14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Karjalaiselle kortti Aasian Tourille, Purhonen hiipui

Mainion kauden 2009 pelannut Peter Erofejeff hakee paikkaa Aasian Tourille

Toni Karjalainen pelaa Aasian yhä kovenevalla kiertueella myös tulevalla kaudella. Kuva: Antti Luukkonen”> Aasian Tourin nelipäiväinen karsintafinaali päättyi lauantaina suomalaisittain kahdenlaisissa tunnelmissa. Iloinen uutinen on se, että Toni Karjalainen (279) säilytti vireensä loppuun saakka, ja sai 11:nnellä tilallaan kirkkaasti uusittua pelioikeutensa kiertueelle kaudeksi 2010. Huono uutinen on sen sijaan se, että Pasi Purhosen puhti ei riittänyt karsinnan viime metreille. Purhonen (287) pelasi kolme ensimmäistä kilpailupäivää hyvin ja oli vielä päätöskierroksen aattona tulosluettelossa 20 parhaan joukossa. Hän kuitenkin epäonnistui viimeisellä kierroksella, jolla vähintään tulos 75 olisi taannut täyden pelioikeuden helmikuussa jatkuvalle kiertueelle.  Lauantain kierroksella Purhosen korttiin lipsahti kaksi lyöntiä liikaa ja hän valahti karsijoiden listalla sijalle 56. Purhoselle on kaikesta huolimatta tälläkin tuloksella tiedossa viime kauden tapaan rajoitettu pelioikeus Aasian Tourin turnauksiin. Karsintafinaalin voitosta pelattiin uusinta Filippiinien Artemio Murakamin ja Hollannin Guido Van Der Valkin kesken, jonka toisella uusintareiällä Murakami ratkaisi pelin edukseen. Kärkikaksikon neljän kierroksen yhteistulos oli 275 lyöntiä. Kolmannen sijan jakoivat kisaa 54 reiän jälkeen johtanut Japanin Katsumune Imai ja Englannin Mark Foster tuloksellaan 276. Karjalaisen ja Purhosen lisäksi kahdella viimeisellä kierroksella pelasi myös kaksi muuta pohjoismaalaista. Molemmat ruotsalaiset Eltoro Sjöholm (9:s) sekä Richard Karlberg (18:s) saavuttivat täyden pelioikeuden AT:lle. Karsintafinaalin nimekkäin pelaaja, Jean Van De Velde ei yltänyt 40 armoitetun joukkoon Hua Hinissä kahdella kentällä, Springfieldillä ja Palm Hillsillä pelatussa kisassa. Vuonna 1999 selvältä vaikuttaneen British Openin voiton Carnoustiessa tyrinyt ranskalainen hävisi Purhoselle lyönnin sijoittuen lopputuloksissa 67:nneksi. Karsintafinaalissa oli mukana suomalaisista myös Peter Erofejeff, jonka tie nousi kisassa pystyyn 36 reiän jälkeen. Kommentti: Karjalaisen ja Purhosenkin osittaisen pelioikeuden saaminen Aasian Tourille täksi kaudeksi on suomalaisesta näkökulmasta tärkeä asia. He kun ovat kaikki maailman miesten pääkiertueet huomioiden Mikko Ilosen ohella ainoat suomalaiset pelaajat, joille löytyy pelipaikkoja kovan luokan turnauksiin kuluvana vuonna. Myös Challenge Tourin kalustoon kuuluvalle Roope Kakolle on silloin tällöin luvassa kisoja Euroopan Tourilla kaudella 2010.  Lukumäärällisesti tämä ei ole paljon, eikä näistä paikoista ole yhtään varaa vähentää. Toivottavasti taustalla kypsyy pian lisää potentiaalisia suomalaisia tour-pelaajia, samojen kasvojen varassa kotimainen huippugolf ei voi loputtomiin elää.  Marko Kuivasaari
<section id=

Toni Karjalaisen ja Pasi Purhosen ote pit&#228,&#228, Hua Hinissa

Toni Karjalaisella on jo toinen jalka sisällä Aasian Tourilla…”>Suomalaisilla on erinomainen lähtökohta Aasian Tourin karsintojen viimeiselle päivälle.Toni Karjalainenon kolmantena ja käytännössä lähes varma mies Aasian Tourin pelioikeuden uusijaksi kun karsintaa on kierros pelaamatta. Hänen edellään ovat vain Katsumune Imai sekä Tim Sluiter, Karjalaisen kanssa kolmatta sijaa jakaa kolme muuta pelaajaa. Rajan väärälle puolelle, 40:n sijan taakse on kahdeksan lyöntiä, joten lappeenrantalainen voi päästellä menemään lauantaina ilman paineita. Toisaalta, mitä paremmaksi sijoitus karsinnnoissa muodostuu, sitä korkeammalla Karjalainen on oman kategoriansa vertailussa pelipaikkkoja kisoihin jaettaessa. Pasi Purhonen (70-69-71) on pelannut varsin tasaisen kisan. ”Turvaväliä” rajan taakse on kolme lyöntiä, joten kohtuullinenkin tulos (71-72) neljäntenä päivänä toisi paikan armoitettujen joukossa. Kilpailussa ei jaeta rahapalkintoja. Varsinainen kiertue käynnistyy Thaimaassa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Teemu Tyry

