16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golfareille voitto salibandyssa

Golfarien ja tennispealaajien salibandypeli ratkesi vasta jatkoajalla..Kuva Pasi Kokko

Golfarien

Timo Rauhala on tehnyt tennisvalmentajien kanssa yhteistyötä, josta lähti liikkeelle idea golfareiden ja tennispelaajien välisistä otteluista ja harjoitusyhteistyöstä.

Viimevuoden lopulla Mikko Ilosen ja Jarkko Niemisen kipparoimat joukkueet ottivat yhteen salibandyssa Meilahden hallissa. Tennispelaajat olivat tuolloin selkeästi vahvempia. Keskiviikkona käydyssä toisessa pelissä PGA ammattilaisista ja amatööreistä koottu joukkue sai revanssin luvuin 4-3.

Viimeviikolla isäksi tullut Ilonen ei nyt ehtinyt mukaan. Golfarit saivat kasaan 16 kenttäpelaaja, rivakan nuorisovitjan muodostivat Erik Myllymäki,Albert Eckhardt sekä Roope Kangas.

Ratkaisu tuli jatkoajalla, maalin viimeisteli Timo Rauhala.

Golfarien penkin päässä koutsin ja peluuttajan hommia hoitelii kaksi kertaa valmentajana MM-kultaa saavuttanut Petteri Nykky, joka kuvaili peliä varsin intensiiviseksi.

”Vastakkain oli kaksi tiimiä, joillla molemmilla oli kova halu pärjätä, antamatta tippaakaan periksi.Vauhtia oli riittämiin, samoin asennetta”.

Henri

Golfarien eturivin pelaajksi Nykky nosti sentterinä pelanneen Henri Sataman sekä puolustuksessa luutineen Tero Simolan. Tennisjoukkueessa Jarkko Nieminen oli edellisvuoden malliin avainpelaaja.

”Satamalla on hyvä pelikäsitys ja liike, maalejakin hän osaa tehdä. Olin positiivisesti yllättynyt koko joukkueen panoksesta, hyvin pojat jaksoivat. Tennispelaajilla on lajitaustasta johtuen hieman villkkaampi jalka, mutta nyt pallo pomppi ratkaisuhetkillä meille”

Petteri

Jatkoakin on suunniteltu. Timo Rauhala on tehnyt tennisvalmentajille konsultointia, Nykky näkee salibandyssa toisen mahdollisuuden.

”Intoa lajiin selvästi on. Olisi hyvin mielenkiintoista ja hyödyllistä kokeilla salibandytreenejä ja siihen liittyviä hermoitusharjoitteita. Sama pätee myös tennikseen, golfarien on hyvä harjoituttaa ja kokeilla lajitreenin ja fysiikkaharjoitteiden välimaastossa muitakin lajeja”, Nykky summaa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje