11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lassi Tilander vietti 75-vuotisjuhliaan

Lassi Tilander, still going strong

Lassi Tilanderilla riitti keskiviikkona onnittelijoita kun hän juhli 75-vuotissynttäreitään tyttärensä ja vävynsä kotona Suvisaaristossa. Juhlaväki koostui enimmäkseen golfareista, illemmalla onnittelijoiden joukkoon liittyivät sukulaiset. -Mukava havaita että ystäviä riittää. Golfin paristahan nämä useimmat ovat kun se on niin voimallisesti vaikuttanut elämääni, Lassi myöntää Syntymäpäivänsä Tilander aloitti pelaamalla Sarfvikin uuden kentän yhdessä vävynsä Ilkka Jalosen kanssa. 60-luvun alkupuolella golfin aloittanut Tilander on ehtinyt pelata yhteensä 679 kenttää 50 eri maassa. Suomalaisista ”listan” kärkimies on Pekka Gunther Kotkasta jolla on kokemuksia 739 kentän ominaisuuksista. -Pelaan nykyään noin 2-3 kertaa viikossa, pakonomaista tarvetta päivittäiselle pelaamiselle ei ole. Yksi tavoitteista on kyllä oman iän alittaminen. Lähimpänä se on ollut Vanajanlinnassa, 73-vuotiaana sain tulokseksi 75 lyöntiä. Tilander on menestynyt varsin hyvin seniorisarjoissa, vuonna 1993 hän voitti 55-vuotiaiden mestaruuden. Heinäkuulle hänen kalenteriinsa on ympyröity isolla 75-vuotiaiden mestaruuskisat Kotkan kentällä joka lukeutuu hänen suosikkeihinsa. -Kyllä siellä mestaruus on tavoitteena, Lassi myöntää. Golfin tilaa Suomessa hän pitää varsin hyvänä, lajin mahdollisuuksia ikäntyvien ihmisten aktivoijana voitaisiin edelleen kehittää. -Tämä peli pitää niiin suuren joukon ihmisiä liikenteessä ja pirteinä, golfin terveydelliset vaikutukset ovat valtavia ja näistä meidän pitäisi jatkuvasti lyödä mainosrumpua. Kaikenikäisiä uusia golfareita tarvitaan jatkossakin mukaan jotta pystymmme rahoittamaan nykyiset kentät sekä saamaan jollain aikavälillä myös uusia, Tilander muistuttaa. Suomen Golfpiste ja Golf Digest onnittelevat lämpimästi blogistiaan sekä vakituista avustajaansa joka heinäkuun numerossa kirjoittaa kolumnin ja erillisen artikkelin Lahden Golfista jonka toiminnassa hän oli vahvasti mukana jo 1960-luvulla.

Lassi Tilanderin blogi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Marja-L Auraniemi says:

    Oli hienoa lukea teidän mittavasta golfarin taipaleesta ja onnittelut kertyneistä vuosistanne. Oletteko sattuneet samalle griinille tuttavani kanssa? Hän pelasi mielellään kuntonsa ylläpitä-miseksi, mutta menehtyi pelikentälle vuonna 2004 jollain Helsingin kentällä. Hän oli 64 vuoden iässä.( Valto Keinänen) Tänä vuonna on poikani 38 vuotias pelistä kiinnostunut, tuntuu vain olevan melko tyyristä säännöllisen pelin aloittaminen. En tiedä onko aloittelijalle alennettuja sarjalippuja tarjolla. Tutustumiskenttä on Muuramen Golfkenttä, jossa veljeni on vetämässä toimintaa. Petri Maaniemi