Toni Karjalainen p&#228,iv&#228,n paras Aasian Tourin karsinnoissa

Kokenut suomalaisparivaljakko vahvisti selkeästi asemiaan Hua Hinissa kahdella eri kentällä pidettävässä Aasian Tourin karsintafinaalissa. Toni Karjalaisen 66 oli toisen päivän paras tulos, se sinkautti hänet tuloslistalla yhdeksänneksi. Karjalainen matkasi nimenomaan Thaimaahan, Hua Hiniin jo marraskuussa ja ilmoitti tuolloin palaavansa takaisin toukokuussa, joten kunnollinen paikka Tourilla olisi varsin arvokas apu.  Pasi Purhonen nousi myös yli 20 sijaa 17:ksi. Peter Erofejeffin tulokset 76-75 johtivat selkeään karsiutumiseen. Erot kärjessä ovat varsin pieniä, 41 ensimmäistä ovat kuuden lyönnin sisällä, joten kahden viimeisen päivän aikana myös korvienväli on erittäin kovalla koetuksella. 40 ensimmäistä saa kunnollisen kategorian Tourille vuodeksi 2010.

Erofejeff, Karjalainen ja Purhonen Aasian karsintafinaalissa

Englannin Mark Foster (65) johtaa kolmen muun pelaajan kanssa Aasian Tourin karsintoja avauspäivän jälkeen. Tulokset ovat tosin vertailukelpoisia vasta kahden kierroksen jälkeen kun kaikki 169 pelaaja ovat kiertäneet sekä Springfieldin että Palm Hillsin kentät.  Pasi Purhonen on avauspäivän jälkeen ainoa suomalaisista joka on rajan oikealla puolella, 70 lyöntiä oikeuttaa 36:een sijaan. Toni Karjalaisen (72) sijoitus on 83:s, Peter Erofejeff (76) ajoi keskiviikkona itsensä jo melkoisen ahtaalle, edellä on 147 pelaajaa. Neljän kierroksen jälkeen kunnon kategorian Tourille saa 40 ensimmäistä.  Aasian Tourin karsinnat pelataan kaksivaiheisina. Esikarsintoja ratkottiin jo joulukuussa jolloin Toni Karjalainen ja Pasi Purhonen varmistivat paikkansa finaaliin Bangkokissa. Edellisviikon lopulla esikarsintoja pelattiin Hua Hinissa kolmella kentällä. Viidestä mukanolleesta suomalaisesta Peter Erofejeff selvisi finaaliin oltuaan omalla karsintakentällään 12:s tuloksella 279. Kaksi lyöntiä heikompikin tulos olisi oikeuttanut finaaliin. Muut suomalaiset jäivät rajan taakse.  Lähimpänä finaalipaikkaa oli Jani Perttilä jolla oli lyönti liikaa Rayong Country Clubilla, Jarkko Raskilta olisi vaadittu neljän kierroksen karsinnassa kymmenen lyöntiä parempi tulos. Ari Savolaisen peli oli kateissa, eroa rajalle kertyi 20 lyöntiä. Tuomas Pollari keskeytti ennen viimeistä kierrosta. Finaali pelataan neljän kierroksen mittaisena Palm Hills & Springfield Villagen kentillä Hua Hinissa. Edellisvuonna Toni Karjalainen sai kortin Tourille, Purhonenkin rajoitetun pelioikeuden. Molemmat kiersivät Touria, mutta menestys jäi Karjalaisen kahden ensimmäisen kisan häikäisevistä aloituksista huolimatta kokonaisuutena vaisuksi. Tour käynnistyy helmikuun neljäntenä päivänä Thaimaassa pelattalla kilpailulla. Aasian Tour kasvaa vauhdikkaasti, palkintorahaa tullaan kauden mittaan jakamaan noin 40 miljoonaa dollaria 28:ssa kilpailussa. Kisojen määrä tullee vielä kauden mittaan kasvamaan. Karsinnoissa ei menestyjille työpaikkojen lisäksi jaeta palkintorahaa.  Teemu Tyry<span class=

Asian Tourin karsinnat, tulokset kolmannen kierrokssen jälkeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje