Eun-Hee Ji Wegmans LPGA:n valtiatar - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Eun-Hee Ji Wegmans LPGA:n valtiatar

Morgan Pressel yrittää rikkoa Wegmans LPGA:ssa vahvaa aasialaisrintamaa. © Getty Images

Pettersen johti kilpailua kolmella lyönnillä ennen Ji’tä, Inbee Parkia ja Morgan Presseliä kolmen kierroksen jälkeen. Pressel putosi sunnuntaina voittokamppailusta kuuden ensimmäisen reiän myötä tehtyään niille neljä bogeytä. Ji puolestaan saavutti Pettersenin etumatkan jo neljännen reiän jälkeen onnistuttuaan birdieissä väylillä 1, 3 ja 4. Eun-Hee Ji'n rynnistys oli Suzann Pettersenille liikaa Wegmans LPGA:ssa. &copy Getty Images Kahdeksannella reiällä Pettersen käänsi asetelmat uudelleen edukseen, mutta Ji’n 15:nnen birdie oli kierroksen käänteentekevin kohta, sillä siinä vaiheessa eteläkorealainen siirtyi pysyvästi kilpailun johtoon. Johto kasvoi vielä kahteen lyöntiin viimeisellä reiällä, norjalaisen tehtyä bogeyn kilpailunsa päätteeksi. ”En pysty kuvailemaan tunteitani juuri nyt. Viime vuonna Suzann (Pettersen) päihitti minut Kolon Championshipissa, ja nyt minä päihitin hänet. Taktiikkani oli vain asettaa hänelle paineita tänään. On mielestäni hienompaa nousta voittajaksi takaa-ajajana kuin pitää paikkansa johtoasemassa”, Ji kertoi lehdistölle kilpailun jälkeen. ”Löin tänään paljon hyviä lyöntejä, mutta olen nyt toki vähän pettynyt. Viikko oli kuitenkin onnistunut, ja tästä on kiva jatkaa kohti U.S. Women´s Openia”, Pettersen sanoi. 300 000 dollaria voitollaan tienannut 22-vuotias Ji (-16) on viides pelaaja kiertueen historiassa, joka on ottanut ensivoittonsa Wegmans LPGA:ssa. Vuoden 2006 Wegmans LPGA:n voittaja Jeong Jang sekä kuusi kertaa kiertueella voittanut Hee-Won Han jakoivat (-12) kolmannen sijan. MK

Seitsem&#228,n naisen johto Wegmans LPGA:ssa

Kyseisen turnauksen vuonna 2006 voittanut Jeong Jang on yksi johdossa ja neljä alle par’in pelanneista kilpailijattarista. 28-vuotias Jang iski torstaina 12:nnella pitchin sisään tehden n. sadasta metristä upean eaglen. 68 on hänen paras kierroksensa sitten helmikuussa Havaijilla pelatun Fields Openin, jonka ensimmäisellä kierroksella eteläkorealainen pelasi 64. Johdossa olevista pelaajista Jang, Ai Miyazato, Inbee Park, Song-Hee Kim, Jimin Jeong sekä Cristie Kerr välttyivät torstaina bogeilta. Soo-Yun Kang teki jopa kolme bogia, mutta viisi birdietä sekä hole-in-one seiskaväylällä pitivät hänet mukana kärjen vauhdissa. Puuyhdeksiköllään 150 metristä pallonsa reikään Locust Hillin kentän seiskaväylällä iskeneen Kangin ässä oli hänen ensimmäisensä LPGA-kiertueella. Se oli samalla kautta aikain turnauksen ensimmäinen hole-in-one kyseisellä reiällä. Wegmans LPGA:ssa on tehty aiempina vuosina yhteensä 12 ässää. Myös seitsemän naisen jakama kahdeksas tila (-3) on edelleen melko aasialaispainotteinen, sillä parhaana eurooppalaisena oleva Helen Alfredsson sekä parhaat jenkit, Morgan Pressel ja Becky Lucidi ovat saaneet samalle sijalle seurakseen Young-A Jangin, Kyeong Baen, Hee-Won Hanin sekä Na On Minin. Turnauksen viimevuotista voittoaan puolustava Lorena Ochoa ei ollut torstaina lennokkaalla pelituulella, vaikkakin teki kahdelle viimeiselle reiälle birdiet. Par-tuloksellaan Ochoa jakaa tällä hetkellä sijan T36. Ochoasta voi tulla tämän turnauksen jälkeen nopeimmin kaksi miljoonaa dollaria LPGA-kiertueella saman kauden aikana ansainnut pelaaja, mikäli hän kuittaa New Yorkin kilpailusta vähintään 45 473 dollaria.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje