14.–21.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[14][16]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

GameBook ja Audi yhteistyöhön

Mikko Manerus ja Vanjoki puhuivat uudista GameBook-uutisista Audi Centerissä. Kuva: Vesanen & Vesanen Ky - VeVe Media.

Viimeiset vuodet suurta mielenkiintoa herättänyt huippuinnovaatio GameBook aukesi kaikkien kokeiltavaksi alkukesästä 2010. Sovelluksen ensimmäinen versio oli jo suuri menestys, josta iPhonen onnekkaat omistajat pääsivät nauttimaan Suomessa täysin veloituksetta. Sovelluksen taustalla oleva all-stars kokoonpano on vaatinut itseltään vain parastaan kehittäessään ainutlaatuista elektronista tuloskorttia ja golfyhteisöä. Sovellukset ovat taiteenlaji, jossa liikutaan koko ajan lähemmäs täydellisyyttä – nyt GameBookin miehet pystyivät ylpeänä toteamaan ohjelman saavuttaneen suuren harppauksen kohti haluttua tasoa. Tilaisuudessa kehityksestä ja uusista tuotteista olivat kertomassa perustajat Mikko Manerus ja Kalle Väinölä, aplikaation kehittäjä Elias Pietilä ja tuore GameBookin hallituksen jäsen Anssi Vanjoki. ”Uudistuksena voidaan pitää mm. tilastoinnin suurta harppausta. Omien halujen mukaan pystyy mitata kaikkea mitä nyt vain isoissakin kisoissa pelaajilta tilastoidaan. Mikä parasta on kaveriporukan kesken reaaliaikaisesti päivittyvät tilastot, jossa pelaajat voivat tarkastella kaikkea dataa mitä GameBookiin on syötetty. Eikö olisi aika kiva tietää esimerkiksi kuka teki viime viikolla eniten birdejä?”, Mikko Manerus avaa uudistuksia. ”Kommentointimahdollisuudet eri ryhmien välillä ovat kehittyneet paljon. Enää ei tarvitse siirtyä selaimeen seuraamaan kavereiden pelejä, vaan kännykän avaamalla esimerkiksi lentokentällä pystyy katsomaan miten kaverit kierroksellaan selviytyvät. Kommenttien postaaminen onnistuu myös samassa paikassa – yhteisöllisyys tulee kasvamaan potenssiin näiden ominaisuuksien myötä. Aplikaation pystyy lähiaikoina lataamaan myös Androidia käyttäviin puhelinmalleihin, joten tulemme saavuttamaan entistä laajemman määrän golfareita”, Mane jatkoi. Tilaisuudessa päästiin myös käsiksi konkreettisella tasolla uudistuneeseen GameBookiin. Suurimmat parannukset ovat erityisesti aplikaation sisään ilmestyneet kommentointimahdollisuudet. Enää kommenttien lähettämistä ja kierrosten seuraamista ei tarvitse tehdä selaimen kautta, vaan kavereiden kierrosten seuraaminen onnistuu ”app:in” avaamisella. GameBook kertoo myös ketkä kavereistasi ovat juuri tällä hetkellä kentällä. Pelin loputtua GameBook ilmoittaa kierroksen aikana tapahtuneesta kokonaisraportin, jossa käydään läpi kaikki mitä laitteeseen on syötetty. ”Rahapelienkään jälkeen ei tarvitse enää miettiä ja laittaa kynää sauhuamaan, GameBook hoitaa rehellisesti koko homman”, Manerus kertoi asiasta kiinnostuneelle toimittajalle. Audi tarjoaa suomalaisille ilmaiset GameBookit ja viikkokilpailut Tiedotustilaisuuden tapahtumapaikka upouusi Audi Center Airport kieli luonnollisesti myös automerkin osallisuudesta GameBookiin. Audi on toiminut näkyvästi monissa golftapahtumissa yhteistyökumppanina ja GameBookin kautta tulee jakamaan kaupallisia viestejään sovelluksen käyttäjille. Audia voidaan kuitenkin tässä yhteydessä kiittää kaikkien GameBook-käyttäjien puolesta – sovellus tulee ilmaiseksi Audin tarjoamana. ”Audi edustaa teknistä etumatkaa, joten yhteistyö GameBookin kanssa on meille luonnollista. Haluamme yhdessä tehdä teknisten innovaatioiden avulla niin autoilusta kuin golfistakin entistä hauskempaa ja nautittavampaa. Uskon myös, että Audi Super Saturdaysta ja GameBookista tulee kesän kuumin puheenaihe golfklubeilla”, hekumoi Audi-johtaja Petri Aarnio. Audi Super Saturday on tapahtuma, joka ansaitsee laajan huomion. Kyseessä on kaikille GameBookia käyttäville pelaajille avoin viikkokilpailu, jossa palkinnot tulevat olemaan ”käsittämättömän hyviä”, mutta vielä salaisia. Kilpailu käydään joka lauantai täysin uudella konseptilla. Kaikkien kisaan osallistuvien kesken tullaan jakamaan palkintoja erilaisista suorituksista. ”Tarkoituksena ei ole joka viikko, että parhaiten pelannut voittaa parhaat palkinnot. Ajoittain palkitaan birdieistä, toisaalta joku päivä voimme palkita pääpalkinnolla eniten triploja tehneen pelaajan. GameBookin pääaatteisiin kuuluu, että kentällä pitää olla hauskaa ja säilyä jännitys vaikka peli ei kulkisi omien odotusten mukaisesti. Nyt palkintopöytään voi päästä käsiksi jos kortista löytyy esimerkiksi päivän suurin yksittäisen reiän tulos – tai lähimmäs sataa pelannut”, Manerus perustelee. ”Audin tarjoamat palkinnot kisassa tulevat olemaan erittäin hyviä, jopa jotain mitä ei ole aiemmin amatööritasolla Suomessa nähty. Konsepti on nerokas viikkokilpailussa, sillä se estää huijauksen mahdollisuuden kotisohvalta näpytellen. Kaikki voivat voittaa ja uskon Super Saturdayn kokoavan koko GameBook verkoston kentälle lauantaisin”, Petri Aarnio kertoo kesäkuun alusta käyntiin lähtevästä viikottaisesta tapahtumasta. Audi Super Saturdayssa tullaan jakamaan joka viikko palkintoja erilaisista onnistumisista tai epäonnistumisista – kategorioita on noin 20, joista valitaan kullekin kilpailulle omansa. Ensimmäisessä kilpailussa saattaa olla palkintopöytä katettu erityisen koreasti lauantaina 4.6.2011. Kilpailuun osallistuvat kaikki GameBookiin kierroksensa syöttävät pelaajat joilla on GameBook-tunnukset. ”Jos itsellään ei ole mahdollisuutta syöttää GameBookiin kierrosta, voi kierroksen täyttää myös netissä. Toivotaan lauantaisin, että pelaajat hakeutuvat vähintään ryhmään, jossa yhdellä pelaajalla on mahdollisuus käyttää GameBookia”, Kalle Väinölä esitti. ”Toivomme Super Saturdayn kautta, että entistä suurempi määrä golfareita pääsee kokemaan GameBookin. Kilpailuun osallistuakseen on luotava GameBook-tunnukset tai käytettävä voimassa olevaa tiliä, jotta voimme tietää kenestä on kysymys ja mihin palkinnot lähetetään. Kierrokselle lähdettäessä kannattaa siis olla tarkkana, ettei luo peliin vierailevaa pelaajaa, vaan etsii sovellukesta jo rekisteröityneenä olevan. Näin saamme tulokset tietoomme ja homma toimi – myös palkinnot löytävät perillei”, Mikko Manerus lähetti terveiset.

Anssi Vanjoki kertoi GameBookista innostuneena. Kuva: Vesanen & Vesanen Ky - VeVe Media

Anssi Vanjoki kertoi GameBookista innostuneena. Kuva: Vesanen & Vesanen Ky – VeVe Media

Anssi Vanjoki GameBookin hallituksessa Noin 20-vuotisen työuran Nokialla suurissa saappaissa tehnyt business-elämän menestyjä Anssi Vanjoki innoistui GameBookista suuresti tutustuttuaan sovellukseen. Vanjoki lähti sijoittajaksi yritykseen istuen samalla yrityksen hallituksessa. ”Vetäydyttyäni Nokialta olen toiminut kasvavissa yrtyksissä investoijana. GameBook on mahtava yritys, joka luo täysin uudenlaisen tavan pelata golfia tuoden lajin lähemmäs nykypäivää. Innovaatio on juuri sellaianen mitä golf-yhteisö tarvitsee. On aika siirtyä tulosten syöttämisessä nykypäivään elektronisen palvelumme avulla. GameBookin kanssa myös ystävät voivat seurata tekemisiä, vaikka eivät kentällä mukana olisikaan”, Vanjoki kertoi innostuneen kuuloisena. ”Yhteistyömme Audi Super Saturayn puitteissa luo varmasti kuhinaa golfareiden keskuudessa. Kilpailu antaa kaikille golfareilla mahdollisuuden kokea GameBook iPhone-sovelluksen ja Clubhousen avulla ammattilaiskilpailujen tunnelmaa, kun pelit jatkuvat kierroksen jälkeen klubilla ja verkossa”, Vanjoki päättää. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)