11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Kytäjä Golfissa jännittävä tilanne – Susihavainto piti osan kentästä suljettuna

Susi pelästytti kentänhoitajan North Westin takaysillä. Kuva: Lassi Pekka Tilander

Kenttämestari Antti Koskela ei ole havainnosta yllättynyt. Hän sanoo, että Kytäjän kenttiä ympäröivissä metsissä riittää runsaasti eläimiä.

Kytäjä Golfin kentänhoitaja koki perjantaiaamuna melkoisen yllätyksen kohdattuaan työnsä tiimellyksessä suden. Hän oli ajamassa griinileikkurilla kohti North West -kentän 13. viheriötä, kunnes havaitsi muutaman kymmenen metrin päässä pelialueella liikuskelleen petoeläimen.

Kentänhoitaja luonnollisesti säikähti eläintä, mutta tilanne ei äitynyt vaaralliseksi. Normaalisti susi jolkottelee tiehensä ihmisen nähdessään, mutta tämä yksilö oli kuitenkin ollut kentänhoitajan näköpiirissä pidemmän aikaa.

”Kentänhoitaja poistui nopeasti paikalta. Susihan on arka villieläin, ja varmasti sekin oli pelästynyt ihmistä”, Kytäjä Golfin kenttämestari Antti Koskela kertoo.

Havainto sai aikaan sen, että Kytäjä Golfin NW-kentän väylät 13–16 suljettiin varotoimenpiteenä noin tunnin ajaksi.

Kytäjä Golf ilmoittaa riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilölle susihavainnoista, oli eläin nähty miten kaukana tahansa.  Nyt susi kävi sen verran lähellä ihmistä, että riistanhoitoyhdistys ja poliisipartio kävivät paikan päällä tarkistamassa tilanteen.

Heidän varustukseensa kuuluu nyt myös kaasutorvi, jota voidaan käyttää eläimen karkottamiseen.

Susi on arvaamaton, vaikka se ei ole sitten 1800-luvun lopun tappanut ihmistä Suomessa. Jos se kokee itsensä uhatuksi tai jollain tavalla ahdistetuksi, kimppuun hyökkäämisen mahdollisuus on aina olemassa.

”Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen mukaan alueelle on asettunut susilauma, mutta tarkempaa tietoa ei ainakaan itselläni ole, miten monta yksilöä siihen kuuluu. Ensimmäiset susihavainnot meillä ovat jostain kahden vuoden takaa”, Koskela sanoo.

Viheriöporukka liikkuu kentällä ensimmäisenä

Kytäjän NW-kentän takamaastoissa liikkuvilla kentänhoitajilla on petoyhdyshenkilön puhelinnumero, johon he voivat eläinhavaintonsa ilmoittaa.

”Yleensä se on viheriöporukka, kun ensimmäisenä menee takaysille. Heidän varustukseensa kuuluu nyt myös kaasutorvi, jota voidaan käyttää eläimen karkottamiseen.”

Koskela muistuttaa, että Kytäjä Golfia, kuten golfkenttiä useinkin ympäröi isot metsäalueet. Läyliäisten seudun metsissä on rikas eläinkanta.

”Talvella näkyy silloin tällöin suden ja ilveksen jälkiä, mutta hirvien sekä peurojen jäljet ovat tietysti yleisempiä. Liikkuuhan täällä todella paljon eläimiä.”

”Vaikka suden kohtaaminen säikäyttää, on mielestäni hienoa olla tällaisen luonnon keskellä töissä. Lähinnä olisi erikoista, jos emme tekisi näitä eläinhavaintoja.”

Koskelan itsensä pelottavin eläinkohtaaminen golfkentällä on ollut pelaajan roolissa. Hän kertoo isotelleen ukkometson kohtaamisen olleen mieleenpainuva ja hurja kokemus.

”Siinä kyllä tunsi olonsa uhatuksi.”

Tapahtunutta puretaan Kytäjä Golfin kenttähenkilökunnan keskuudessa maanantaina. Koskela on tyytyväinen, että hänen oma väkensä toimi tilanteessa oikein, ja että mitään dramaattista ei tapahtunut.

Lue seuraavaksi: Ainutlaatuisella pilottihankkeella halutaan pelastaa pahasti rehevöitynyt järvi, ja se tapahtuu golfkentän avulla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)