Fred Funk paras Meksikossa - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Fred Funk paras Meksikossa

Fred Funkin ote pitää, sunnuntaina hän kukisti uusinnassa Jose Coceresin ja voitti kahdeksannen kerran PGA Tourilla.

Tarkkuus on valttia, tietää Fred Funk. 50-vuotias taistelija jää useimmille vastustajilleen avauksissa 20-40 metriä, mutta korvaa sen suoralyöntisyydellään. Sunnunntaina hän saavutti kauden toisen voittonsa. PGA Tourin lyöntipelikisa käytiin samanaikaisesti reikäpelimestaruuden kanssa Meksikossa, Greg Normanin suunnittelemalla El Camaleon kentällä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun PGA Touria pelattiin Meksikon puolella. Vaikka tähdet puuttuivat ja rahaa oli jaossa vain 3,5 miljoonaa taalaa, on voitto aina arvokas. Ykköseksi pelasi avauskierroksen tulokseen 62 yltänyt Fred Funk, tourveteraani sanan varsinaisessa merkityksessä. Funk toimi ”parhaat vuotensa” Marylandin yliopiston valmentajana, hänen uransa PGA Tourilla käynnistyi vasta 33-vuotiaana, ensimmäisen ykköstilansa hän saavutti muutamaa kuukautta ennen 36-vuotissynttäreitään. Voittoja on tuorein mukaanlukien PGA Tourilla yhteensä kahdeksan, näistä arvokkain Players Championshipin ykköstila kaudelta 2005. Champions Tourilla Funk on ehtinyt voittaa jo kahdesti, Hawaijilla hän oli kolmen kierroksen kisassa 11 lyöntiä seuraavaa parempi…. -Haluan osoittaa kuinka hyvää peliä Champions Tourilla pelataan ja testata kuinka pitkään pystyn pärjäämään PGA Tourilla, Funk iloitsi 630.000 dollarin palkintoshekki sylissään Hän joutui ahertamaan ylitöitä sillä Argentiinan Jose Coceres taipui vasta toisella uusintareiällä Funkin tehtyä birdien. Australian Peter Lonard oli kolmas. Kipeä selkäkin vaivasi PGA Tourin tarkimpana avaajana tunnettua Funkia josta tuli kaikkien aikojen viidenneksi vanhin voittaja pääkiertueella.

PGA Tour, tulokset Meksiko

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje