Golfliiton toiminnanjohtaja valitaan huhtikuussa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfliiton toiminnanjohtaja valitaan huhtikuussa

Antti Peltoniemen johtaja Golfliiton hallitus pyrkii nimeämään uuden toiminnanjohtajan huhtikuun alkupuolella

Golfliitto on ollut vuodenvaihteesta ilman toiminnanjohtajaa, ja uuden henkilön nimeäminen venyy huhtikuulle. Ei kaikkein paras mahdollinen tilann, liiton 50-vuotisjuhlat maaliskuussa teettivät melkoisesti työtä toimistolle, normaalit toiminnanjohtajan vastuualueet on SLU-talolla jaettu toistaiseksi muun henkilökunnan kesken. Uuden toiminnanjohtajan kädenjälki ei ehdi juurikaan näkyä golfkauden 2007 aikana. Golfliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2005 toiminut Mikko Rantanen irtisanoi itsensä joulukuussa ja lopetti virallisesti vuodenvaihteessa siirtyen uusiin haasteisiin golfaalalle. Golfliiton johdolle irtisanoutuminen tuli yllätyksenä. Monille myös lyhyeksi sovittu irtisanomisaika, kaksi viikkoa. Uuden veturin hakuprosessi käynnistyi tammikuussa. Odotetusti paikka kiinnosti, alalta ja alan ulkopuolelta tuli yhteensä 54 hakemusta joita henkilöstön hakuprosesseihin erikoistunut konsulttiyritys MPS lähti perkaamaan. -Lisäksi muutama henkilö ilmoitti suoraan tai puskaradion kautta olevansa käytettävissä, näitä kortteja emme kuitenkaan lähteneet kääntämään, kertoo Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi. -Iloinen asia on se, että meillä on erittäin paljon hyviä hakijoita. Valitettavaa tietysti se, että liitto on ilman ykkösmiestä melkoisen pitkään. Toivomme uuden henkilön pystyvän aloittamaan toimessaan mahdollisimman pian nimeämisen jälkeen, Peltoniemi miettii. Hakijoiden nimilistaa ei ole luonnnollisestikaan julkistettu, mutta mm. useammankin golfkentän toimitusjohtajan tiedetään paikkaa hakeneen. Ansioituneita työnmetsästäjiä on myös perinteisen golfalan ulkopuolelta. MPS on tehnyt hakijoista omat kartoituksensa, seuraavaksi pallo siirtyy Golfliiton hallitukselle jolla on kokous ensiviikolla. -Hallitus tekee lopullisen valinnnan. Otamme haastatteluihin tilanteesta riippuen muutaman kandidaatin. Myös hakijoiden omat aikataulut tekevät haasteen valintaprosessille, on arvatenkin työlästä saada heitä samana päivänä näytille, Peltoniemi miettii. Peltoniemen suunnitelma ja vakaa uskomus on se, että valittu henkilö kyetään julkistamaan liittovaltuuston kokouksessa huhtikuun 14 päivänä. -Uskon että loppusuoralla meillä on montakin hyvää ehdokasta tähän vaativaan toimeen, Peltoniemi lopettaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje