Pulkkanen säilytti paikkansa Brnon turnauksen top 20:ssa.
Tapio Pulkkanen pelasi Raiffaisenbank Golf Challengen päätöspäivänä kolmannen peräkkäisen kuutosella alkavan tuloksen. Hän käytti sunnuntain kierrokseen 69 lyöntiä, ja otti haastajakiertueen kilpailussa jaetun 20. sijan.
Kierroksen alku Kaskada Golf Resortin kentällä enteili hyvää loppukiriä. Pulkkanen teki päivän toisen birdiensä neljännellä reiällä, mutta etuysillä tulleet kaksi bogia sotkivat suunnitelmia. Hän kuitenkin ryhdistäytyi kierroksen puolivälissä ja pelasi loput kymmenen reikää kaksi alle.
”Viimeinen kierros meni kutakuinkin samaan malliin kuin edellinenkin. Ihan ok, mutta ei sitä mitä haettiin. Lähestymiset jäivät tällä viikolla vähän kauaksi reiästä, ja en sieltä pystynyt kolaamaan riittävällä tasolla”, Pulkkanen kertoi.
Pulkkaselle Tshekin reissu tiesi torjuntavoittoa, vaikka viikko jättikin hänelle hieman hampaankoloon. Hän ansaitsi kilpailusta 19,83 pistettä ja nousi HotelPlanner Tourin rankingissa seitsemänneksi.
The moment Anton Albers became a HotelPlanner Tour winner 🏆#HotelPlannerTour | #RaiffeisenbankGolfChallengepic.twitter.com/KIIFlGXAJ9
— HotelPlanner Tour (@HPlanner_Tour) July 26, 2026
Kauden päätteeksi 15 eniten rankingpisteitä kerännyttä pelaajaa ansaitsee kortin DP World Tourille, joten Pulkkanen sai hieman lisää tilaa hengittää.
Brnon kilpailun voiton vei Anton Albers (-20). Ykköstila oli saksalaiselle ensimmäinen haastajakiertueella. Japanin Tatsunori Shogenji ja USA:n Alex Goff jakoivat (-17) toisen sijan kolme lyöntiä Albersille hävinneinä.
Kiertue tekee ensi viikolla uuden aluevaltauksen, kun Tallinnassa pelataan Viron kaikkien aikojen ensimmäinen HotelPlanner Tour -kilpailu Estonian Golf & Country Clubin kentällä.
Lue seuraavaksi: Tapio Pulkkanen rokotti par-nelosia, ja kiipesi tuloslistalla yhä ylemmäs


Ok kisa, mutta tuollaiset sijoitukset eivät juuri tuota pisteitä. Lähemmäs kärkeä pitäisi päästä. Tapsan pistesaaliista noin 80 prosenttia on peräisin kahdesta kisasta (Voitto ja T4). Kärkipään sijoituksia kaivattaisiin lisää. Tapsan ranking-sijoitus on tällä hetkellä hieno eli 7. Se ei siinä pysy, jos saaliina on 10-20 pistettä/kisa. Pisteissä mitattuna hänellä on alaspäin 15. sijaan lyhyempi matka kuin yksi sija ylöspäin kuudenneksi. No, mahdollisuuksia on vielä paljon. Kisakalenterikin tulee lähemmäs kotikontuja. Ehkä Virossa tai Vierumäellä nähdään alkukesän Tanskan mallin mukaista peliä.