16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Hollanti Nations Cupin ykkönen, Ursula Wikströmille viikon toinen hole-in-one

Ursula Wikström ja Kaisa Ruuttila saivat järjestäjiltä uudet huput draivereihinsa

Toista kertaa pelatussa Nations Cupissa koettiin piristävä superylllätys kun Hollannin kokematon parivaljakko nujersi ennakkosuosikit. Suomen yhdistelmä Ursula Wikström ja Kaisa Ruuttila ei pystynyt kahden edellispäivän tasoiseen suoritukseen Nations Cupin viimeisellä kierroksella. Suomalaiset löivät Valencian Cup -pelimuodolla pelatun neljännen kierroksen 73 lyönnillä jääden lopulta neljä lyöntiä kymmenen parhaan joukosta. Suomalaisten päivän ehdoton kohokohta sunnuntaina oli Wikströmin La Sella Golfin 14:nnellä tekemä hole-in-one, joka oli hänelle jo viikon toinen! Ensimmäinen syntyi keskiviikkona pro-amissa. Wikström oli tehnyt aiemmin urallaan vain yhden hole-in-onen, nyt tuli viidessä päivässä ja samalla kentällä kaksi. Sääli vain ”Unskin” kannalta, että väärällä reiällä, sillä 17:llä hän olisi kuitannnut ässästään komean BMW:n. Suomen 12:tta sijaa voidaan pitää 20 joukkueen kilpailussa tyydyttävänä suorituksena. Avauspäivän söhrimisen jälkeen joukkue ryhdistäytyi selvästi, vaikkakin tahmeahko viimeinen kierros jätti vähän hampaankoloon. Hatunnosto kaksikolle kuitenkin siitä, että edellisvuoden 17:s tila parani viidellä sijalla. Palkintorahaakin tuli merkittävästi, molemmille 5000 euroa. Erikoista Espanjan Alicantessa pelatussa kisassa oli, että johtopaikalla kävi päivittäin kunkin kierroksen jälkeen alusta loppuun saakka eri maa. Sunnuntaina oli Hollannin vuoro ottaa se kaikkein mieluisin kärkitila kisan päätteeksi. Ranskan yhdistelmä Anne-Lise Caudal ja Gwladys Nocera oli ennen finaalikierrosta kahden lyönnin johdossa, mutta epäonnistui viimeisessä Valencian Cupissa selvästi. Vain kolme maata pelasi Ranskaa heikommin sunnuntaina. <b>Christel Boeljon saavutti kolmannessa ammattilaiskisassaan maalleen Nations Cupin voiton</b> &copy Getty Images”><b>Christel Boeljonin</b> ja <b>Marjet Van Der Graaffin</b> muodostama Hollannin (-18) joukkue ratkaisi pelin edukseen jo ulosmenon jälkeen, sillä Ranskan kahden lyönnin etuasema vaihtui kierroksen puolivälissä vaivihkaa kolmen lyönnin tappioksi. Takaysillä voittoaan varmistellut Hollanti kartutti eroa edukseen vielä yhdellä lyönnillä. 21-vuotias Boeljon pelasi vasta kolmannen ammattilaiskisansa, häntä viisi vuotta vanhempi Van Der Graaf käynnistää toisen kautensa LET:lla. ”Tuskin kukaan uskoi ennakolta mahdollisuuksiimme, pelasimme upeasti”, Van der Graaf hehkutti palkintojenjaossa.  Molempia hollantilaisia muistettiin 38.500 euron shekillä. Upean amatööriuran tehnyt Boeljon on viikonlopun sensaation jälkeen todella suurten odotusten kohteena, Van Der Graafille ykköstila toi euromääräisesti huomattavasti enemmän mammonaa kuin koko kauden 2008 tienestit yhteensä. Ranskan kanssa jaetulle kakkostilalle nousivat Australia (<b>Nicole Garrett</b> ja <b>Joanne Mills</b>) sekä sensaatiomaisesti 62 sunnuntaina pelannut Italia (<b>Giulia Sergas</b> ja <b>Veronica Zorzi</b>). Vielä lauantaina Suomen kanssa samoista sijoista taistelleen Italian huippukierros oli Nations Cupin selvästi paras yksittäinen kierrostulos. Marko Kuivasaari Teemu Tyry   </p></p><section id=

Suomi paransi edelleen Nations Cupissa

Kaisa Ruuttila on siivittänyt Suomen joukkueen hyvään iskuun Alicantessa yhdessä <a href=Ursula Wikströmin kanssa.">Ursula Wikström ja Kaisa Ruuttila ovat saaneet Suomen joukkueen pelin kulkemaan mukavasti Nations Cupissa avauspäivän murheiden jälkeen. Lauantaina oli jälleen vuorossa bestball-pelimuoto, joka sujui suomalaisilta 69 lyönnillä. Joukkue (-3) on ennen viimeistä kierrosta LET-kalenteriin kuuluvassa kilpailussa jaetulla 11. tilalla, lyönnin päässä top-kympistä. Suomen lauantainen bestball-kierros oli jaetusti kuudenneksi paras, kun kisassa mukana yhteensä 20 maata. Kahden kierroksen jälkeen yllätysjohdossa ollut konkaripitoinen USA oli lauantaina kuin varjo kahdesta edellisestä kilpailupäivästä. Tuloksellaan 73 Beth Danielin ja Meg Mallonin muodostama joukkue putosi neljänneksi, kuusi lyöntiä kärjestä. Nations Cupissa on kärkijoukkue vaihtunut toistaiseksi päivittäin, tällä kertaa johtoon siirtyi Ranska eli duo Anne-Lise Caudal ja Gwladys Nocera. 65 lyönnin kierros nosti Ranskan tulokseen -16, jolla heltiää paalupaikka kahdella lyönnillä ennen kakkosena olevaa Hollantia (Christel W Boeljon ja Marjet Van Der Graaff). Kolmantena oleva Australia (Nicole Garrett ja Joanne Mills) on kolme lyöntiä Ranskaa jäljessä. Nations Cupin viimeisenä kilpailupäivänä, sunnuntaina, pelataan perjantaiseen tapaan Valencian Cupin säännöin. Marko Kuivasaari

USA:n konkarit Nations Cupin k&#228,rjess&#228,, Suomi piristyi

Kokenutta Beth Danielia ei pitkä kilpailutauko tunnu painavan, USA porskuttaa Nations Cupin keulilla. &copy Getty ImagesUrsula Wikströmin ja Kaisa Ruuttilan muodostama Suomen joukkue löysi perjantaina paremman rytmin peliinsä Nations Cupissa avauspäivän epäonnistumisen jatkeeksi. Suomalaiset pitivät torstaina pelatun bestballin jälkeen perää 20 maan joukossa 75 lyönnin kierroksellaan, mutta nostivat toisella kierroksella sijoitustaan seitsemällä pykälällä. Perjantain pelitapa oli ns. Valencian Cup (katso alh.), jota voidaan pitää eräänlaisena greensomen ja scramblen välimuotona. Vuonna 2008 Suomen joukkueen sijalle 17 pelanneet Wikström ja Ruuttila löivät Valencian Cup -kierroksensa 69 lyönnillä, joka oli päivän kuudenneksi paras. Kilpailun puolivälissä Venäjän kanssa 13. sijan jakava Suomi (par) on 11 lyöntiä kärjen takana, mutta tappelee edelleen realistisesti sijoituksesta kymmenen parhaan joukkoon. Nations Cupin johdossa on Australian kärkipaikalta syrjäyttänyt Yhdysvallat, jonka hyviä otteita on pidettävä hienoisena yllätyksenä. Maalla (-11) on kisassa mukana kokeneet Beth Daniel ja Meg Mallon, jotka ovat kilpailleet viime aikoina niukanlaisesti. Daniel ei ole pelannut ainoatakaan turnausta huipputasolla kahteen vuoteen ja Malloninkin edellinen kilpailu on peräisin viime heinäkuulta. Toisena on kaksi lyöntiä USA:ta jäljessä oleva Ranska, joukkueellaan Anne-Lise Caudal ja Gwladys Nocera. Marjet Van Der Graaff sekä Christel W Boeljon liehuttavat puolestaan Hollannin (-8) lippua kolmannella tilalla. Perjantaina nähtiin LET-tasoisessa kilpailussa poikkeuksellinen romahdus, josta vastasi avauspäivän jälkeen vielä kymmenen parhaan joukossa ollut Itävalta. Nicole Gergely ja Eva Steinberger sähäsivät toisella kierroksella Valencian Cupissa peräti 100 lyöntiä. Samalla varmistui Nations Cupin tämänvuotinen jumbojoukkue. Marko Kuivasaari

Wikstr&#246,m ja Ruuttila ryhdist&#228,ytyiv&#228,t Nations Cupin toisena p&#228,iv&#228,n&#228,

Bestball pelimuoto ei torstaina sujunut suomalaisilta Alicantessa käynnistyneessä Nations Cupissa. Tulos 75 laski kisaa tuolloin johtaneen Australian parivaljakon Joanne Mills-Nikki Garrett peräti kymmenen lyönnin päähän, kaikki muutkin 18 joukkuetta olivat Ursula Wikströmin ja Kaisa Ruuttilan edellä. Perjantain pelimuoto Valencian Cup (kts.alh) osui paremmin, Suomi oli yksi kuudesta maasta joka alitti 70 lyönnin rajan. Kisan puolivälissä eroa johtavaan USA:n konkaripariin Meg Mallon-Beth Daniel on käytännössä liikaa, 11 lyöntiä, mutta perjantai palautti mahdollisuudet kisailla top-10 sijoituksesta. Edellisvuonna Ursula Wikström ja Kaisa Ruuttila olivat 17:sia.

Ursula Wikstr&#246,mille hole-in-one Nations Cupin pro-amissa

Naisten Euroopan Tourilla on Australian kahden talvikisan jälkeen kolmen kuukauden tauko seuraavaan. Ohjelmassa ollut Turkin kisa peruutettiin sponsorin vetäytymisen johdosta, kausi Euroopassa käynnistyy täten ennätysmyöhään, vasta toukokuun puolivälissä. Välipalana maiden ykköspelaajat saavat viikonloppnua mahdollisuuden kisata ja viihtyä Espanjan Alicantessa toista kertaa järjestettävässä Nations Cupissa jossa kutakin maata edustaa kaksi pelaajaa. Euroopan maiden lisäksi mukana on parivaljakot USA:sta sekä Australiasta, edellisvuonna voiton vei Englanti joka on nytkin suosikkien joukossa uudella, kahden konkarin Laura Daviesin ja Lisa Hallin muodostamalla duolla. Suomea edustavat edellisvuoden malliin Ursula Wikstöm sekä Kaisa Ruuttila jotka jäivät tasaisesti, peräti 22 lyönnin päähän englantilaisista 17:ksi. Sijoitus kärkipäähän olisi yllätys nytkin, mutta realistisena voidaan pitää sijoitusta kymmenen joukkoon. Ursula Wikström pelasi edellisvuonna elämänsä parhaan kauden, voitto LET:n kisassa Talisa oli hyvin lähellä. Australiassa hän avasi vuotensa kahdella hienolla kierroksella ollen kärjen tuntumassa, viikonloppua ANZ Ladies Mastersissa oli kuitenkin vaikea ja sijoitus putosi tuntuvasti. Australian avoimissa Wikström diskautti itsensä kolhittuaan putterinsa mutkalle epäonnistuneen suorituksen jälkeen. – Australian jälkeen on ollut pari kuukautta aikaa treenata ja valmistautua tulevaan kauteen. Olimme perheen kanssa Floridassa, missä oli mukana myös valmentaja. Takana on paljon hyviä treenejä, joka toivottavasti näkyy myös pelissä. Suurimmat talven aikana on tehdyt muutokset ovat puttipelissä. Silminnähden ei eroa ole juurikaan havaittavissa, mutta tunne pallolle asettuessa on huomattavasti rennompi ja varmempi. Suomalaisittain kisaviikko käynnistyi iloisesti, sillä Wikström teki keskiviikkona pro-amissa elämänsä toisen hole-in-onen joka oli samalla ensimmäinen hänelle kilpailuissa. LET:lla viisi kertaa vuonna 2008 voittanut Gwladys Nocera on Ranskan joukkueen ykköspelaaja</b>Kaisa Ruuttila käynnistää kolmannen ammattilaiskautensa uusin opein. Hän siirtyi talvella ahvenanmaalaisen Niklas Rajamäen valmennukseen. Rajamäen tallissa taitojaan kehittää myös kahdesti LET:lla kaudella 2008 voittanut Lotta Wahlin joka on Nations Cupissa mukana parinaan USA:ssa pitkän uran tehnyt Carin Koch. Nations Cupin nimekkäimmät pelaajat ovat Laura Daviesin lisäksi USA:n <b>Beth Daniel</b> sekä <b>Meg Mallon</b> joilla on yhteensä yli 50 LPGA Tourin voittoa ansiolistallaan. Nations Cupissa pelataan kahta pelimuotoa joista toinen, Valencian Cup on hivenen monimutkainen: Par-kolmosilla molemmat lyövät avauksensa. Parempi valitaan ja tästä pelataan vuorotellen reikään asti. Par-nelosilla molemmat lyövät avauksensa. Tämän jälkeen vaihtaen lyöden toiset lyöntinsä toisen avauksesta jonka jälkeen parempi pallo valitaan ja pelataan loppuun vuorotellen. Par-viitosilla molemmat avaavat. Kakkoslyönnit lyödään pelikaverin palloa, kolmannet taas omaa. Tämän jälkeen parempi valitaan ja pelataan vuorotellen reikään. Toinen pelimuoto kisassa on perinteinen bestball, parempi tulos kultakin reiältä merkataan korttiin.Voittanut parivaljakko saa yhteensä 75.000 euroa, viimeiseksikin jäävä pelaajaa kohden noin 1000 euroa.  <span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje