaa parhaimpina kausina on kilahtanut tilille vajaat 170 000 euroa (vuonna 2006). Jostain peli-iloa ja energiaa harjoittelemiseen aina tulee, sillä sinnikäs englantilainen on nyt Challenge Tourin rahalistan piikkipaikalla ja matkalla Euroopan ykköskiertueelle ensi kaudeksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje