7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Lähes 33 vuotta siinä kesti – Golfbongari Mäkiselle 1000 täyteen

Esa Mäkinen pelasi perjantaina golfia 1000:nnella golfklubillaan. Merkkipaalun hän saavutti Espanjan maaperällä.

Golfpisteessä ja Golflehdessä säännöllisesti Golfbongarin matkablogia kirjoittanut Esa Mäkinen saavutti kauan metsästämänsä tavoitteen perjantaina 6.4. Espanjan Tarragonassa, kun hän pelasi golfia tuhannennella golfklubillaan. Kunnian sai Lumine Beach & Golf Community.

Tarragonaan ja Lumineen päädyttiin, kun Mäkisen Bangkokissa asuva ystävä Jouni Asikainen ilmoitti lomailevansa perheineen Espanjassa. Asikainen on matkalla Bilbaoon, mutta teki hyvästä syystä pienen ketunlenkin itärannikolle.

”Pelasimme Jounin ja Visa Pekkarisen kanssa ensimmäisen yhteisen kierroksemme Tammer Golfissa 1987. Keijon (Kiviluoma) kanssa aloitimme kaksi vuotta aikaisemmin”, Mäkinen muistelee.

Tarkalleen Mäkisen bongausurakka alkoi 17.5.1985. Kenttien suhteen tonni tuli täyteen puolitoista vuotta sitten Pohjois-Koreassa. Klubien kohdalla urakka oli vaativampi, sillä mukaan listalle huolitaan vain ja ainoastaan ne klubit, joilla on oma erillinen klubirakennuksensa. Esimerkiksi kolmen kentän Pickalasta ei irtoa listaan kuin yksi klubi.

Yhdeksänreikäinen kenttä huomioidaan vain, jos sillä on vähintään yksi par 4 -reikä.

”Hienoa saada tonni täyteen, mutta vähän tyhjä olo tässä tulee, täytyy myöntää. Että mitä nyt sitten, mutta on tässä vielä onneksi tavoitetta, sillä Visa on 70 klubia ja seitsemän maata edellä”, Mäkinen nauraa.

Tuhannen klubin kerhossa ei maailmallakaan ole tunkua. Suomessa saavutukseen on yltänyt Mäkisen ja Pekkarisen lisäksi tiettävästi ainakin Pekka Gunther. Täysin poikkeuksellinen saavutus siis ei ole, mutta äärimmäisen harvinainen sittenkin.

Artikkelia on päivitetty 9.4.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje