16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Golf Digest Kenttäranking tulee taas!

Kytäjä Golfin South East -kenttä valittiin kaksi vuotta sitten Suomen parhaaksi. Miten käy tällä kertaa?

Kytäjä

Kaksi vuotta sitten kenttäranking-raati valitsi Suomen parhaiksi kentiksi Kytäjän South Eastin, Vanajanlinnan sekä Kytäjän North Westin. Golfpisteen kävijöiden listalla Linna Golf oli ykkönen ja Kytäjän kentät seuraavilla sijoilla.

Miten käy tällä kertaa? Etukäteisspekulaatioissa asiantuntijat ovat veikanneet, että tänä vuonna kenttien kunnolla on aikaisempaa suurempi merkitys arvioon, koska kenttien kuntojen välillä on ollut tällä kaudella suuria eroja.

Pelkän kunnon perustella ei kuitenkaan listalla nousta tai romahdeta, sillä kenttien saamat arvosanat muodostuvat tutkimuksessa seuraavasti: – Kentän lay-out, pelattavuus ja ulkonäkö 70% – Hoito ja kunto 15% – Viheriöiden lay-out ja kunto 15%

Parhaiden kenttien lisäksi Kenttärankingissa arvioidaan caddiemaster-palveluita sekä klubiravintoloiden tasoa. Kaksi vuotta sitten sekä paras palvelu että ravintola löytyivät Vanajanlinnasta.

Vuoden 2009 tapaan valitsemme myös Suomen Dream18-kentän, eli maan 18 parasta reikää. Tämä osa rankingista sai viime kerralla valtavasti kehuja ja huomiota.

Mielenkiinnolla odotamme mitä valitsemamme asiantuntijaraati sekä Golfpisteen kävijät tällä kertaa tuumivat Suomen kentistä. Pysyykö kärkikolmikko samana? Nouseeko top10:een uusia kenttiä?

Pääset osallistumaan kyselyyn käymällä ahkerasti Golfpisteessä (tai päivittämällä sivua useasti). Kysely nousee pop-up:na joka kymmenennelle kävijälle. Kiitämme jo etukäteen osallistujia!

Kenttäranking 2011 -tulokset julkaistaan 7. joulukuuta ilmestyvässä Golf Digestissä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    Pertti says:

    Näitä rankingeja on aina kiva lukea, odotan näitäkin tuloksia innolla. Itse veikkaan, että Hirsala on musta hevonen ja Vierun Cooke nousee top3:een, koska se on ollut niin hyvässä kunnossa tänä vuonna. Mielenkiintoista myös nähdä miten vaikuttaa esim. Peuramaan Porkkalan fantastinen kunto tulokseen?

    Rami says:

    Saa nähdä mikä on kenttien järjestys tänä vuonna. Luulen että samat kentät keikkuu kärkipäässä kuin aikaisempinakin vuosina. Tämä johtuu varmasti paljolti kyseisten kenttien käyttöasteesta ja suurista harrastajapelaaja määristä.? Saa nähdä miten sitten harrastajat ja osa kilpapelaajista äänestää, mutta Paltamon kenttä voi tehdä kovankin nousun, sillä siinä on yhä useamman mielestä ehkä suomen hienoin/ paras kenttä!?

    Liitli says:

    Arvostan ammattilaisten ( kilpapelaajat esim) kenttärankkaukset korkealle – sen sijaan tavallisten ja usein varsin suppean golfhistorian omaavien klubipelaajien arviot ovat varsin subjektiivisia ja tietämättömiä. Esimerkkin’ vakka kilpailevan julkaisun ranking.